Tauno Mäkisen YIT

Tauno Mäkinen oli legendaarinen YIT:n johtaja, joka 20 vuodessa nosti pienen konkurssikypsän yrityksen Suomen suurimmaksi ja arvostetuimmaksi. Hän kertoo julkaisemattomissa muistelmissaan riipaisevalla tavalla omista potkuistaan vuonna 1980. Tämä teksti julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa.

Mäkinen oli lähtönsä jälkeen pitkään Rakennuslehden kolumnistina. Hän toi kirjoituksensa itse toimitukseen ja istui pitkään päätoimittajan huoneessa tarinoimassa. Vuonna 1996 hän lähetti minulle muistelmansa. Niissä oli liian paljon paljastuksia, jotta kukaan kustantaja olisi uskaltanut lähteä niitä julkaisemaan. Kirjoitin niistä kuitenkin neljän sivun koosteen Rakennuslehteen.

Väitän, että niissä on enemmän elämisen makua kuin tällä viikolla julkaistussa Timo Herrasen kirjoittamassa YIT:n satavuotishistoriassa ”Rohkeiden rakentajien vuosisata.  Takaiskut ja ikävät asiat on jätetty hautautumaan siinä historian hämärään tai ohitettu vain sivulauseina. Niitä olisi ilmeisesti ollut toimittaja Lauri Seppäsen kymmen vuotta sitten kirjoittamassa historiikissa, mutta se ei saanut koskaan painolupaa tultuaan leimatuksi liian negatiiviseksi paljastuskirjaksi.

Seuraava pätkä on tiivistelmä Mäkisen kirjoituksesta. Olen poistanut siitä lähinnä ne kohdat, joissa luetellaan ”selkäänpuukottajia” ja spekuloidaan erottamisen taustoilla. Jo Mäkisen aikana YIT:n isoimmat ongelmat olivat omistajat. Perusyhtymä omisti 1960-luvulla ostamansa YIT:n, mutta sen konsernijohto ei pitäneet siitä, että tytär nousi emoaan isommaksi ja arvostetuimmaksi ja tytäryrityksen johtaja ei totellut käskyjä.

Mäkinen:

”Näissä tapahtumissa oli kysymys sanamukaisesti elämästä eli henkisen ja fyysisen kestokyvyn romahtamisesta. En ihmettele ystäväni Kari Kairamon tekemää ratkaisua samassa tilanteessa. Tapahtumasarja opetti minulle kovalla kädellä myös oikeusvaltiosta nimeltä Suomi. Kun täällä yksityinen ihminen joutuu konfliktitilanteeseen suuren rahan ja suuren organisaation kanssa, on hänen tilanteensa lähes toivoton. Jopa sodanaikaiset kokemukseni, joissa taisteltiin mies miestä vastaan, jäävät varjoon siinä taistelussa, jota joutuu käymään ruumiitonta konglomeeraattia vastaan.

Tapaukseni ei suinkaan ollut ainutkertainen vaan toteutuu yhä useammin ja yhä useamman ihmisen kohdalla. Valta on vielä pahempi myrkky ihmisen mielelle kuin mitä pohjaton rahanhimo on.

Kieltäydyin uskomasta varoituksia ja merkkejä ja luotin siihen, että onnistumiseni tehtävässäni riittää myös omistukselle. Tilanne oli kuitenkin päinvastainen. Menestys oli tehnyt minusta omistajien johtohenkilöiden silmissä liian vahvan ja vaarallisen yksilön varsinkin, kun oli kieltäytynyt ottamasta vastaan Perusyhtymän ulkomaan toimintojen johtajan tehtävää, joka oli yritys suistaa minut sivuraiteelle.

Vanha kirjoitus toteutui kohdallani. Se jonka jumalat haluavat suistaa alas, he tekevät aluksi sokeaksi.

Kaksi edellistä yritystä oli epäonnistunut. Kolmas yritys sen sijaan onnistui. Olin ehkä liian väsynyt taistelemaan kahdella rintamalla, toisaalta ulkomaailmaa vastaan, yhtiön menestyksen puolesta, toisaalta omia omistajiani ja heidän kateuttaan vastaan. Kukapa tietää, vaikka alitajuisesti toivoin ulospääsyä.

Kun minulta TV kysyi suorassa lähetyksessä, mitä kansainvälinen urakointi on, vastasin seuraavasti: Mielestäni jääkiekko on eräs kovimpia urheilulajeja, ja kansainvälinen urakointi on vielä astetta paria kovempaa.

Ei siis ihme, että olin väsynyt ja kyllästynyt kaikkeen juonitteluun, jonka haistoin ympärilläni.
Myrsky puhkesi elokuun lopulla 1980 yllättäen. Sihteerini ilmoitti, että Perusyhtymän pääjohtaja Kauko Maijala haluaa tavata minut pääkonttorissa vielä samana päivänä. Perillä minua odottivat Olavi Jaakkola ja Kauko Maijala, jotka yksikantaan ilmoittivat haluavansa erottaa minut YIT:n tehtävistä heti. Syyksi he kertoivat alkoholin käyttöni ja sen, että SYP ei enää tuntenut minuun luottamusta.

Shokki oli minulle valtava. Oli kuin koko maailma olisi äkkiä hajonnut ympärilläni. Pehmentääkseen ilmoitustaan herrat tarjosivat minulle ns. rehtiä irtisanomussopimusta syytä, kuten Jaakkola sen ilmaisi, että tiedän liian paljon asioita. Totta kai minä tiesinkin, lahjontajutut venäläisille, laittomat rahannostot.

Palattuani työpaikalleni soitin SYP:n pääjohtaja Mika Tiivolalle ja pyysin tapaamista. Tiivola kertoi, että minulla on edelleen pankin luottamus, mutta pankki ei halua sekaantua pääomistajan ja YIT:n väliseen kiistaan.

Aamulla totesin, että minulle tarjottu sopimusehdotus oli mahdoton hyväksyä. Sen ehtojen mukaan olisin voinut joutua sopimuksen rikkojaksi täysin mitättömistä syistä mm. Perusyhtymän henkilöistä lausutun arvostelun perusteella. Sopimus uhkasi vahingonkorvauksilla, jotka olisivat vieneet omaisuuteni. YIT ja Perusyhtymä tuntuivat pelkäävän julkisuutta kuin kuolemaa.

Soitin ystävälleni Pekka Herlinille ja kerroin, että tarvitsen apua. Anna minulle juristi, jota ei osteta. Hänen avullaan saimme lopulta sopimuksen, joka voitiin allekirjoittaa.Kiistaa ratkoi välimiesoikeus, jonka puheenjohtaja oli KOP:n Jaakko Lassila.

Presidentti Kekkonen otti epävirallisesti kantaa asiaan kutsumalla meidät linnaan 70-vuotispäivilleen. Tunnelma oli osaltani merkillinen. Juhlavieraat jakautuivat kolmeen ryhmään. Ensimmäinen oli vahingoniloisten ryhmä. Eräs vuorineuvoksetar pysähtyi ja sanoi: No hymypoika, onko hymy nyt hyytynyt?

Toinen ryhmä oli ihmisiä, jotka eivät osanneet päättää miten tilanteessa pitäisi käyttäytyä. He tervehtivät kiireesti. Kolmas ryhmä oli ihmisiä, joiden käyttäytymistä tapahtumat eivät olleet muuttaneet.

Kekkonen lähetti kirjeen, jossa kertoi, että tiesi kyllä asiasta, mutta ei voinut siinä eräistä syistä johtuen auttaa.

Lähtöni jälkeen YIT:llä alkoi mennä huonosti. Eräänlaisena protestina yhtiö menetti parhaat insinöörinsä, jotka sijoittuivat johtaville paikoille talouselämässä ja rakennusmaailmassa. Yhtiö otti järjettömään hintaan kovassa kilpailussa venäläisiä urakoita ja menetti niissä satoja miljoonia. Myöskin gryndaustoiminta, joka alkoi lähtöni jälkeen, osittain epäonnistui. Neuvostoliitossa ja Lähi-Idässä kerättyjä suuria varoja menetettiin.

Perusyhtymän alamäki jatkui siitä huolimatta, että osallisuus Finn-Stroista toi Venäjän projekteista valtavasti rahaa, ja päätyi maineen perusteelliseen menetykseen sekä lähes konkurssitilaan. Tilanne yritettiin pelastaa fuusioimalla YIT Perusyhtymään ja muodostamalla näistä YIT-Yhtymä vanhan hyvän antamani nimen suojiin.”

Lue lisää YIT:n historiikista torstaina ilmestyvästä Rakennuslehdestä. Olen taustoittanut siinä monia asioita, joita virallinen historiikki vain sivuaa.