Kokeile kuukausi maksutta

Tulikivi varoittaa liikevaihtonsa laskevan viime vuodesta

Tulikivi Oyj alentaa liikevaihto- ja liiketulosennustettaan. Nyt Tulikivi arvioi kuluvan vuoden liikevaihdon jäävän matalammaksi kuin viime vuonna, kun vielä aiemmin yhtiö ennakoi, ettei liikevaihto kasva merkittävästi. Samalla Tulikivi arvioi kuluvan vuoden liiketuloksen olevan viime vuoden tasoa, kun aiemmin yhtiö ennakoi liikevoiton paranevan toiminnan tehostamisen myötä.

image

Tulikivi perustelee tulosvaroitustaan sillä, että alkuvuoden myynti ei ole epävarmassa markkinatilanteessa kehittynyt ennustetulla tavalla. Kulusäästöistä huolimatta liikevaihtoennusteen laskeminen johtaa myös liiketulosennusteen alentamiseen.

Tulikivi on käynyt viime vuosien aikana lukuisia yt-neuvotteluita. Viimeisimmät niistä päättyivät maaliskuussa. Neuvottelujen tuloksena Tulikivi päätyi irtisanomaan 6 toimihenkilöä kotimaan myynnistä, asiakaspalvelusta ja tuotannosta sekä lomauttamaan 21 työntekijää toistaiseksi. Lisäksi yhtiö voi toteuttaa määräaikaisia lomautuksia kysyntätilanteen mukaisesti 30.6.2014 saakka.

Tulikiven toimitusjohtajana aloitti kuukausi sitten insinööri Jouni Pitko. Hän tuli Tulikiven palvelukseen Abloy Oy:n sähkölukkojen liiketoimintayksikön johtajan tehtävistä.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Tulikivi varoittaa liikevaihtonsa laskevan viime vuodesta”

  1. Jokohan toimihenkilöitä ruvetaan irtisanomaan?vai?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat