Betoniteollisuus pitää mediaa syypäänä talouden kriisiytymiseen

15 vastausta artikkeliin “Betoniteollisuus pitää mediaa syypäänä talouden kriisiytymiseen”

1. ”Media suoltaa tajuntaamme mitä moninaisimpia uhkakuvia irtisanomisista, veronkorotuksista, etuuksien leikkauksista, korkojen pomppaamisesta ja eläkevarojen ehtymisestä. Näillä keinoin media myy tuotteensa, viihteellisemmällä kohujournalismilla höystettynä.”

   Kyllä teollisuus luo kriisinsä ihan itse. Ei se tarvitse siihen median apua. Media on todellisuuden peili eikä ole peilin vika, jos naama on vino.

   Itäisessä naapurimaassa kokeiltiin, muuttuuko ihmisten elo paremmaksi, jos media suoltaisi vain positiivista totuutta – pravdaa. Ei muuttunut, vaan koko yhteiskuntajärjestelmä romahti, kun kukaan ei luottanut enää mihinkään – ei mediaan, ei yritysjohtajiin eikä poliitikoihin.

   Parhaiten talous sen sijaan on menestynyt niissä maissa, joissa median vapaus ja kriittisyys on ollut suurin.

   Markkinatalouteen kuuluu se, että kaikki olennainen tieto on mahdollisimman nopeasti ja luotettavasti kaikkien käytettävissä. Se juuri luo markkinat ja niiden hinnoittelumekanismin. Manipuloitu tai puutteellinen tieto johtaa markkinahinnoittelun vääristymiseen ja sitä kautta pienen sisäpiirin yksipuoliseen hyötymiseen.

   En usko, että Mattilakaan tarkoittaa sitä, että median olisi pitänyt jättää uutisoimatta Stora Enson 2500 hengen irtisanomiset, vaikka se monen ihmisen tuskaa on lisännytkin. Irtisanomisuutisilla ei yksikään lehti tienaa, mutta jos ne jätettäisiin uutisoimatta, loppuisi lehden ja pian koko talousjärjestelmämme uskottavuus siihen.

2. Jussi Mattila on edesmenneen pääministeri Kalevi Sorsan jäljillä syyttäessään mediaa betoniteollisuuden kriiseistä. Kalevi Sorsa puhui infokratiasta eli tiedotusvallasta ja yritti sillä tavoin tukkia median edustajien suut.

   Presidentti Koivisto puhui halveksivaan sävyyn sopulilauman tavoin käyttäytyvästä mediasta.

   Presidentti Ahtisaari puolestaan yritti saada lukijaneuvostot uusiksi porttivahdeiksi, joilla median valtaa saataisiin vähennettyä.

   Kaikille näille vaatimuksille löytyy itsekäs peruste: Betoniteollisuus ei pysty sanelemaan (enää) juttujen sisältöä, Sorsa veti herneen nenäänsä liiallisesta poliitikkojen arvostelusta, Koivisto kimmastui tyttärensä sulhasesta kirjoittelusta, Ahtisaari ei sietänyt itseensä kohdistuneitä tölväisyjä.

3. Voi että nää ry- miehet on pihalla. Tuo kirjoitus todistaa, että Betoniteollisuus on edelleen 1970- luvulla.

4. Mölsä kirjoitti:

   ”Parhaiten talous sen sijaan on menestynyt niissä maissa, joissa median vapaus ja kriittisyys on ollut suurin.”

   Mielenkiintoinen hypoteesi. Viime vuosikymmenellä talouskasvu on ollut huomattavasti länsimaita suurempaa Kiinassa, Venäjällä, Brasiliassa, Intiassa jne. Suomen talous kasvoi aikoinaan huimin harppauksin muihin maihin verrattuna sodan jälkeen, kun lehdistön sanomaa oli sensuroitu. Nokian nostaessa Suomen taloutta 1980 – ja 1990-luvuilla ei siitä juuri kriittisesti kirjoiteltu. Ongelmista vaiettiin. Hypeä pidettiin medioiden toimesta yllä, ja yhtiö menestyi. Voisin veikata, että talouskasvun kannalta optimitilanne ei välttämättä ole täysin vapaa lehdistö.

   Mutta tästä Jussi Mattila ei selvästikään puhunut. Vaan siitä, että mediat YLIreagoivat moniin asioihin, ja saavat sitten kuluttajatkin ylireagoimaan. Asiaan liittyy vielä tämä nykyinen nettitrendi, jossa iso joukko medioita apinoi uutiset toisillta medioilta. Kriittistä journalismia löytää harvoin, tyyliin Hurri Taloussanomista, jossa yksi toimittaja perehtyy todella johonkin aiheeseen todella hyvin, ja uskaltaa kirjoittaa valtavirtaa vastaankin. Suurin osa medioista vain apinoi toisten lehdistötiedotteita, lisäämättä uutisiin oikeasti mitään itsenäistä journalistista analyysiä. Jos mediat kykenisivätkin olemaan todellisuuden peilejä, tilanne ei olisi näin huono. Mutta kun mediat myös muokkaavat todellisuutta, ja vaikuttavat siihen, miten tulevaisuus toteutuu.

   Ratkaisu asiaan ei ole se, että mediat vaiennetaan. Ratkaisu on se, että pitää saada lisää sellaisia ääniä, jotka puhuvat ohi valtavirtasopulilaumojen. Silloin kun kaikki jauhavat korjen noususta, nämä vastavirtatahot huomauttavat tuovat esiin toisen suuntaisia viitteitä. Korkojen nousua on jauhettu viimeiset 20 vuotta, mutta korot ovat nyt jokseenkin alimmalla tasollaan koko Suomen historian aikana. Missä on se journalisti, joka uskalsi etukäteen uutisoida sellaista analyysiä, että vuosina 2012-2013 saatetaan olla ennätysmäisissä pohjalukemissa korkotasojen osalta? En ole löytänyt sellaista uutista, vaikka sellaisiakin analyysejä aikoinaan on tehty. Korkojen laskutrendiin viittaavista analyyseistä ei vaan juuri kukaan välittänyt tai halunnut muutama vuosi sitten uutisoida. Korkojen nousu-uutiset, joita julkaistiinkin lukuisia, myivät paremmin. Korkojen laskusta on siksi kerrottu lähinnä jälkikäteisanalyyseissä, ei tulevaisuuden ennusteina. Nyt kun korot ovat jo pohjalla, korot eivät varmaan enää ainakaan paljoakaan laske.

   Mutta missä on sellaiset suomalaisjournalistit, jotka kykenisivät analysoimaan korkojen kehitystä vaikkapa 5 vuotta eteenpäin nytkään sen paremmin kuin toteamalla, että korot saattavat nousta? Sen mahdollisuuden mainitseminhan ei ole edes uutinen, eikä edellytä mitään tietoa toimittajalta itse asiasta. Omasta mielestäni on huolestuttavaa, että talousasioista oikeasti tietäviä toimittajia Suomessa on todella vähän. Vakuussopimustakaan analysoimaan kyenneitä ja lähteneitä journalisteja ei ollut yhden käden sormia enempää. Sadat toimittajat kyllä kirjoittivat siitä, mitä muut olivat aiheesta analysoineet. Mutta itsenäiseen analyysiin (vaikka sitten hyödyntäen asiantuntijoita) kyenneitä alkuperäisuutisten kirjoittajia ei montaa löytynyt, vaikka se aihepiiri oli kymmenien päivien ajan lehtien etusivuillakin. Jutut vaan olivat pitkälti toisten apinointia, tai sitten sen kertomista, miten joku oli reagoinut johonkin – ilman kykenemistä sen analysointiin, mitä sopimusteksteissä on tekstien itsensä mukaan sovittu.

5. Lisättäköön vielä, että pidän Rakennuslehteä yhtenä niistä ”hyvistä medioista”, jotka kykenevät myös itsenäisten uutisten ja asiantuntevien analyysien tekoon monista asioista.

   Mutta jos vaikkapa rakennusalasta, koroista, irtisanomisista (palkkaustrendejä mainitsematta) kirjoitetaan keltaisessa lehdistössä, joka kuitenkin on sitä valtavirtatekstiä sen osalta, mitä kautta suomalaisten ajatteluun vaikutetaan, läpi voi mennä vaikka minkälaista tekstiä, ja juttuja ei välttämättä mitenkään tasapainoteta vastakkaiseen suuntaan viittaavilla analyyseillä. Rakennuslehden lukijakunta on paljon pienempi, ja sen lukijakunta kuulee aiheista muitakin reittejä, minkä takia lukijakunta lienee lehden pääaiheissa mediakriittisempääkin (siis jos uutisessa on virhe, tai jos uutinen vaikuttaa vaikkapa jonkin yrityksen lobbaukselta, se osataan tunnistaa) kuin vaikkapa keltaisen lehdistön lukijat.

6. Ei toimittaja voi mikään ennustaja olla sen paremmin kuin kukaan muukaan. Toimittajan on tukeuduttava kulloinkin olemassa oleviin faktoihin ja suhtauduttava niihinkin aina kriittisesti.

   Eräs tyttö päätti mennä ennustajalle, koska halusi tietää tulevan sulhasensa nimen. Tyttö koputti ennustajan oveen ja sisältä kuului: Kuka siellä?”

   Tyttö ei avannut ovea, vaan lähti pettyneenä takaisin kotiin.

7. Täysin samaa mieltä Mattilan kanssa. Ns. ajantasaisen tiedon määrä on suurempi kuin koskaan. Tietoähkyä helpottamaan on kehitetty robootteja, jotka skannaavat mm. lehtien uutisia. Näiden perusteella robootit mm. käyvät keskenään kauppaa pörssiosakkeilla. Mutta myös yrityksissä ja yhteisöissä seurataan uutisia entistä tarkemmin. Koska kaikkea ei ehdi lukea, seuranta jää usein otsikkotasolle. Jokainen voi päätellä itse, mitä tapahtuu, kun lukee pelkkiä otsikoita.

   Lisäksi koska kaikki toimintatriggerit on viritetty laukeamaan samoista signaaleista, on täysin itsestään selvä, että syklisyys lisäntyy ja heilunta voimistuu. Tilannetta pahentaa kansainvälinen spekulanttien toiminta. Suurin onglma tässä on se, että ennustettavuus häviää ja kaikki yritystoiminta keskityy entistä suurempiin yksiköihin, sillä pienillä toimijoilla ei ole eikä tule olemaan tarvittavia puskureita supersyöksyistä selviämiseen. Toisaalta jyrkissä nousuissa ei kapasiteetti riitä samalla tavalla kuin isoilla toimijoilla.

   Ja kyllä Mölsänkin olisi totuuden nimissä hyvä myöntää, että negatiivissävytteinen kohuotsikko on jokaisen lehtimiehen unelma. Bond-elokuva ”Huominen ei koskaan kuole” on asian ydimessä.

   1. Kirjoitin, että parhaiten talous sen sijaan on menestynyt niissä maissa, joissa median vapaus ja kriittisyys on ollut suurin.

      Tätä kommentoitiin näin: ”Mielenkiintoinen hypoteesi. Viime vuosikymmenellä talouskasvu on ollut huomattavasti länsimaita suurempaa Kiinassa, Venäjällä, Brasiliassa, Intiassa jne.”

      Vastaus 1:

      Pidän kiinni tuota hypoteesista. Historiallisesti maailman vahvimmat talousmahdit ovat Pohjois-Amerikka ja Länsi-Eurooppa. Näissä maissa lehdistö on vapain ja kansalaisten hyvinvointi ja perusoikeudet parhaimmat. Modernin markkinatalouden kehittyminen on kulkenut käsi kädessä taloudellisen ja poliittisen liberalisimin kanssa. Se, että joissakin vielä takavuosina alikehittyneiksi nimitetyissä maissa talous on kasvanut viime vuosina voimakkaimmin, kertoo myös lähtötason mataluudesta. Uskon, että näissäkin maissa talouskasvua seuraa liberalismin (tai ainakin sen vaatimusten) kasvu.

      Toinen kirjoittaja totesi: ”Ja kyllä Mölsänkin olisi totuuden nimissä hyvä myöntää, että negatiivissävytteinen kohuotsikko on jokaisen lehtimiehen unelma. Bond-elokuva ”Huominen ei koskaan kuole” on asian ydimessä.”

      Vastaus 2. Kyllä jokaisen miestoimittajan unelma on otsikko: Suomi voitti jalkapallon maailmanmestaruuden.

      Olen samaa mieltä siitä, että lehdissä on liian paljon negatiivisia otsikoita. Positiivisiakin asioita pitäisi osata nostaa esiin. Toisaalta otsikot kertovat, millaiseksi tämä maailma on mennyt. Talouden ja rakentamisen pitkään kestänyt kultakausi on jäänyt historiaan ja nykyinen velkakriisi painaa professori Matti Pohjolan mukaan kansantalouksia ehkä jopa koko tämän vuosikymmenen. Toisaalta sama Pohjola ennusti vielä muutama vuosi sitten korkojen nousua, joten ekonomistien kirjoituksiin kannattaa suhtautua aina samalla varauksella kuin toimittajienkin.

      Rakennusalalla on hyvässä muistissa vuosille 2007, 2008, 2009 ja 2010 tehdyt alan omat ennusteet, joissa monissa etumerkkikin oli väärä. Seurauksena oli vuoron perään paniikkijarrutuksia ja äkkikaasutuksia ja jopa juuri irtisanottujen huutamista pikaisesti takaisin tuotantoon. Eli kyllä tässäkin tapauksessa teollisuus (ja niiden järjestöt) syvensi itse kriisiänsä eikä media, joka noista vikaennusteista kirjoitti. Positiivinen otsikko saattoi silloin olla täysin vikasignaali ja toisin päin.

      Toimittajia on moitittu siitä, että he eivät osanneet varoittaa nykyisestä talouskriisistä. Tämä vaatimus on kohtuuton, koska eivät siitä osanneet varoittaa poliitikot eivätkä taloustieteilijätkään muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

      Vakavin varoitus oli vuonna 2005 Economist-lehdessä, joka laajassa katsauksessaan arvioi, että asuntokuplan puhkeamisesta tulee olemaan Euroopalle paljon vakavammat seuraukset kuin vuosituhannen alussa tapahtuneessa It-yhtiöiden pörssikuplan puhkeamisella.

      Rakennuslehti teki siitä pikaisesti 30.6.2005 oman laajan juttunsa. Juttu ei valitettavasti herättänyt kovinkaan rakentavaa keskustelua Suomessa. Pikemminkin ihmettelyä, sillä rakentamisen hullut vuodet olivat vasta huipentumassa, ja vaikka asuntorakentamisessa Suomi ei pärjännyt Etelä-Euroopalle ja Irlannille, niin toimistoja ja etenkin liiketiloja tehtiin sitäkin enemmän luottaen yritysten ja kuluttajien ostovoiman jatkuvaan kasvuun.

      Tässä jutusta tiivistelmä:

      ”Löysä raha villitsi maailman

      Asuntojen hintojen nousun syyksi on usein selitetty euroalueen tuomia matalia korkoja. Hinnat ovat nousseet ennätystasolle kuitenkin koko maapallolla, joten perussyitä on haettava maailmantaloudesta.

      Löysän rahoituksen kausi on kansainvälinen ilmiö. Kun talouden aktiviteetti on muutoin ollut heikko, ovat rahat ohjautuneet asunto- ja kiinteistömarkkinoille.
      Yhdysvalloissa yksi keskeinen asuntohintojen nostattaja oli keskuspankki, joka 2000-luvun alussa päätti nostaa maan talouden uhkaavan taantuman yli matalien korkojen avulla. Seurauksena oli ennen näkemätön asuntorakentamisen buumi, joka toi vahvan piristysruiskeen maan talouteen.

      Asuntorakentaminen ja siihen liittyvät palvelut synnyttivät peräti 40 prosenttia Yhdysvaltain uusista työpaikoista. Siksi paluu arkeen voi olla sitäkin kovempi varsinkin, koska buumi on rahoitettu pitkälti ulkomaisella velkarahalla.

      Halvan koron siivittämät investoinnit ovat Yhdysvalloissakin olleet kotimarkkinavetoisia. Teollisuus sen sijaan on investoinut maihin, joista se saa pääomalleen parhaan tuoton.

      It-kuplaa suurempi puhallus

      Asuntokupla on paisunut niin pitkään, että Economist pelkää sen voivan johtaa jopa maailmalaajuiseen taantumaan tai vähintäänkin nousun hidastumiseen.

      Kuplan lähes yhtäaikainen puhkeaminen koko maapallolla on kansantalouksille ja tavalliselle kansalaiselle paljon ikävämpi ilmiö kuin se, että sijoittajien omaisuudet hävisivät it-yhtiöiden arvojen romahduksiin. Asuntokuplan rahallinen arvokin on paljon suurempi kuin pörssiarvoissa ollut ilma 2000-luvun alussa.

      Tavalliset ihmiset ovat paljon valmiimpia ottamaan suuria lainoja asunnon kuin osakkeiden ostoon. Korkeita, maksukyvyn äärirajoilla olevia asuntolainoja eivät ole ottaneet yksistään uusien asuntojen ostajat. Myös vanhojen asuntojen omistajat ovat kasvaneen varallisuutensa huumassa lisänneet velkataakkaansa ostamalla esimerkiksi kesämökkejä tai kakkosasuntoja. Osa on voinut ajatella turvata eläkkeensä sijoitusasunnon avulla.

      Ensimmäiset merkit asuntohintojen taittumisesta on nähty Englannissa ja Australiassa. Myös Hollannissa, Itävallassa ja Kreikassa hinnat ovat polkeneet paikoillaan tai jopa laskeneet. Eri maiden keskuspankit ovat viime aikoina äänekkäästi varoitelleet asunnonostajia asuntomarkkinoiden riskeistä.”

      Kirjoitin jutun yhteyteen lyhyen kommentin asuntokuplakeskustelusta Suomessa.

      ”Kuplasta varoitettu pitkään

      Asuntokuplasta varoittaville on käynyt kuin sadun pikkupojalle, joka varoitteli kyläläisiä suden tulosta. Toistuvasti turhiksi osoittautuneet huudot ovat vieneet uskottavuutta.

      Rakennuslehdessä on Economist-lehden tapaan varoitettu milloin asunto-, milloin kiinteistökuplan puhkeamisesta. Talousviisaat ovat kilvoitelleet keskenään, kuka saa kunnian siitä, että on ensimmäisenä nähnyt muutoksen.

      Varoittelun aloitti ympäristöministeri Suvi-Anne Siimes. Hän ehdotti marraskuussa 1999 korkojen verovähennysoikeuden leikkaamista, jottei asuntohintojen nopea nousu päästäisi inflaatiokierrettä liikkeelle. Siimeksen viilennysesitys kuitenkin tyrmättiin siitä huolimatta, että Suomessa asuntojen reaalihinnat nousivat vuosien 1995-1999 välisenä aikana 41 prosenttia eli Irlannin jälkeen toiseksi eniten Euroopassa.

      Vuonna 2000 pörssikupla puhkesi, minkä seurauksena sijoittajat suuntasivat rahojansa asuntoihin. Suomen Pankin ekonomisti Kari Takala varoitti jo vuonna 2001 asuntojen hintakuplasta.

      Pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat ovat nousseet vuodesta 1998 noin 60 prosenttia, kun kuluttajahintojen kasvu on samana aikana ollut 15 prosenttia.

      Lamavuosien alihinnoittelu korjautui Takalan mukaan jo vuosien 1996-1998 jälkeen. Tämän jälkeen kaikki yleisen kustannustason ylittävä hintojen nousu on hänen mukaansa ollut kuplataloutta. Kaikki ekonomistit eivät yhdy tähän arvioon.”

      1. Mölsä:

         ”Modernin markkinatalouden kehittyminen on kulkenut käsi kädessä taloudellisen ja poliittisen liberalisimin kanssa. Se, että joissakin vielä takavuosina alikehittyneiksi nimitetyissä maissa talous on kasvanut viime vuosina voimakkaimmin, kertoo myös lähtötason mataluudesta. Uskon, että näissäkin maissa talouskasvua seuraa liberalismin (tai ainakin sen vaatimusten) kasvu.”

         Voi olla näin. Asia olisi mielestäni tutkimisen arvoinen kysymys. Uskon itsekin, että pitkäaikaista talouskasvua seuraa todennäköisesti myös korkea lehdistön vapaus. Mutta voisin esittää silti sellaisen hypoteesin, että siellä, missä maailmassa on kulloinkin kovimmat talouskasvuprosentit, lehdistössä ei juuri kovimpina talouskasvuvuosina ole välttämättä ollut kovin itsenäistä mediaa. Katselin asiaan liittyen vielä kiinnostuksesta bruttokansantuotteen kehityskäyriä, jotka historian tapahtumiin liitettynä voisivat kertoa jotain teemasta. Otan yhden esimerkin, joka nousi mieleeni. Nopeimmillaan esimerkiksi USA:n BKT:n kasvunopeus on ollut 1930-luvun jälkeisenä aikana toisen maailmansodan aikaan. Vuosina 1939-1945 USA:n BKT asukasta kohti lähes tuplaantui reaaliarvoisena (siis inflaatioputsatuin luvuin). Juuri silloin lehdistön vapaus oli käytännössä alempana kuin pitkiin aikoihin sitä ennen tai sen jälkeen. Lehdistö ei päässyt julistamaan ns. tappiomielialaa, vaan päinvastoin valoi uskoa tulevaisuuteen (jonkinlaista propagandaa). Kansa uskoi, ja alkoi investoida ja kuluttaa käsittämättömällä tavalla. Sotaa ei käyty USA:n maaperällä, mikä auttoi talouskasvu-uralla pysymistä. Kulutustasoissa ja talouskehityksessä tapahtui kuitenkin juuri tulevaisuudenuskoa valaneena propaganda-aikana jotain käsittämätöntä.

         Vastaavia esimerkkejä on esitettävissä monesta muustakin maasta. Silloin kun media valaa uskoa tulevaisuuteen, kansa alkaa herkästi muuttaa käyttäytymistään tuon vision mukaiseksi. Jos puolestaan uutisoidaan lamauhista yms., kansa alkaa elää sitä visiota todeksi.

         En kannata lehdistön vapauden rajoittamista. Mutta näen kyllä niin, että ihan oikeasti mediakin voi olla toisinaan syypää joihinkin tapahtumiin tai tapahtumatta jäämisiin, eikä vain neutraali peili. Lehdistö (laajasti ymmärrettynä) on nykyään monissa asioissa yksi osapuoli, ei vain riippumaton seuraaja.

8. Oletpa melkoinen uskon soturi, kun et kannata lehdistön vapauden rajoittamista ja kannatat kuitenkin.

   Sitten on vielä tuo viheliäinen sosiaalinen media. Kuinka saisimmekaan senkin aisoihin?

9. kyllä betoniteollisuuden pitäisi pystyä vaikuttamaan siihen, mitä peilistä näkyy.

10. ”Oletpa melkoinen uskon soturi, kun et kannata lehdistön vapauden rajoittamista ja kannatat kuitenkin. ”

    En kannata lehdistön vapauden rajoittamista. Vaikka propagandistisella medialla voi(si) edistää ainakin tietyissä tilanteissa talouskasvua, en kannata tämän soveltamista käytäntöön. Talouskasvu ei ole ainoa arvo elämässä.

    Mutta pidän silti kiinnostavana ja tutkimisen arvoisena tuota aihetta, eli että mikä on medioiden kirjoittelun ja talouskasvun todellinen yhteys missäkin tilanteessa.

    1. Vielä 1990-luvun laman vuosina mediaa yritettiin kuin suomettumisen jatkeensa saada kuriin ja suoltamaan positiivista uutista. Kun Ylen toimittaja Harri Vänskä julkaisi uutisen, jossa kerrottiin Hakan olevan konkurssikypsä, niin jopa Taloustoimittajien kerho lähti tuomitsemaan uutista. Se kutsui keskustelutilaisuuteen alustajiksi Kauppalehden päätoimittaja Lauri Helveen ja Taloussanomien Pertti Monton. Molemmat nuhtelivat Yleä vastuuttomuudesta. He kertoivat käyneensä vuorineuvosten kanssa lounaalla ja vakuuttuneensa, että Vänskän tiedot eivät pidä paikkaansa. Tätä viestiä he toivoivat taloustoimittajien (sopuleina) toistavan.

       Koska Vänskä ei ollut paikalla, eikä kenelläkään ollut halua haastaa isojen lehtien päätoimittajia, katsoin asiakseni puolustaa Vänskää. Minulla oli nimittäin aivan sama tuntuma Hakan tilanteesta, sillä olin juuri kirjoittanut jutun Hakan ja muidenkin rakentajien Venäjän sotilaskyläurakoiden isoista ongelmista. Juttua kirjoittaessani sain painostussoiton, jolla yritettiin estää jutun julkaiseminen. Soittaja vetosi vastuuseeni.

       Toimittajaa voidaan vaatia vastuuseen siitä, että negatiivinen uutinen voi aiheuttaa konkursseja ja työttömyyttä. Toisaalta kun puntarissa on tiedonvälityksen uskottavuus, niin jälkimmäinen vie aina voiton. Tärkeä uutinen, jolla en tarkoita luottamuksellista taustatietoa, on julkaistava aina heti, kun se on julkaisukypsä ja tiedot varmistettu ilman pohdintoja seurauksista. Tähän periaatteeseen pohjautuu koko markkinatalouden vaatima luottamus. Ja kuten olemme nähneet Euroopan talouskriisistä, niin siinä on kyse pitkälti juuri luottamuskriisistä.

       Ne maat ovat suurimmissa vaikeuksissa, joissa tutkimusten mukaan kansalaisten luottamus toisiinsa on heikoin. Ne maat taas ovat pärjänneet parhaiten, joissa tämä luottamus on paras. Tutkimuksen mukaan Pohjoismaissa luotetaan kanssaihmisiin (ja ilmeisesti myös mediaan) muita maita enemmän. Heikointa luottamus on Etelä-Euroopan maissa eli kreikkalaiset eivät luota kehenkään, eivät edes toiseen kreikkalaiseen. Ilmeisesti tälle epäluottamukselle on vankat syynsä.

       Kiitoksia vielä Jussi Mattilalle mainiosta keskustelunavauksesta. Kannattaa keskustelun tässä vaiheessa muistuttaa, että Jussi ei vaatinut median sensuroimista vaan kertoi, millaiseksi maailma on internetaikana muuttunut, kun media toimii lähes reaaliaikaisesti ja uutisista käydään sekuntitaistelua.

       1. Kiitos Seppo Mölsälle erinomaisesta kommenttipuheenvuorosta.

11. Toimin 1990-luvulla rakennuttajatehtävissä. Laman tultua firmoja alkoi kaatua hirvittävällä ryskeellä.

    Merkillepantavaa oli se, että konkurssin partaalla olevat tai jo sen tehneet firmat yrittivät toimia tilaajan kanssa edelleen ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut. Siis haluttiin pelastaa omat (ja firman) kasvot hinnalla millä hyvänsä.

    Juuri noihin aikoihin Kauppalehden päätoimittaja Lauri Helve ”poltti” yhden toimittajansa tämän kirjoitettua Paakkasen firman maksuhäiriömerkinnästä.

    Helve pyyteli myöhemmin lehdessään monin sanoin anteeksi Paakkaselta ja nuhteli julkisesti toimittajaa, vaikka juttu oli tosi.