Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin kaupunginhallitus varasi tontin HIFK:n monitoimiareenalle

Helsingin kaupunginhallitus on varannut 11. toukokuuta Mäntymäen–Kisahallin alueen Projekti GH Oy:lle HIFK:n monitoimiareenaa varten. Varaus on voimassa kesäkuun loppuun 2016.

Helsingin kaupunginhallitus on varannut 11. toukokuuta Mäntymäen–Kisahallin alueen Projekti GH Oy:lle HIFK:n monitoimiareenaa varten. Varaus on voimassa kesäkuun loppuun 2016.
Kuuntele juttu

Varauksen voimassaoloaikana tulee selvittää, voidaanko paikalle toteuttaa kaavailtu monitoimiareena sekä asunto- ja liikerakentaminen. Samaan aikaan tulee tehdä vaihtoehtoinen hankesuunnitelma Nordenskiöldinkadun alueelle vanhan jäähallin viereen.

Monitoimiareenan on tarkoitus palvella HIFK:n jääkiekkojoukkueen kotikenttänä. Lisäksi areenan yhteyteen on suunnitteilla asuntoja, toimistoja, kaupallisia palveluita, maanalainen pysäköintihalli sekä talvipuutarha ja ravintolamaailma.

KPMG:n loppuvuodesta 2013 laatiman, hankkeen taloudellisia vaikutuksia koskevan raportin mukaan rakennusvaihe työllistäisi suoraan keskimäärin 2 800 henkilötyövuotta. Hanke maksaisi noin 400 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsingin kaupunginhallitus varasi tontin HIFK:n monitoimiareenalle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat