Kokeile kuukausi maksutta

Penttilänrannan asemakaava etenee Joensuussa

Joensuun kaupungin tekninen lautakunta hyväksyi viime viikolla Penttilänrannan ensimmäisen vaiheen asemakaavaehdotuksen asettamisen nähtäville. Asemakaavaehdotus mahdollistaa ranta-alueen rakentamisen sekä Pielisjoen ylittävän kevyenliikenteen sillan ja nykyisen tukkialtaan paikalle sijoittuvan venesataman toteuttamisen.

Joensuun kaupungin tekninen lautakunta hyväksyi viime viikolla Penttilänrannan ensimmäisen vaiheen asemakaavaehdotuksen asettamisen nähtäville. Asemakaavaehdotus mahdollistaa ranta-alueen rakentamisen sekä Pielisjoen ylittävän kevyenliikenteen sillan ja nykyisen tukkialtaan paikalle sijoittuvan venesataman toteuttamisen.

Kaavaehdotusta on viimeistelty lokakuusta 2010 lähtien yhteistyössä ensimmäisen rakennusvaiheen toteutukseen osallistuvien rakennusliikkeiden YIT Rakennus Oy:n, JL-Rakentajat Oy:n ja Rakennus Hassinen Oy:n kanssa. Kumppanuuskaavoitusta toteutettiin nyt Joensuussa ensimmäistä kertaa. Kaavoitusvaiheessa aloitetulla yhteistyöllä tavoitellaan laadukasta ja yhtenäistä lopputulosta, varmistetaan alueen toteuttamiskelpoisuus ja nopeutetaan rakentamisen käynnistämistä.

Rakennusliikkeet ovat suunnitelleet omia kohteitaan samanaikaisesti kaavan viimeistelyn kanssa. Kaavaehdotuksessa on huomioitu suunnittelun aikana esiin nousseita tarpeita ja etsitty ratkaisuja, jotka mahdollistavat alueen toteuttamisen laadukkaasti ilman rakentamiselle aiheutuvia ylimääräisiä hankaluuksia tai kustannuksia. Esimerkiksi piha-, leikki- ja oleskelualueita sekä autojen pysäköintijärjestelyjä voidaan tehdä vierekkäisten tonttien ja kortteleiden yhteisinä.

Tiivistä rakentamista

Kaava-alueen rakentaminen on luonteeltaan kaupunkimaista ja suhteellisen tiivistä. Alueen rakennustapa on pääosin 4-6-kerroksista. Keskeisiin kortteleihin on osoitettu kaksi korkean rakentamisen paikkaa (kerrosluvut 14 ja 11), jotka tuovat vaihtelevuutta muutoin yhtenäiselle rakentamistavalle. Rakennettujen alueiden välissä on katkoina puistoalueita ja aukioita.

Tärkeää kaavaratkaisussa ovat sujuvat kulkureitit sekä korkeatasoiset katualueet ja avoimet julkiset tilat. Rantaan sijoittuva Penttilänraitti, kevyen liikenteen silta, aukiot ja venesatama-alue tuovat jokimaiseman kaikkien kaupunkilaisten hyödynnettäväksi. Rakennetun ympäristön vastapainoksi kaava-alueesta varataan merkittävä osa viheralueiksi.

Kaavaehdotukseen liittyvillä kaavamääräyksillä ohjataan rakentamistapaa tarkemmin. Kaavamääräykset esimerkiksi mahdollistavat puurakentamisen kaava-alueella. Alueelle on osoitettu myös kortteli, jossa rakennuksissa tulee käyttää puuta julkisivumateriaalina. Ensimmäiset kohteet toteutuvat kuitenkin perinteisemmin kiviaineisina.

Ensimmäisessä vaiheessa asuntoja noin 350

Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan alueen koillisosan neljään kortteliin sijoittuvat kuusi kohdetta. Rakennusoikeutta näissä kohteissa on yhteensä vajaat 27 000 kerrosneliötä ja asuntoja arvioidaan toteutuvan noin 350. Koko asemakaava-alueelle on osoitettu rakennusoikeutta 85 500 kerrosneliötä asuin-, liike- ja työpaikkarakentamista varten sekä reilut 10 000 kerrosneliötä teollista toimintaa, satamatiloja sekä energiahuollon tarpeita varten.

Tonttien luovutus voidaan käynnistää vuoden 2011 aikana ja rakentaminen vaiheittain mahdollisesti jo tämän syksyn aikana. Ensimmäiset asukkaat muuttavat alueelle viimeistään 2013.

Penttilänrannan hankkeella on omat verkkosivut. Ne löytyvät tästä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Penttilänrannan asemakaava etenee Joensuussa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat