Honkarakenne hakee kasvua aloittamalla myynnin Kiinassa
Honkarakenne tutki viime vuonna mahdollisuuksia liiketoimintansa laajentamiseksi Kiinaan. Nyt yhtiö on tehnyt yhteistyösopimukset kiinalaisten yhtiöiden Hantrong Investmentin ja Beijing Hanhe Zhiyen kanssa. Lisäksi Honkarakenne on perustanut edustuston Pekingiin. Edustuston tehtävänä on kehittää Honkarakenteen brändiä ja tuoteportfoliota Kiinan kasvavalla markkinalla.

Honkarakenne piti virallisen myynnin avaustilaisuuden Pekingissä 27. helmikuuta 2014. Honkarakenteen mukaan myynninavaustilaisuudessa oli paikalla neljän kiinalaisen televisiokanavan lisäksi yli 100 median edustajaa.
Honkarakenne uskoo, että Kiinasta tulee yhtiölle strategisesti merkittävä markkina tulevaisuudessa ja että Kiinassa on selkeitä myyntimahdollisuuksia.
”Kiina on nopeasti kasvava markkina ja uskomme korkealaatuisten massiivipuutalojen kysynnän kasvavan tulevaisuudessa. Honkarakenne haluaa ottaa merkittävän roolin tämän segmentin kehittämisessä Kiinassa”, Honkarakenteen toimitusjohtaja Mikko Kilpeläinen toteaa.
Hantrong Investment on China Hi-Tech Group Corporationin tytäryhtiö. Emoyhtiö on valtiollinen holding-yhtiö. Hantrong keskittyy liiketoimintoihin, jotka liittyvät uusiin rakennusmateriaaleihin, energiansäästöön ja luonnonsuojeluun.
Beijing Hanhe Zhiye -yhtiöllä on 30 vuoden kokemus liiketoiminnan kehityksestä, kiinteistökehityksestä ja muista liiketoiminnan yhteistyöprojekteista.
Honkarakenteen liikevaihdosta nykyisin noin 60 prosenttia tulee kansainvälisestä kaupasta.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Honkarakenne hakee kasvua aloittamalla myynnin Kiinassa”