Kokeile kuukausi maksutta

Uusien koulujen ja päivähoitotilojen sisäilmaongelmat kasvoivat 50 prosenttia Helsingissä

Koulujen ja päivähoitotilojen sisäilmaongelmat työllistivät Helsingin kaupungin ympäristökeskusta viime vuonna aiempaa enemmän. Huolestuttavana ympäristökeskus pitää ongelmien esiintymistä uusissakin rakennuksissa. Uusia kouluja ja etenkin päiväkoteja koskevien ilmoitusten ja lausuntopyyntöjen määrä oli selvästi edellisvuosia suurempi, sillä kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli noin 50 prosenttia.

Kouluja ja päiväkoteja koskevien ilmoitusten ja lausuntopyyntöjen määrän kovasta kasvusta johtuen ympäristökeskuksen valvonta-suunnitelman mukaisten tarkastusten määrä jäi suunniteltua pienemmäksi. Suunnitelmallisia tarkastuksia tehtiin 33, joka on hieman yli puolet tavoitteesta. Kaupungin sisäilmaryhmän yhteistyö kaupungin eri hallintokuntien sisäilma-asiantuntijoiden kanssa tiivistyi entisestään. Tämä auttoi etenkin kouluissa ja päiväkodeissa varsin yleisesti esiintyvien sisäilmaongelmien ratkaisemisessa.

Asunnontarkastuksen toimenpidepyyntöjen määrä kasvoi hieman edellisvuodesta (447 uutta tapausta). Noin puoleen tarkastuspyynnöistä oli aiempaan tapaan syynä epäily kosteus- ja homevaurioista. Lisäksi ilmanvaihdon puutteet, hajut, materiaalipäästöt, kylmyys ja melu aiheuttivat ongelmia. Todettujen epäkohtien poistamiseksi annettiin korjauskehotuksia. Merkittävä osa toimenpidepyynnöistä koski asuntoihin tunkeutuvaa tupakansavua.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Uusien koulujen ja päivähoitotilojen sisäilmaongelmat kasvoivat 50 prosenttia Helsingissä”

  1. Kertokaa joskus, moniko valitus on todella aiheellinen ja johtanut toimenpiteisiin. Kokemusta nääs on, että muutamassa VTT:n suorittamassa päiväkodin sisäilmatukimuksessa ei ole löytynyt mitään ja valitukset ovat loppuneet sihen.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat