Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan opiskelija Pietu Mäenpään tunnit Tampereen ammattikorkeakoulussa oli peruttu kaksi vuotta sitten päivänä, jolloin oppilaitoksessa järjestettiin Urapolkuja-yrityspäivä. Koko opiskelijaryhmä lähti yhdessä tapahtumaan.

”Olin opiskellut vasta puoli vuotta, ja halusin löytää opinnoissa vaadittavan ensimmäisen harjoittelupaikan. Aloin kiertää ständejä tositarkoituksella, kun näin, että paikalla on hyviä työnantajia. Destian ständillä seisoi kuntosalilta tuttu kaveri, jolle oli helppo mennä sanomaan morjensta. Kyselin siinä heidän työmahdollisuuksistaan, ja kaveri kannusti täyttämään netissä työhakemuksen”, Pietu kertoo.

Heti kotiin päästyään hän lähetti nettihakemuksen. Pian tuli kutsu Destialle haastatteluun ja sen jälkeen tieto kesätyöpaikasta. Siitä lähtien hän on ollut Destian työntekijä – kesäisin täysipäiväisenä ja  muina aikoina aina kun opinnoiltaan ehtii.

Ensimmäinen Urapolkuja-tapahtuma jätti Pietuun niin vahvan jäljen, että hän on ollut seuraavissa tapahtumissa töissä. RIAn opiskelija-aktiivi hän oli jo ennen ensimmäistä käyntiään, ja myönteiset kokemukset ovat vain vahvistaneet RIA-sidosta.

”Haluan suositella tapahtumaa muillekin, sillä sain sen ansiosta jatkuvan työsuhteen. Samoin on käynyt monille opiskelukavereilleni. Tämä on myös mainio verkostoitumispaikka, ja seminaarissa saa tärkeää tietoa ajankohtaisista asioista”, Pietu toteaa.

Hän uskoo henkilökohtaisen kontaktin merkitykseen työnhaussa.

”Täällä pääsee sanomaan käsipäivää eri työnantajille ja on mahdollisuus tehdä hyvä ensivaikutelma. Työnantajat haluavat kerätä kermat kakun päältä ja napata parhaat tekijät heti töihin. Kenellä on varaa jättää tällainen mahdollisuus käyttämättä?”

Jos jokin työnantaja kiinnostaa erityisesti, Pietu kannustaa hakeutumaan ständille ja näyttämään kiinnostuneelta.

”Varmasti joku tulee heti juttelemaan! Tapahtumassa on hyvä tunnelma ja matala kynnys.”

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi