Turvallisuusviikko: Viisaat kypärät ovat vielä vinossa

”Rakennustyömaiden työturvallisuus on asenteista kiinni, ennen kaikkea johdon asenteista”, sanoi sosiaali- ja terveysministeriön valvontajohtajan paikalta äskettäin eläkkeellä jäänyt Markku Marjamäki Rakennusteollisuuden työturvallisuusviikon huipentaneessa yritysjohtajien Viisaat kypärät yhteen -seminaarissa Vantaalla. ”Mikä mättää, kun tapaturmien määrä on viime vuosina polkenut paikallaan? Marjamäki ihmetteli. ”Hyvä arvaus on, että työturvallisuutta ei sittenkään nähdä ja arvosteta kaikkien yritysten toiminnassa niin kuin pitäisi.”

Vaikka kypärissä on viime aikoina alettu kiinnittää huomiota leukaremmin käyttöön, voivat kypärät edelleen olla vinossa varsinkin yrityksen ”terävässä päässä”, jos työturvallisuuden johtamista ei oteta tosissaan eikä sitä mitata samalla tavalla kuin taloudenkin lukuja.

”Olemme kehittäneet vuosikymmenien saatossa lukuisia hienoja välineitä ja tapoja edistää työturvallisuutta. Niitä ei valitettavasti ole kuitenkaan otettu riittävän laajamittaisesti käyttöön”, Marjamäki sanoi osoittaen viestinsä salin 160 hengen johtajajoukolle.

Hän muistutti, että työturvallisuutta on johdettava prikulleen samalla tavalla kuin muitakin liiketoiminnan osa-alueita. ”Vastuu tästä on vain ja ainoastaan yrityksen johdolla.”
Kysymys on myös rahasta, sillä yhden tapaturman hinta on keskimäärin yli 6000 euroa. Tapaturmien vähentäminen puolestaan kytkeytyy hyvin yhteen tuottavuuden ja laadun paranemisen kanssa, koska kyse on johtamisen ja kurinalaisuuden parantumisesta.

Asennemuutos ei vielä riitä

Marjamäki muistutti, että ajatus, että työturvallisuuteen riittää työntekijöiden asennemuutos eli se, että kehotetaan työntekijää käyttäytymään varovaisesti, on niinkin kaukaa kuin 1960-luvulta. 1970-luvulla kuviteltiin, että viisas insinööri ratkaisee ongelman kehittämällä niin turvallisia laitteita, että niillä ei voi sattua vahinkoja. 1980-luvulla painopiste oli työterveydessä ja 1990-luvulla ennakoinnissa ja henkisessä hyvinvoinnissa. 2000-luvulla mukaan on tullut riskien arviointi ja turvallisuusjohtaminen.
Turvallisuusjohtamisen vaikeutena on tuloksia koskevan ohjaustiedon eli mittareiden puutteellisuus. ”Yritysjohdon sitoutuminen nollatapaturmaatavoitteseen ei pelkästään riitä. Tarvitaan sellaisia yrityksen turvallisuuden hallintamenettelyihin ja työoloihin liittyviä konkreettisia tavoiteasetteluja, joiden tiedetään olevan yhteydessä tapaturmien vähentämiseen. Näiden tavoitteiden toteutumista on liikkeenjohdollisin keinoin seurattava ja arvioitava.”

Mittaamisen merkityksestä kertoo se, että isoin parannus työturvallisuudessa tapahtui, kun kehitettiin työmaan olosuhdemittarit eli TR- ja MVR-indeksit, joita voitiin sitten käyttää työmaiden turvallisuuskilpailun arvostelussa. Aivan viime vuosina yrityksiä on voitu laittaa järjestykseen tapaturmataajuuden avulla.

Tapaturmataajuudet ovatkin laskeneet selvästi työturvallisuuskilpailuihin osallistuneiden yritysten kohdalla. Kun koko alalla tapaturmataajuus oli viime vuonna 68, pääsivät RT:n jäsenet tasolle 30 ja suuret yritykset keskimäärin tasolle 20. Matkaa nollatapaturmatavoitteeseen on silti vielä paljon, vaikka tilaisuudessa todettiinkin, että tavoitetta ei pidä ajatella tiettynä lukuna vaan ajattelutapana. Lähes nollana voitaisiin pitää alalla jo tapaturmataajuutta 2-3, johon parhaillakin on vielä matkaa pysyvänä tavoitetasona.

Yritykset ovat Marjamäen mukaan polarisoituneet asiansa hyvin hoitaviin ja ei-hyvin hoitaviin. Näistä jälkimmäistä Marjamäki nosti esiin ammattimaistuneen pientalorakentamisen ja erikoisurakoitsijat ja rakentamisen pk-sektorin yleensäkin.
Turvallisuuteen vaikuttaa myös ulkomaiseen työvoimaan liittyvä harmaa talous. ”Nykymenolla se satavarmasti lisää työturvallisuusriskejä.”

Vuosien prosessi saada asiat kuntoon

Johtamisen merkitys näkyy selvästi Skanskassa ja CRH:ssa, joissa tapaturmataajuus on saatu pudotettua lähelle nollaa sillä, että sitä on vaadittu emoyhtiötasolta jo kymmenenisen vuotta. Näissä hyvin johdetuissa yrityksissä tapaturmia sattuu jo niin vähän, että tapaturmien analysointi ei johda mihinkään. Siksi turvallisuusjohtamisessa pitäisi Marjamäen mielestä tapaturmien ohella seurata myös yrityksen hallintamenettelyjen ja työolojen kehitystä. ”Pitäisi osa mitata myös positiivisia asioita eikä vain seuraamuksia.”

Skanskan varatoimitusjohtaja Tuomas Särkilahti yhtyi Marjamäen ajatuksiin. Hän uskoo, että Suomessa on mahdollista saada aikaan samanlainen harppaus työturvallisuudessa mikä tapahtui Britanniassa suurten yritysten lähtiessä näyttämään esimerkkiä. Kun isot alkoivat vaati itseltään ja aliurakoitsijoiltaan parempaa turvallisuutta, levisivät hyvät käytännöt muihinkin yrityksiin. Nyt Briannia on Särkilahden mukaan Euroopan ykkönen työturvallisuudessa. Toinen mallimaa on Norja, jossa öljyteollisuus pakotti esimerkillään myös rakennusalan parantamaan työturvallisuutta.

Toiminnan jalkauttaminen aliurakointiin on tärkeintä ja toisaalta myös vaikeinta, sillä Ruduksen toimitusjohtaja Lauri Kivekäs muistutti, että 80 prosenttia tapaturmista tapahtuu aliurakoitsijoille. Hän myös korosti sitä, että tapaturmia ei vain ”satu” vaan niihin on aina syy, joka voidaan poistaa, kun tunnistetaan riskit. Tapaturmien analysointi ei tähän kuitenkaan riitä, vaan riittävästi tietoa saadaan vasta kuin arvioidaan myös läheltä piti -tilanteet ja työntekijöiden havaitsemat turvallisuuspuutteet. Tätä Ruduksessa tehdään arvioimalla vaaratilanneilmoitusten avulla. Niiden ilmoittamista kannustetaan mittaamalla osastoittain jätettyjen ilmoitusten määrää.
Aluksi riskejä ilmoitettiin tätä kautta tuhansia. Niistä poimittiin sitten kuukausittain 5-10 olennaisinta. ”Sellaiset, joihin voisi kuolla.” Tällä tavalla systemaattisesti menettelemällä riskejä ja tapaturmia on vuosien mittaan pystytty selvästi vähentämään.
Toisessa ulkomaalaisomistuksessa olevassa betonyhtiössä Parmassa työturvallisuus on ollut johdon ykkösasia kahdeksan vuotta. Tulokset eivät ole olleet yhtä vaikuttavat kuin CRH:n omistamasssa Ruduksessa, mutta tapaturmaindeksi on kuitenkin puolittunut. Sekä Skanskassa, CRH:ssa että Consoliksessa maakohtainen vertailu on pakottanut suomalaisyritykset pysymään poissa haukuttavien joukosta, sillä samaa johtajaa ei haukuta montaa kertaa.
Parman toimitusjohtaja Hannu Tuukkalan mukaan elementtiteollisuudessa turvallisuus lähtee suunnittelusta ja siksi valmistajan rooli suunnittelunohjauksessa on tärkeä. Kun Parmassa analysoitiin viime vuonna elementtipiirustusten virheitä, niin esimerkiksi elementin painopisteen määrittely huomattiin vääräksi lähes neljänneksessä piirustuksista. Tällainen virhe voi työmaalla johtaa elementin kaatumiseen.
Tuukkalan mukaan tehtaissa on selviä eroja turvallisuuden suhteen eli siinä mielessä kyse on myös asenteista.

Metsä nähtävä puilta

LTU-Urakoinnin toimitusjohtaja Reijo Järvisen mielestä turvallisuusajattelussa pitäisi nähdä metsä puilta, mikä tarkoittaa sitä, että pitää osata priorisoida mitkä asiat ovat turvallisuuden kannalta tärkeimmät. Esimerkiksi maalaustöissä ne ovat kulkutiet ja porrashuoneet, joissa tapahtuu iso osa tapaturmista. ”Tyypillistä on, että portaiden askelsuojat ovat irti ja muodostavat liukumiinan”, Järvinen sanoi.
Järvinen ei kiistä suojalasien jatkuvan käytön merkitystä silmien suojaamisessa, mutta hän muistutti, että yhdeltä maalarilta katkesi käsi, kun hän tuli talvipakkasella sumentunein lasein porraskäytävään ja liukastui askelsuojaan.
Työmaiden epäjärjestystä hän pitää suurimpana ongelmana. ”Työmaan ilmapiirin näkee siitä yhdellä silmäyksellä”, hän sanoi.
Järvinen on maalausalalla yksi suurimmista ulkomaisen työvoiman käyttäjiä. Ulkomaalaisia hän ei pidä kuitenkaan ongelmana vaan urakoiden liiallista pilkkomista. Kun työmaalla on aina vain uusia porukoita, ei sinne synny hyvää työturvallisuuskulttuuria.

Turvallisuuspäällikkö Simo Kolehmainen Nesteeltä toi esiin sen, että vaikka petrokemian teollisuus on esimerkki erinomaisesta työturvallisuudesta, voi tehdasalueilla silti edelleen olla jopa suuronnettomuuden riski. Pieni tapaturmataajuus on voinut jopa tuudittaa vääränlaiseen turvallisuuden tunteeseen.

Porvoon jalostamolla suuronnettomuus oli syntyä nosturin pystytysoperaatiossa, jossa apunosturi kaatui ja sen puomi iskeytyi vain 30 sentin päähän palonarkaa nestettä sisältävistä putkistoista ja säiliöistä.
Kyse oli Kolehmaisen oman arvion mukaan osin siitä, että nosturin kokoajajien työtavat olivat pikku hiljaa ajelehtineet vaarallisiksi ja työtapoja oli fiksattu itselle sopiviksi. Poikkeamista oli tullut siten ehkä osa normaalia toimintaa.
Nosturin kokoaminen oli Kolehmaisen mukaan kyllä suunniteltu oikein, mutta olosuhteiden muututtua asentajat olivat käyttäneet omaa harkintaansa ja nosturin turvakytkentä ohitettiin reikään pujotetun rautalangan avulla, kun puomin pituus ei olisi muuten riittänyt. Tällä kertaa kuorma oli sitten liian suuri ja nosturi meni nurin. Kaksi hitsaria ehti nipin napin alta pois, mutta Kolehmaisen mukaan tapaus järkytti heitä niin paljon, että he eivät ole vieläkään halunneet katsoa turvakameroiden videokuvaa tilanteesta.

Tuomas Särkilahti tiivisti turvallisuusseminaarin lauseisiin: älä ummista silmiä, älä kulje ohi. Hän muistutti, että turvallisuusasioihin puuttuminen on velvollisuus.
Tämä ei koske yksin johtajia ja työnjohtajia. Turvallisuus paranee, kun jokainen työmaalla kiinnittää huomiota paitsi oman työnsä turvallisuuteen myös kaverinsa työn turvallisuuteen.