Kokeile kuukausi maksutta

Pekka Perä: Talvivaaralla on edelleen lukuisia vaihtoehtoja

Kaivosyhtiö Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä arvioi, että yhtiöllä on edelleen lukuisia vaihtoehtoja, vaikka neuvottelut 40 miljoonan euron rahoituspaketista kariutuivat.

Kaivosyhtiö Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä arvioi, että yhtiöllä on edelleen lukuisia vaihtoehtoja, vaikka neuvottelut 40 miljoonan euron rahoituspaketista kariutuivat.

”Punnitsemme koko ajan vaihtoehtoja. Niissä on rahoituselementtejä, mutta on myös sellaisia elementtejä, joilla lisätä tuloja, ja elementtejä, joilla vähentää kustannuksia”, Perä kertoo.

Hänen mukaansa kaikki elementit yhdessä edesauttavat, että Talvivaara pääsee yrityssaneeraukseen. Kariutunut 40 miljoonan euron rahoituspaketti oli tarkoitettu saneerausajan kustannuksiin.

Perä sanoo, että kassavirtaa syntyy nopeasti, kun nyt pysähdyksissä oleva metallitehdas avataan muutaman viikon kuluessa. Biokasaliuotus toimii hänen mukaansa tällä hetkellä hyvin. Liuoksen korkeampi metallipitoisuus mahdollistaa laitoksen kustannustehokkaamman toiminnan.

”Sillä on erittäin suuri vaikutus meidän kassaamme”, Perä kertoo.

Hänen mukaansa Talvivaaralla on hyvät eväät päästä yrityssaneeraukseen. Hän myöntää kuitenkin riskin, ettei yhtiötä päästetä saneeraukseen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Pekka Perä: Talvivaaralla on edelleen lukuisia vaihtoehtoja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat