Turun Sanomat: ”Rakentamista vaivaa nykyajan tauti”
Suomessa on vailla käyttöä miljoonia neliöitä rakennuskantaa, kirjoittaa Turun Sanomat. Lehti viittaa Catella Property Oy:n markkinakatsaukseen, jonka mukaan pelkästään pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa on tyhjillään yli 2,2 miljoonaa huoneistoneliötä. Rakennusten autioituminen rasittaa kansantaloutta, sillä rakennuskanta muodostaa yli puolet Suomen kansanvarallisuudesta.

Suomessa on vailla käyttöä miljoonia neliöitä rakennuskantaa, kirjoittaa Turun Sanomat. Lehti viittaa Catella Property Oy:n markkinakatsaukseen, jonka mukaan pelkästään pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa on tyhjillään yli 2,2 miljoonaa huoneistoneliötä. Rakennusten autioituminen rasittaa kansantaloutta, sillä rakennuskanta muodostaa yli puolet Suomen kansanvarallisuudesta.
Turun Sanomien haastattelema asiantuntija kertoo, että tyhjien tai vajaakäytössä olevien rakennusten hyödyntämiseen etsitään nyt uusia keinoja.
”Suomalaista rakentamista vaivaa jossakin määrin sama nykyajan tauti kuin monia kulutustuotteitakin: uuden tekeminen koetaan helpommaksi ja tuottoisammaksi kuin vanhan korjaaminen”, ympäristöministeriön erikoissuunnittelija Hella Hernberg sanoo.
Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa
3 vastausta artikkeliin “Turun Sanomat: ”Rakentamista vaivaa nykyajan tauti””
Ei siitä ole kysymys vaan kiinteistön omistajien kuvitelmasta että vielä löytyy jostain joku tietämätön käyttäjä jolle kelpaa tilat sellaisenaan ilman modernisointia. Pääosa tyhjistä tiloista on suurten instituutionaalisten sijoittajien omistuksessa. Näissä yrityksissä vuokraus ja kiinteistönkehitysasioita hoitaa yllättävän passiivinen insinöörikunta, joka enemmänkin odottaa kenen käteen jää viimeinen mustapekka kuin että lähdettäisiin rohkeasti miettimään mitä muutoksia pitäisi tehdä. Tyydytään muutaman prosentin tuottoon, joka kuivuu vuosi vuodelta. On helpompi vaihtaa työpaikkaa yritykseen jonka portfolio on kunnossa kuin riskeerata maine ja työpaikka ja koettaa saada aikaan jotain yhtiössä jonka kiinteistöomistukset ovat elinkaarensa päässä.
Turun Sanomat voisi myös ihmetellä levikkialueellaan olevan Salon tyhjiä tililoja. 2009 Salon seudulla tehtiin kymmen kunnan liitos. Tyhjää hallintotilaa jäi todella paljon. Mutta, mitä sitten tehtiin. Päätettiin rakentaa Saloon muutamalla kymmenellä miljoonalla uusi kaupungintalo. Nokian hiipuminen oli jo silloin tiedossa.
Nykyaikaisen videotekniikan aikana keskitetty hallintotila ei myöskään ole perusteltua. Kun kuntatalous on näin järjetöntä, on aivan turha ihmetellä, miksi rahat eivät kunnissa riitä. Kuntien järjettömän kiinteistäpolitiikan vuoksi tyhjille jääneet tilat vaikuttavat tietysti myös koko kiinteistömarkkinaan.
Salonseudulla kannattaa asunnon vuokrata yksityiseltä vuokranantajalta. Yksityisten vuokranantajien vuokrat ovat suuria toimioita edullisemmat. Kunnan omistamien tyhjillään olevien asuntojen vuokrat maksavat muut asukkaat kun vuokrat tasataan kaikkien omistamiensa asuntojen kesken. Sama koskee valtakunnallisia toimijoita joilla on vuokra asuntoja Salossa ja sen ympäristökunnissa.
Kela taitaa olla suurin vuokranmaksaja Salonseudulla.