Pääkaupunkiseudun vesihuolto sai kaipaamaansa julkisuutta Hämeentien peruskorjauksen yhteydessä. Tsaarinaikainen, yli 130 vuotta vanha runkovesiputki vaihdettiin uuteen, ja putkirikot saivat asvalttitien muuttumaan vesiväyläksi. 1800-luvulta peräisin oleva putki kuulostaakin jo uhkaavalta, mutta varsinaiset riskit piilevät 1960- ja 1970-luvuilla rakennetuissa, jo alkujaan huonoissa putkissa. Ongelma ei ole vähäinen. Pääkaupunkiseudulla risteilee yli 3000 kilometrin vedenjakeluverkosto. Siitä 100 kilometriä on peräisin 1800-luvulta, mutta valtavan paljon enemmän on lähiöbuumin ajalta.
Lähiöiden korjausvelasta puhutaan paljon, mutta huomiomme kiinnittyy silmiemme edessä olevaan. Paheksumme rapistuvia rakennuksia, kiroamme kuoppaisia teitä. Näkyvän korjaamista myös osaamme vaatia, mutta kuka kurkistaisi pintaa syvemmälle ja kauhistuisi siellä odottavasta näystä?
Nyt jopa 20 prosenttia kaupungin vesijohtoverkkoon pumpatusta vedestä ei päädy sen tilaajille, vaan hukasta suurin osa valuu maaperään. Pienten putkirikkojen määrä on kasvanut, ja pahimmillaan huonot putket ovat myös terveysriski. Jos vesijohtoverkkoa uusitaan nykyistä vauhtia, voi työhön kulua lähes 300 vuotta.
Ongelma vaatii huomiotamme nyt. Asiantuntijat ja vesilaitosten virkamieskoneisto ovat yrittäneet tuoda julki koko 2000-luvun, että vesihuoltoverkostojen peruskorjausvauhdin tulisi kansallisesti olla nykyistä kaksi tai jopa kolme kertaa nopeampi, jotta verkoston riittävä kunto voitaisiin taata.
Pääkaupunkiseudun tuorein vesihuollon kehittämissuunnitelma on vuodelta 2017 ja ulottuu vuoteen 2026. Siinä on nostettu esiin muutamia keskeisiä vesihuollon kehittämistarpeita, joihin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Näistä ensimmäiseksi on listattu verkostosaneerausten ja sekaviemäröinnistä luopumisen kehittäminen. Toisaalta samaiseen suunnitelmaan on myös kirjattu, että verkoston uusiutumisen tavoiteaika on 230 vuotta eli aivan liian pitkä aika.
Kysymys on tietysti rahasta. Verorahoilla kerätty potti on jaettava perustellusti niin, että äänestäjä sen hyväksyy. Kuntalaisille on kerrottava, miksi vesijohtoverkostoon on kanavoitava enemmän rahaa ja miksi se on satsaus tulevaisuuteen. Kyse on kaupungin perustehtävästä: sen on pidettävä itsensä kunnossa ollakseen myös jatkossa toimiva ja houkutteleva paikka asua ja tehdä töitä.
Luotettava ja hyvin toimiva vesihuolto on kaupungille elintärkeä edellytys, eikä edes koronakurimus voi olla syy olla investoimatta. Vertailukohtaa voi hakea 1990-luvun lamasta, jolloin Helsinki teki isoja investointeja infrastruktuuriin. Tuolloin rakennettiin esimerkiksi maanalainen jätevesienpuhdistuslaitos Viikkiin ja voimalaitokset yhdistäviä yhteiskäyttötunneleita, joissa kaukolämmön lisäksi kulkevat vesi ja sähkö.
Lama-aikaan maanalaisen infran rakentaminen oli voimallista ja tavoitteellista. Koronakriisissä on toisin. Kaupunki on päättänyt verotulojen pudotessa jarruttaa myös maanpäällisiä infrahankkeitaan, maanalaisiin satsaamisesta puhumattakaan. Useita hankkeita on siirretty tai niistä on luovuttu, kun megahankkeet, Raidejokeri ja Kruunusillat, vievät vähenevät investointirahat. Nyt olisi aika katsoa pintaa syvemmälle ja satsattava toimivaan vesihuoltoon. Rahaa on vähän, mutta 300 vuoden odotukseen ei kaupungilla ainakaan ole varaa. Maanalaisen infran korjausvelka on ongelma, johon pääkaupunkiseudun seuraavien kaupunginvaltuustojen on tartuttava nyt.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Valtuutettujen on huomioitava tikittävä putkistopommi”
Ei valtuutettujen vaan valtion. Rakennuslehti on väärä paikka tuoda esiin täällä kaikkien tietämään infran rapistumista. Tätä rummutusta tulisi suunnata suurimpien puolueiden puiluetoimistoihin, jotka todellisuudessa päättävät miten verorahat missäkin käytetään.
Taitaa vaan olla niin että siellä Sitowisellakin on helpompi huudella rakennuslehdessä että korjatkaa ilmaiseksi putket, viemärit ja pihdistuslaitokset kun valtiota se ei kiinnosta. Loppupäivän saakin nostella jalkoja pöydälle.
Sama juttu näiden roti-apinoiden kirjoitteluiden kanssa. Väärä media ihan hyvä sisältö ja ajatus.
Tämä on tietysti tätä Tapsan muka vaikuttavaa journalismia, jota hänen oma pikku paneelikuntansa iloisesti ylistää ja taputtelee selkään vaikka todellisuudessa tilanne ei muutu mihinkään.