Imatran Valtionhotelliin rakennetaan kylpylä ja uusia huoneita

Restel Oy rakentaa Imatran Valtionhotelliin aikuisten hemmottelukylpylän sekä 55 uutta hotellihuonetta yhdessä kiinteistön omistajan Oy Norgani 5 Ab:n kanssa. Samassa yhteydessä myös Linnahotellin sviittejä uudistetaan. Valtionhotellin hotellihuoneita, ravintoloita ja kokoustiloja uudistettiin muutama vuosi sitten. Uusi Kylpylähotelli ja uudistettu Linnahotelli valmistuvat keväällä 2009.

Espoon kiviholvisilta avattiin

Espoon 550-vuotisen taipaleen kunniaksi rakennettu kiviholvisilta, Kannusilta, on avattu virallisesti 27. elokuuta. Kannusilta valittiin juhlavuoden rakennushankkeeksi Espoon tuomiokirkon ja hallinnollisen keskuksen välittömässä läheisyydessä olevan historiallisen sijaintinsa takia. H&P Infra Oy:n urakoiman sillan ja siihen liittyvien katutöiden kustannukset olivat noin 1,5 miljoonaa euroa.

Pöyry sai 1,7 miljoonan euron toimeksiannot Bulgariasta

Pöyry on sopinut Bulgarian liikenneministeriön kanssa teknisten palveluiden toimittamisesta rautatien modernisoimishankkeeseen. Pöyryn palvelut käsittävät alustavan investointianalyysin, esiselvityksen sekä tekniset suunnitelmat lupamenettelyä varten. Sopimusten arvo on yhteensä 1,7 miljoonaa euroa.

Tanskalainen rakennusyhtiö ulkoisti konekantansa Cramolle

Cramo Oyj:n omistama tanskalainen tytäryhtiö Cramo A/S on tehnyt sopimuksen, jolla rakennusyhtiö MSE A/S:n kone- ja laitekanta siirtyy Cramolle. Kauppaan liittyy yhteistyösopimus, joka tekee Cramosta MSE A/S:n ensisijaisen vuokrauskaluston toimittajan vähintään seuraavan viiden vuoden ajan. Sopimuksen vaikutus Cramo A/S:n liikevaihtoon on ensimmäisenä vuonna arviolta 4,5 miljoonaa Tanskan kruunua (noin 0,6 miljoonaa euroa).