Kokeile kuukausi maksutta

Tampereelle tulee viisi uutta professoria ja huippututkimusinstituutti

TTY:ssä valitaan parhaillaan Ralf Lindbergille, Jarmo Laitiselle, Teuvo Toloselle ja Markku Tuomolalle seuraajia. Lisäksi joulukussa aloittaa uusi betonirakentamisen professori. Aallosta poiketen Tampereella luotetaan kotimaiseen osaamiseen. Mikko Malaskan ja Antti Laaksosen kanssa käydään jo neuvotteluja ehdoista. Tampereelle on perusteilla myös huippututkimuksen instituutti.

TTY:ssä on käynnissä voimakas sukupolvenvaihdos.

Tampereen teknillisessä yliopistossa on iso murros menossa, kun eläkkeelle jääneiden professoreiden paikkoja täytetään. Uudet professorit pääsevät perustamaan huippututkimuksen instituuttia, millä pyritään vastaamaan Aallon haasteeseen.

Ralf Lindbergin keväällä jättämälle paikalle professori on jo käytännössä valittu, sillä opetusnäyte annettiin 21.10. Professuurin nimike on muuttunut englanninkieliseksi – Structural Engineering and Design. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että TTY olisi ottamassa mallia Aallosta opetuksen englanninkielisyydessä. Pääosa opetuksesta tapahtuu edelleen suomeksi. Opetusnäytteen antoi Oulun yliopistossa nyt opettava Mikko Malaska. Neuvottelut hänen kanssaan ovat kesken.

Myös betonirakentamisen uusi professori on antanut opetusnäytteensä. Kyseessä on Betoniteollisuuden lahjoitusprofessuuri ja valittu tulee Suomesta. Opetusnäytteen antoi Anssi Laaksonen A-Insinööreistä. Asian pitäisi ratketa joulukuuhun mennessä.

Rakennetekniikan ja rakenteiden mekaniikan professori Markku Tuomola jäi eläkkeelle kesällä. Tämänkin professuurin opetusnäytteet annettu. Antajina olivat Jari Mäkinen ja Sami Pajunen. Molemmat opettavat TTY:ssä.

Jarmo Laitisen hoitaman rakentamisen tuotantoprosessien ja erityisesti tietotekniikan hyödyntämisen professuurin hakijoiden arviointi on loppusuoralla.  Arvioitavat ovat kotimaisia.

Teuvo Tolosen hoitaman rakennustuotannon ohjauksen professuurin hakuaika päättyy 10.11. Uusi professori toimii yhteistyössä viime vuonna aloittaneen, RT:stä osapäiväisenä tulleen Jukka Pekkasen ja rakentamistalouden professori Kalle Kähkösen kanssa.

Huippututkimuksen instituutti perusteilla

Tampereella kannetaan huolta diplomi-insinöörien tuottamisesta suomalaiseen yhteiskuntaan tieteellisyyttä unohtamatta. Tampereella tiedeyhteistyö yritysten kanssa on vakiintunutta. Nyt sitä ollaan vielä syventämässä, sillä Pekkanen on ollut ideoimassa Tampereelle rakentamisen huippututkimuksen instituuttia nimeltään Ryhti.

Ideointi-/suunnitteluryhmässä ovat myös Mauno Sievänen Yliopistokiinteistöistä, Juha Kostiainen YIT:stä,  Ari Ahonen RYM:stä sekä TTY:stä Matti Pentti. He katsovat, että alan T&K näivettyy ellei oteta käyttöön uusia toimintamalleja.

Ryhti sijoittuisi tulevaisuuden konseptirakennukseen Kampusareenaan.

Hanke on herättänyt vahvaa kiinnostusta ja ensimmäisiä potentiaalisia mukaan tulijoita ovat kaupunki ja yliopistokiinteistöt, mikä tarkoittaa tutkimusta muun muassa kaupunkikehityksen ja tilojen kehittämisen näkökulmista. Rahoittajiksi on ajateltu mm. Tekesiä, RYM:iä, kaupunkeja, ministeriöitä, akatemiaa ja EU:ta.

Ajatuksena on pitkäjänteinen yhteistyö yritysten ja yhteistyötahojen kanssa. Silloin se ei rajoitu vain johonkin yksittäiseen diplomityöhön ja yrityksen yksittäisen ongelman ratkaisemiseen vaan monivuotiseen tutkimusyhteistyöhön, jossa eri tutkimushankkeet ja diplomityöt liittyvät toisiinsa.

”Vasta pitkäjänteinen tutkimusyhteistyö kerryttää osaamista sekä yrityksissä että yliopistossa ja tuottaa samalla myös tieteellisiä näyttöjä yliopistolle”, sanoi johtaja Ilkka Sorsa Ruukista TTY:n tilaisuudessa 20.10.

Hän oli tyytyväinen konepajateollisuuden Shok-hankkeeseen. ”Se on toiminut hyvin. Rakentamisessa se taas ei ole toiminut, sillä yritykset ovat suojelleet omaa tonttiaan.”

Hänen mielestään yritysten pitäisi katsoa tutkimushankkeissa, mitkä ovat yhteiset edut eikä sitä mitä tietoa kilpailijat siitä saavat.

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Tampereelle tulee viisi uutta professoria ja huippututkimusinstituutti”

  1. Tuleeko yliopistoista lopullisesti valtion kustantamia yritysten tuotekehitysosastoja?
    Mitä tapahtuu perustutkimukselle ja yleiselle edulle, kuka sitä valvoo ja huolehtii?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat