Kokeile kuukausi maksutta

Eduskunnan portaat valahtaneet metrin jalkakäytävälle

Eduskuntatalon suurremontin yksi näkyvimmistä osista on pääportaiden purkaminen. Kiviportaat ovat valuneet aikojen kuluessa metrin verran tontin reunan yli kadulle päin. Lisäksi raoista valuu vettä alla oleviin tiloihin. Portaat uusitaan kokonaan, ja niiden alle asennetaan lumensulatusjärjestelmä.

Remontissa tehdään myös muita isoja rakennemuutoksia ja uusitaan tekniikkaa. Samalla entisöidään remontin tarpeessa olevat pinnat ja yksityiskohdat, osa kalusteistakin.

Suurimman myllerryksen ajaksi kansanedustajat joutuvat evakkoon kahdeksi vuodeksi. Väistötiloihin siirrytään vuoden päästä keväällä vaalitauolla. Istuntosalina remontin ajan toimii naapurissa sijaitseva Sibelius-Akatemian konserttisali.

”Kansanedustajat mahtuvat saliin juuri ja juuri, kun näyttämöä puretaan vähän”, kertoo eduskunnan kiinteistötoimiston päällikkö Ilona Nokela.

Tällä hetkellä remontti on käynnissä esimerkiksi eduskuntatalon maanalaisissa tiloissa. Sinne tehdään tilaa logistiikalle, kiinteistöhuollolle ja puusepänverstaalle.

”Sinne tulee myös varaistuntosali, kuten siellä on ollutkin”, kertoo eduskunnan apulaistiedotuspäällikkö Rainer Hindsberg.

Kaikkien eduskunnan kiinteistöjen remonttiin on budjetoitu 225 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Eduskunnan portaat valahtaneet metrin jalkakäytävälle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat