Kokeile kuukausi maksutta

Vuoden 2012 loma-asuntomessujen kohteiden rakentaminen alkanut

Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Lappeenrannan kaupunki ovat torstaina 20. lokakuuta allekirjoittaneet yhteistoimintasopimuksen, joka vahvistaa aiemmin tehdyn puitesopimuksen vuoden 2012 loma-asuntomessujen järjestämisestä Lappeenrannan Rauhassa. Ensi vuoden loma-asuntomessujen kohteista jo 21:lle on valittu rakentajat. Kaikki rakentajat ovat yhtä lukuun ottamatta talotehtaita tai kiinteistöyhtiöitä. Ensimmäisten kohteiden rakentaminen on jo käynnistynyt.

Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Lappeenrannan kaupunki ovat torstaina 20. lokakuuta allekirjoittaneet yhteistoimintasopimuksen, joka vahvistaa aiemmin tehdyn puitesopimuksen vuoden 2012 loma-asuntomessujen järjestämisestä Lappeenrannan Rauhassa. Ensi vuoden loma-asuntomessujen kohteista jo 21:lle on valittu rakentajat. Kaikki rakentajat ovat yhtä lukuun ottamatta talotehtaita tai kiinteistöyhtiöitä. Ensimmäisten kohteiden rakentaminen on jo käynnistynyt.

Vapaita tontteja alueella on jäljellä neljä. Näyttelyrakennuksista kolme on paritaloja. Seitsemän kohteen rakentaminen on alkanut ja näistä yksi on edennyt jo harjakorkeuteensa. Myös muiden kohteiden perustukset halutaan tehdä valmiiksi sulan maan aikana.

Alueelle toteutetaan messukohteiksi myös kolme yhteiskäyttöön tarkoitettua saunaa. Lisäksi rannassa on 1940-luvun lopulla rakennettu sauna, joka myös peruskorjataan messujen näyttelykohteeksi.

Messutaloille toteutetaan yhteinen lämpövoimalaitos, joka käyttää 80 prosenttisesti maalämpökaivoista ja auringosta saatavaa puhdasta energiaa. Vain talven kulutushuippuja tasataan maakaasulla. Myös lähialueen taloilla on mahdollisuus liittyä lämpövoimalaitoksen käyttäjiksi, koska kapasiteetti riittää noin 60 talolle. Energiankulutusta myös seurataan reaaliaikaisesti.

Sijainti vetää turisteja

Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen arvioi, että Loma-asuntomessut muuttuvat ensi kesänä aiempaa kansainvälisemmiksi sijaintikaupunkinsa ansiosta. Heiskanen odottaa paljon ulkomaisia messuvieraita erityisesti Venäjältä.

”Aivan messualueen vieressä sijaitseva, marraskuussa 2011 avautuva Holiday Club Saimaa -viihdekylpylä lisää turistien määrää entisestään Lappeenrannassa. Loma-asuntomessujen kävijöistä on tähän asti ollut valtaosa suomalaisia, mutta ensi kesänä messut kansainvälistyvät”, Heiskanen ennakoi.

Rauhan messualue sijaitsee historiallisesti sekä luontoarvoiltaan arvokkaalla Saimaan ranta-alueella.

”Messutalot sijaitsevat erinomaisten palvelujen tuntumassa, mutta alueen upea luonto tarjoaa silti rauhaa ja yksityisyyttä. Alue on loistava esimerkki tulevaisuuden loma-alueesta ja uskon, että messut kiinnostavat eri-ikäisiä ihmisiä. Teemanamme on esitellä luontoa säästäviä energiaratkaisuja, jotka kiinnostavat niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiskin messuvieraita”, Heiskanen toteaa.

Rauhan matkailualueen kehittämisessä alusta asti mukana ollut Lappeenrannan apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakoski korostaa, että loma-asuntomessut edistävät sekä Rauhan matkailualueen että Lappeenrannan kaupungin tunnettavuutta matkailukohteena.

”Olemme kehittäneet Rauhan aluetta määrätietoisesti vuodesta 2005 alkaen. Nyt alueella sijaitsee yksi Suomen vetovoimaisimmista matkailu- ja vapaa-aikakeskuksista, joka tarjoaa lomanviettäjille monipuolisesti palveluja, laadukasta vapaa-ajan asumista ja luonnon rauhaa”, Korkiakoski sanoo.

Lappeenrannan Rauhassa pidettävät loma-asuntomessut ajoittuvat kahdelle juhannuksen jälkeiselle viikolle 25.6.-8.7.2012.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vuoden 2012 loma-asuntomessujen kohteiden rakentaminen alkanut”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat