Keskiviikkona ja torstaina 16.-17.7 pyrittiin löytämään viisasten kiveä asumisen kalleuteen. Ensin Rakennusteollisuus RT:n ”Oma koti kullan kallis, miksi?” –keskustelussa ja torstaina Omakotiliiton ”Pientaloasuminen: Mikä siinä maksaa?” –rupeamassa.
Eipä sitä viisautta löytynyt, vaikka ministeri Viitanen muutamassa paneelissa asiantuntijoiden ja toisten poliitikkojen rinnalla asiaa pohtikin. Ei taaskaan, vaikka asia ei ole uusi ja kestoaiheena jatkuvasti esillä kasvukeskuksissa pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin.
KALLISTA ON NIIN KUIN AINA
Asumisen kalleuden lähes ainoaksi syyksi nousi molemmissa paneeleissa kaavoituksen hitaus ja siitä johtuva rakentamisvalmiiden tonttien puute, josta seurauksena edelleen asuntotuotannon vähäinen tarjonta.
Siitä sitten markkinataloudessa kysynnän ja tarjonnan rautainen laki hoitaa loput. Rakentaminen ja asuminen on siksi Suomessa kallista. Piste!
Tämän väittämän hyväksyi pörssiyhtiön (YIT:n) Juha Kostiainen ja Design Talojen Saku Sipolakin. Voittoa tehdään, kun se mahdollista, mutta pullonkaulojen poistaminen tuntuu toissijaiselta.
NORMITALKOOT KÄYNNISSÄ – TAAS KERRAN!
Kyllähän niitä syitä asumisen kalleuteen on tonttipulan lisäksi muitakin. Varmasti!
Määräysten rakentamista kallistava vaikutus tuntui ministerillekin olevan tabu, joihin ei rohjeta puuttua, ei ainakaan karsimalla. Normitalkoot ovat kuulema taas pyöräytetty liikkeelle, mutta tulosta odotellaan – ja varmaankin pitkään.
Tietenkin kelvollinen laatu vaatii – kuten Viitanen muistutti – jonkin verran viranomaisohjausta, jottei kaikesta tinkivä omakotirakentaja aivan sutta itsellensä tee. Mutta määräyksiä ja rakentamisprosessia kaavoituksesta rakennustarkastukseen asti voisi ammattilaisten ollessa asialla merkittävästi yksinkertaistaa ja virtaviivaistaa.
Siten valtiovalta voi tukea asunnonostajaa alentamalla maksettavaksi tulevan asumislaskun hintaa.
Tuotannonkin kehittäminen unohtui tyystin Areenalla, vaikka sieltä löytyy varmasti parannettavaa. Sipolan sentään toi esille ryhmärakentamisen mahdollisuudet, vaikka asuntotarpeen korjaaviin volyymitavoitteisiin sillä ei ole mitään tekemistä.
Tuotantokustannusten alentamisen voisivat kunnat ja rakennuttajat aloittaa hyödyntämällä suuria volyymeja ja kehittämällä hankkeistaan nykyistä laajempia ja mahdollistamalla paremmin toistuvuuden antamat edut.
Kaavoitus ei saisi olla ohjaamassa rakennussuunnittelua. Jätetään se osaavan arkkitehdin vastuulle.
Ja tietenkään rakennuskustannuksia karsittaessa ei saa unohtaa rakennustuoteteollisuuden ja urakoitsijoiden säästömahdollisuuksista. Kilpailun tulisi kirittää ne kehittämään tuotantoprosessejaan nykyistä rivakammin. Kostiainen uskoi suurten rakentajien vahvuuksiin eikä katsonut valtiovallan pyrkimyksen notkeiden keskisuurten urakoitsijoiden saamiseksi laajemmin asuntotuottajiksi edistävän asiaa.
KRUUNUASUNNOILTA ASUNTOJA VASTA VUOSIEN KULUTTUA
Ministeri Viitanen kierteli pitkään vastatessaan valtion asuntorakennuttajan, Kruunuasuntojen tavoitteisiin ja tuloksiin. Kruunuasuntojen kehittäminenhän on Viitasen edeltäjän, Krista Kiurun luomus, joten ehkä asia ei olekaan Stubbin hallituksen asuntoministerille mieluinen. Vai olisiko ”haastava”, kuten nykytermi kuuluu.
Vaikea on uskoa Kruunuasuntojen kautta syntyvän mitään ”suurta”, siis asuntopulaa korjaamaan. Tontteja ei ole tippunut sen käytettäväksi riittävästi ja tavoite onkin perin vaatimaton: vuonna 2018 ensimmäiset parisataa asuntoa.
Eipä se auta volyymitavoitteissa.
MIKÄ ON ASUNNON ARVO 15 VUODEN KULUTTUA?
No, palataan rakennusmaan puutteeseen, joka on Areenan keskustelijoiden silmissä on se ratkaisun avain. Miksi tontteja ei sitten synny?
Kaavoitus on kuntien vastuulla ja kerta kaikkiaan vaikea ymmärtää, etteivät ne omaehtoisesti tai ministeriön määräämänä saa kaavoitusta tehokkaammin hoidettua.
Kaavoituksen kautta kunnat voivat vaikuttaa alueensa tulevaan asukasrakenteeseen, vahvan trendin, kaupungistumisen jatkuessa. Ja siinä ympäristöystävällisyys vaatii kaupunkirakenteiden tiivistämistä. Siihen pien- ja omakotitalojen istuttaminen edellyttää tekijöiltään taitoa, mutta on täysin mahdollista.
Pientalojen istuttaminen taajamissa kymmenien kilometrien päähän kasvukeskuksista ei missään mielessä ole kuntien edunmukainen, mutta ei myöskään sen omistajan intresseissä.
Hypoteekkiyhdistyksen Ari Pauna otti esille tärkeänä kriteerinä asuntolainoituksessa rakennettavan asunnon arvon 15 vuoden kuluttua. Aika ajaa kerta kaikkiaan haja-asutuksen ohitse ja silloin omaisuuden arvo laskee dramaattisesti nuoren perheen mukoloiden vartuttua murrosikään. Kaverit ja harrastukset etsitään lähietäisyydeltä.
TONTTEJA VAIKKA PAKKOLUNASTAMALLA
ehokkaasti toimivasta kaavoituksesta on hyvänä esimerkkinä esitetty usein Oulu, jossa kaupunkisuunnittelu etenee vauhdilla ja pientalotontteja löytyy kaupungista ja hintatasokin pysyy aisoissa. Panelistit puhuivat 400 … 500 pientaloasunnon vuotuisesta tonttituotannosta, mikä on upea tulos Oululta.
Oulu ja Lappeenranta ovat oivia esimerkkejä myös kaupungeista, joissa rakennusvalvonta on pienrakentajan ystävä eikä se rakentamista hidastava viranomainen.
Tonttikeskustelu keskiviikkona huipentui Espoon metron jatkon synnyttämien uusien keskusten asuntotilanteeseen. Siihen, että etelässä käytettäisiin pakkolunastusta tonttien hankkimiskeinona, ei moni uskonut. Mutta ministeri Viitanen suositti sitä viimeisenä oljenkortena kuntien alue- ja asuntosuunnittelua tukevana keinona.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Pia Viitanen Porissa: Kuntien pakkolunastettava maata asuntotonteiksi!”