Kokeile kuukausi maksutta

Sijoittajien löytyminen Musiikkitalolle kiven takana

Yksityisten sijoittajien houkuttelemisessa Helsingin musiikkitaloon on omat hankaluutensa. Rahoituksen professori Vesa Puttonen Helsingin kauppakorkeakoulusta pitääkin rahoittajien saamista mukaan vaikeana tehtävänä. Tärkeintä olisi saada taloon riittävän hyviä vuokralaisia.

Yksityisten sijoittajien houkuttelemisessa Helsingin musiikkitaloon on omat hankaluutensa. Rahoituksen professori Vesa Puttonen Helsingin kauppakorkeakoulusta pitääkin rahoittajien saamista mukaan vaikeana tehtävänä. Tärkeintä olisi saada taloon riittävän hyviä vuokralaisia.
Kuuntele juttu

– Haastava rasti. Se on ihan selvää, Puttonen sanoo.

Puttonen katsoo, että Musiikkitalon rahoittamiseen sisältyy suurempia riskejä kuin tavanomaisesti sijoittamisessa liikekiinteistöihin.

– Jos katsotaan liikekiinteistöjen vuokria pääkaupunkiseudulla, tuotto-odotus on viiden prosentin tietämissä. Vuokratuotot ovat todella alhaisella tasolla, joten kyllä siitä pitäisi selvästi yli viisi prosenttia saada, hän kertoo.

Rahoituksesta uupuu neljännes Yleisradion vetäydyttyä hankkeesta. Maksumiehiksi ovat sitoutuneet Helsingin kaupunki ja valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt. Helsinki aikoo edelleen maksaa neljänneksen ja valtio puolet, joten sijoittajille olisi tarvetta.

– Kiinteistöjen hinnat ovat viime vuosina nousseet. Mielestäni ne ovat aika hyvin hinnoissansa, eli eivät ne välttämättä enää ole hyviä sijoituskohteita, Puttonen puntaroi.

Nyt kustannusten nousu vasta uhkana onkin

Pytingin hinnaksi tulisi Senaatti-kiinteistöjen mukaan 110-120 miljoonaa euroa. Rakentaminen päätettiin toteuttaa kokonaan osaurakoina sen jälkeen, kun Musiikkitalon hallitus hylkäsi tarjouskilpailussa tulleen ainoan tarjouksen pääurakasta liian kalliina.

Riskinä on, että paloitellussa mallissa kustannukset pomppaavat ajan myötä, aivan kuten Vuosaaren satamalle kävi. Jos näin tapahtuisi, Musiikkitalon omistajille saattaisi Puttosen mukaan tulla painetta myös vuokrien nostamiseen.

Yleisradio on halukas tulemaan taloon vuokralaiseksi, jotta se saataisiin Radion sinfoniaorkesterin käyttöön. Toimitusjohtaja Mikael Jungner on kuitenkin korostanut, ettei Yle suostu maksamaan aivan mitä tahansa.

Valtion osuuden kasvu viimeinen vaihtoehto

Musiikkitalon hallituksen puheenjohtaja Juha Lemström pitää mahdollisena, että valtio joutuu kasvattamaan siivuaan talon kustannuksista. Näin uhkaa käydä, jos talolle ei löydy mistään rahoittajia.

– Se ei ole ensisijaista, mutta on se mahdollista, Lemström sanoo.

Lemström huomauttaa, että jos valtion osuutta nostettaisiin, se edellyttäisi takuulla poliittista päätöksentekoa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Sijoittajien löytyminen Musiikkitalolle kiven takana”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat