Kokeile kuukausi maksutta

NCC sai ATT:ltä 30 miljoonan rakennusurakan Jätkäsaaresta

Helsingin Kaupungin Asuntotuotantotoimisto ATT ja NCC ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen kokonaisen korttelin rakentamisesta Helsingin Jätkäsaareen. Hankkeen arvo on noin 30 miljoonaa euroa, ja asuntoja tulee yhteensä 123. Ensimmäisen talon rakentaminen alkaa heti ja viimeinen asuinrakennus luovutetaan syyskuun 2014 lopussa.

Uusi sopimus mukaan lukien NCC:llä on yhteensä 750 asuntoa rakenteilla ATT:lle. Näistä 517 tulee Jätkäsaareen.

”Nyt aloitettavassa korttelissa ATT toteuttaa yhdessä NCC:n kanssa uudentyyppistä asuntotuotantoa. Keskenään samanlaisista asunnoista voi valita myös autopaikattoman version, eli käytännössä autopaikkojen kustannuksista maksavat vain niiden käyttäjät”, ATT:n toimitusjohtaja Sisko Marjamaa kertoo.

Jätkäsaari on Helsingin kaupungin uusimpia kehityskohteita. Siitä tulee urbaani ja omaperäinen kantakaupungin osa. Siellä arvioidaan olevan 2020-luvun puolivälissä noin 16 000 asukasta ja 6 000 työpaikkaa.

”Olemme olleet mukana Jätkäsaaren rakentamisessa alusta pitäen, ja tälläkin hetkellä on käynnissä kymmenen työmaata”, NCC:n toimialajohtaja Matti Aho sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “NCC sai ATT:ltä 30 miljoonan rakennusurakan Jätkäsaaresta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat