Destia Kiimingin Ideaparkin rakentamisen projektinjohtoon

Masku Kiinteistöt Oy on tehnyt Destia Oy:n kanssa sopimuksen Kiimingin Ideapark-liikekaupungin rakentamisesta. Hankkeen projektinjohdosta vastaavan Destian pääyhteistyökumppanina toimii Metsäliiton Puutuoteteollisuus, joka toimittaa Ideaparkin rakenteet. Sen paremmin Destia kuin Metsäliittokaan eivät ole mukana hankkeessa sijoittajina. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Schauman Arkkitehdit Oy. Noin 100 000 neliömetrin laajuisen hankkeen rakennustyöt käynnistyvät toukokuussa 2009, ja liikekaupungin avajaisia on tarkoitus viettää 2011.

Espoon valtuusto hyväksyi länsimetron maanalaiset asemakaavat

Espoon uusi kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina 19. tammikuuta pidetyssä kokouksessaan länsimetron maanalaiset asemakaavat välille Hanasaari-Matinkylä kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti. Kaava mahdollistaa metron maanalaisten tunnelien, metrotunnelista maanpintaan nousevien yhteyksien, metroasemien sisäänkäyntihallien ja -yhteyksien sekä hätäpoistumisteiden ja kuilujen rakentamisen Espoossa.

Lemminkäiselle 13,5 miljoonan euron tieurakka Moldovasta

Lemminkäinen-konserniin kuuluva Lemminkäinen Infra Oy on 19. tammikuuta allekirjoittanut Moldovan tiehallinnon kanssa sopimuksen tieurakasta, jossa maan pääkaupungin Chiinun ja lounaisen Hîncetin kaupungin välistä maantietä perusparannetaan 14 kilometrin matkalta. Euroopan investointipankin EIB:n rahoittaman urakan arvo on 13,5 miljoonaa euroa. Työt alkavat keväällä ja valmistuvat vuoden 2010 lopulla.

Joensuun yliopiston Natura-rakennuksen peruskorjaus nousee harjaansa

Joensuun yliopistolla vietetään Natura-rakennuksen B-osan peruskorjauksen harjannostajaisia perjantaina 23. tammikuuta. B-osan laajuus on 6 600 kerrosneliömetriä ja tilavuus 23 110 kuutiometriä. Uutta tilaa ei rakenneta. B-osan rakennustyö valmistuu toukokuussa 2009, ja se jatkaa syksyllä 2005 valmistunutta rakennuksen A-osan korjausta. B-osan peruskorjauksen kustannusarvio on 5,5 miljoonaa euroa.

Finanssikriisi pysäytti kauppakeskuksen rakentamisen Rovaniemellä

Finanssikriisi on iskenyt rovaniemeläiseen Rinteenkulman kauppakeskukseen viime metreillä. Lapin Kansan mukaan kaksi kuukautta sitten avatun kauppakeskuksen rakennuskustannukset ovat ylittäneet budjetin reippaasti, eikä rakennuksen loppuosalle ole löytynyt enää rahoitusta. Rinteenkulman päärahoittajana on Nordea.

Vicus kehittämään Narvaan rakennettavaa uutta Prismaa

SOK:n virolainen tytäryhtiö AS Prisma Peremarket laajenee Koillis-Virossa sijaitsevaan Narvan kaupunkiin. Narvaan rakennetaan 13 200 neliömetrin Prisma, jossa on myyntitilaa lähes 9 000 neliötä. Prisma Peremarket on solminut kiinteistön kehittämistä koskevan sopimuksen kiinteistökehitys- ja sijoitusyhtiö Vicus Oy:n kanssa. Rakennustyöt alkavat vuoden 2009 aikana, ja uusi ostoskeskus valmistuu vuoden 2010 lopussa. Suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa virolainen AS Oma Ehitaja.