Kokeile kuukausi maksutta

SRV:n tulos heikkeni – tilauskanta nousi ennätystasolle

SRV:n liikevaihto laski viime vuonna hieman edellisvuodesta ja liikevoitto peräti puolittui. Etenkin viimeisellä neljänneksellä sekä liikevaihto että tulos jäivät reippaasti vertailukauden luvuista, joita olivat pönkittäneet omaperusteisen asuntotuotannon selvästi suurempi määrä sekä kahden pysäköintiluolayhtiön osakkeiden myynti. Viime vuoden viimeisen neljänneksen liikevoittoa painoi myös kolmen kotimaan urakan katearvioiden lisäheikentäminen yhteensä noin 4 miljoonalla eurolla.

SRV:n liikevaihto laski viime vuonna hieman edellisvuodesta ja liikevoitto peräti puolittui. Etenkin viimeisellä neljänneksellä sekä liikevaihto että tulos jäivät reippaasti vertailukauden luvuista, joita olivat pönkittäneet omaperusteisen asuntotuotannon selvästi suurempi määrä sekä kahden pysäköintiluolayhtiön osakkeiden myynti. Viime vuoden viimeisen neljänneksen liikevoittoa painoi myös kolmen kotimaan urakan katearvioiden lisäheikentäminen yhteensä noin 4 miljoonalla eurolla.

”Vuosi sitten arvioimme tuloskehityksen selvästi nyt toteutunutta myönteisemmäksi. Tulosheikennys tuli erityisesti kotimaan liiketoiminnasta. Emme näe markkinassa merkittävää muutosta aiempaan, mutta tulostamme laskivat usean urakan heikentyneet kate-ennusteet”, SRV:n toimitusjohtaja Jukka Hienonen sanoo.

Sen sijaan SRV:n tilauskanta nousi vuoden 2012 päätteeksi historiallisen korkealle tasolle. Tilauskannan vahvistuminen näkyy erityisesti toimitilarakentamisessa.

”Osallistumme selvästi valikoivammin kiinteähintaisiin urakkakilpailuihin niiden kapeamman katteen ja korkeamman riskisyyden takia. Muutos näkyy jo nyt tilauskannan katetason parantumisena.”

Asuntokauppa jatkuu vilkkaana

Viime vuonna SRV myi 745 asuntoa, kun vuonna 2011 yhtiö myi 680 asuntoa. Asuntorakentamisen tilauskanta säilyi vuoden 2011 tasolla. Kuluttajakysyntä on säilynyt vahvana.

”Asuntokauppa on käynyt edelleen vilkkaana koko viime vuoden ja jatkuu edelleen. Teimme asuntojen myynnissä viime vuonna jälleen uuden ennätyksen. Myös alkaneeseen vuoteen päästään asuntokaupan osalta myönteisissä merkeissä, sillä rakenteilla olevan omaperusteisen asuntotuotannon määrä on edellisvuoden tasolla.”

Venäjään painottuvan SRV:n kansainvälisen liiketoiminnan liikevaihto lähes kaksinkertaistui 73 miljoonaan euroon. Liiketappio pieneni kolmeen miljoonaan euroon.

”Kasvun ensisijaisena lähteenä oli Pietariin rakennettava Pearl Plaza -kauppakeskus, mutta myös Virossa on tehty toimitilaurakkaa. Viron-yhtiömme kääntyi viime vuonna pienelle plussalle. Koko kansainvälisen toiminnan pitkään jatkunut tappiotaso puolittui uudelleenjärjestelyjen ansiosta. Viimeisellä neljänneksellä teimme voitollisen tuloksen.”

SRV-konserni 10-12 2012/10-12 2011

  • Liikevaihto milj. euroa 175,4/266,7
  • Liikevoitto % 1,4/4,9
  • Tulos ennen veroja milj. euroa 2,2/12,4

1-12 2012/1-12 2011

  • Liikevaihto milj. euroa 641,6/672,2
  • Liikevoitto % 1,1/2,1
  • Tulos ennen veroja milj. euroa 2,8/10,8
  • Omavaraisuusaste % 34,7/31,0
  • Tase milj. euroa 675,4/588,3
  • Henkilöstö (keskimäärin) 989/880
  • Tilauskanta  milj. euroa 827,8/810,8

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “SRV:n tulos heikkeni – tilauskanta nousi ennätystasolle”

  1. Tuloksessa riidanalaisia saatavia, nettokassavirta negatiivinen, omapääomaehtoista lainaa….jaa-jaa…ei taida olla helppoa rakentajan elämä

    1. Tulos nousuun PK yrittäjiä kurnuttamalla ja viimeiset maksupostit jäihin!

  2. Pääasia on, että julkisivu kiiltää ja riskit aliurakoitsijoilla.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat