Suomen toiseksi suurin biovoimala harjakorkeudessa Lappeenrannassa

Kaukaan Voima Oy:n toteuttaman biovoimalaitoksen harjannostajaisia on vietetty torstaina 18. syyskuuta Lappeenrannassa. Kaukaan Voiman taustalla ovat Pohjolan Voima Oy, Lappeenrannan Energia Oy sekä UPM Oyj. Suomen toiseksi suurin biovoimalaitos käynnistyy kevättalvella 2010. Investoinnin kokonaisarvo on 244 miljoonaa euroa. Voimalaitos nousee UPM:n Kaukaan tehdasalueelle.

Jyväskylän Kivääritehtaan yrityspuistosta arkkitehtikilpailu

Jykes Kiinteistöt Oy, Suomen Arkkitehtiliitto ry sekä Jyväskylän kaupunki käynnistävät kaikille avoimen uusimuotoisen arkkitehtuurikilpailun Jyväskylän Kivääritehtaan yrityspuiston laajennuksesta. Laajennus toimii maamerkkinä saavuttaessa uuteen Jyväskylään Vaajakosken moottoritien suunnasta. Rakennuksen suunnitteluvaiheessa painotetaan työntekijöiden hyvinvointia, ekologisuutta ja yritysten imagoa tukevia ratkaisuja.

Skanska sai lentokentän laajennustyöt valmiiksi Tallinnassa

Skanska Oy:n Viron toiminnasta vastaava tytäryhtiö Skanska EMV AS on saanut Tallinnan lentokentän laajennustöiden viimeisen vaiheen päätökseen, ja lentokentän virallisia avajaisia vietetään perjantaina 19. syyskuuta. Skanska EMV toimi hankkeen pääurakoitsijana.

Kone toimittaa hissejä ja liukuportaita liikekeskusalueelle Salt Lake Cityssä

Kone on sopinut mormonikirkon omistaman kiinteistökehitysyhtiö City Creek Reserven kanssa merkittävästä laitetilauksesta Yhdysvalloissa. Kone toimittaa ja asentaa konehuoneettomia hissejä sekä liukuportaita Salt Lake Cityn keskustaan kohoavan City Creek Centerin liikekeskusalueelle. Laitteiden asennukset aloitetaan vuonna 2010 ja itse keskus avataan yleisölle vuonna 2012. Tilaus sisältyy Koneen toisen vuosineljänneksen tilauskantaan.

Kesko kaavailee supermarketin laajentamista citymarketiksi Mäntsälässä

Kesko suunnittelee laajentavansa nykyisen Mäntsälän K-supermarket Kalaasin K-citymarketiksi. Kesko on ostanut hanketta varten lisää maata nykyisen kauppakiinteistön vierestä. Tavoitteena on rakentaa 9 000 neliön K-citymarket ja tilat nykyisille erikoisliikkeille, Alkolle ja kahviolle. Samalla syntyy myös uutta erikoisliiketilaa. Koko projektin kokonaisinvestointi on arviolta noin 10 miljoonaa euroa.

Rakennustoimisto Pohjola rakentaa Keskolle kauppakeskuksen Tampereelle

Rakennustoimisto Pohjola Oy on saanut Ruokakeskon Kiinteistöt Oy:ltä projektinjohtourakan kauppakeskuksen rakentamisesta Tampereen Koilliskeskukseen. Pinta-alaltaan noin 12 000 neliömetrin kauppakeskus käsittää K-citymarketin ja muita liiketiloja. Lisäksi rakennetaan noin 11 000 neliömetrin laajuinen autohalli. Rakennustyöt alueella on aloitettu kesäkuussa ja kohde valmistuu loppuvuodesta 2009. Kesko on budjetoinut hankkeeseen noin 30 miljoonaa euroa.

Skanska kaavailee toimistoja Niittykumpuun Espooseen

Skanska Commercial Development Finland Oy on ostanut Niittymaa Oy:ltä noin 16 000 neliön tontin Espoon Niittykummusta. Tontille on suunnitteilla toimistoalue, joka käsittää kaksi viisikerroksista rakennusta ja 400-paikkaisen pysäköintitalon. Tontilla on rakennusoikeutta 18 750 kerrosneliötä. Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa, ja rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuoden 2009 loppupuolella.

Tampereen Koskikadun Cumuluksen laajennus valmistui

Tampereen ydinkeskustan Koskikadulla sijaitsevan Cumulus-hotellin mittavat laajennustyöt ovat valmistuneet. Viime syksynä aloitettu laajennus nostaa hotellin kapasiteetin 289 huoneeseen. Cumulus-hotelleja pyörittävä Restel Oy toteutti laajennushankkeen yhdessä hotellikiinteistön omistavan Dividum Oy:n kanssa.