Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Ikkuna- ja ovivalmistaja Pihla Group puristi viime vuonna kasaan 126 miljoonan euron liikevaihdon, jossa oli pudotusta 8 prosenttia edellisvuoteen nähden. Tulosta kertyi vajaat 8,5 miljoonaa euroa.
Rakennuslehden perinteisen kyselyn mukaan enemmistö Suomen suurimmista rakennusliikkeistä kasvoi viime vuonna edelleen kaksinumeroista vauhtia, vaikka rakentamisen kovin suhdannepiikki jo taittuikin.
Rakentamisen nousu alkoi vuonna 2016, kun sijoittajat käynnistivät ennennäkemättömän pienten kerrostaloasuntojen buumin kasvukeskuksissa. Asuntoaloitusaikeet olivat korkealla vielä tammikuussa 2020, mutta maaliskuussa koronavirus vei niiltä pohjan pois.