Osallistuin vastikään kaksipäiväiseen työturvallisuusaiheiseen työpajaan. Meidät oli jaettu pienryhmiin, joissa piti keskustella paljon. Toisilla keskustelu lähti nopeasti käyntiin, mutta mukana oli myös henkilöitä, jotka eivät ensimmäisen päivän aikana juurikaan puhuneet. Osa suhtautui koko työpajaan ikään kuin olisi joutunut sinne vangiksi – omasta mielestä kiireellisemmät hommat odottivat toisaalla. Tilanne kuitenkin kehittyi toisen päivän loppuun mennessä aivan toisenlaiseksi: alkuun skeptisesti suhtautuneet henkilöt osallistuivat myös keskusteluihin. Eräs osallistuja sanoi suoraan, että hänen ennakko-odotuksensa eivät olleet kovin korkealla, mutta kokemus olikin erittäin myönteinen.
Tämän melkoisen asennemuutoksen näyttämönä oli työpaja teemalla, jota kutsumme Skanskalla nimellä LIFE – Minä välitän. Hanke todentaa yhtä Skanskan arvoista: Välitämme ihmisistä ja ympäristöstä. LIFE ei ole meille uusi kertaluonteinen projekti tai kampanja, vaan tähtää pysyviin muutoksiin tavassamme suhtautua turvallisuuteen. Tavoitteena on hidas mutta pysyvä kulttuurin kehittäminen, ei uusien työturvallisuustyökalujen nopea käyttöönotto.
Kaikille ei ole yhtä helppoa lähteä avautumaan ajatuksistaan sillä tavoin kuin LIFE-työpajoissa tehdään. Olen hämmästynyt siitä, miten hyvin konsepti kuitenkin toimii käytännössä. LIFE tekee toisista ja itsestä välittämisen jokaiselle läheiseksi ja henkilökohtaiseksi. Sen tarkoitus on pysähtyä ajattelemaan ja saattaa ihmiset pois mukavuusalueeltaan.
LIFEssä on kyse arvojohtamisesta. Siksi on harhaanjohtavaa puhua työpajojen kohdalla työturvallisuuskoulutuksista: ne ovat kaukana perinteisistä kalvosulkeisista. Esiin nostetut kysymykset menevät vielä paljon syvemmälle eli siihen, miksi meillä on tietyt arvot ja mitä olemme valmiit tekemään niiden eteen. Pöytäkeskusteluissa oppilaat muuttuvat toistensa opettajiksi.
Keskustelu ja avautuminen eivät ole keinoja, joiden parissa useimmat faktoihin pohjautuvaan lähestymistapaan tottuneet rakentajat ovat kotonaan. Asenne- ja elämänmuutoksen ollessa kyseessä tiedämme kuitenkin, että pysyvä muutos voi lähteä vain jokaisesta itsestä, ei ulkoisen pakon ajamana.
Joskus perusmyönteisenkin mielen valtaa voimattomuus, kun kehitystä ei näytä tapahtuvan. Näin minullekin on työturvallisuuden kohdalla joskus käynyt. Heti rakentamisen volyymien kasvaessa lisääntyvät myös tapaturmat, vaikka meillä on vaikka kuinka paljon työkaluja vaarojen ja riskien arviointiin, tunnistamiseen ja asioiden raportoimiseen. Silloin tulee tunne, että mitä tässä nyt keksii, kun tulosta ei vain näytä tulevan kovasta yrityksestä huolimatta.
Olisi kuitenkin anteeksiantamatonta vain istua ja odottaa, koska sattuu seuraava tapaturma. Kun ”kovat” työkalut eivät enää kohenna turvallisuustasoa, on aika ottaa käyttöön hyvin toisenlaiset keinot.
LIFEssä ei ole kyse nopeasta korjausliikkeestä. Isossa-Britanniassa LIFEä on sovellettu seitsemän vuoden ajan ”kovien” työkalujen rinnalla, ja tulokset alkavat näkyä. Olen tavannut Britanniassa jättimäisistä hankkeista vastaavia projektinjohtajia, jotka ovat hyvin sitoutuneita LIFEen, vaikka heillä on todella paljon muutakin mietittävää päivittäisessä työssään.
Kohtalonkysymys on se, miten sitoutamme aliurakoitsijamme LIFEen. Ilman heitä toteutus jää auttamatta torsoksi. Aliurakoitsijoiden tapaturmataajuus on Skanskan työmailla selvästi korkeampi kuin omien työntekijöidemme. Jotta LIFE voisi olla todellinen menestystarina, meidän pitää tavoitella koko työmaan ja edelleen koko alan toimintakulttuurin muutosta eikä keskittyä vain omaan yritykseemme.
Rakentajat järjestävät koko alaa koskevan neljännen valtakunnallisen turvallisuusviikon 8. – 12.5.2017.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Työturvallisuuden kulttuurimuutos lähtee välittämisestä”