Kokeile kuukausi maksutta

Destaclean investoi yli viisi miljoonaa uusioraaka-ainetehtaan rakentamiseen

Destaclean Oy laajentaa tuotantoaan ja investoi yli viisi miljoonaa euroa uusioraaka-ainetehtaan rakentamiseen Tuusulaan. Tehtaan rakennustyöt käynnistyvät keväällä 2017 ja valmistuvat keväällä 2018.

Yhtiö esitteli ensimmäiset rakennusjätteistä kehittämänsä Destaclean Puukivi -uusiotuotteet vajaat kaksi vuotta sitten. Kierrätettyä puukuitua sisältävien puukivien valmistus käynnistyi maaliskuussa 2015 Hyvinkään-tehtaalla.

Sekä pihakivien ja -laattojen sekä ympäristörakentamisen tuotteiden valikoima on laajentunut. Puukivikonsepti mahdollistaa tuotevalikoiman laajentamisen alue- ja infrarakentamisen tuotteisiin. Näitä ovat muun muassa bussipysäkkien peruslaatat, tukimuurit, meluseinät ja aitarakenteet.

Destacleanilla on käsittelyssä hydraulinen komposiitti -patenttihakemus. Patentin mukaisella menetelmällä on saavutettavissa jopa yli 90 prosentin kierrätysaste. Hydraulisissa komposiiteissa voidaan hyödyntää puukuidun lisäksi muita erilaisia kuituja, kuten esimerkiksi mineraali- ja tekstiilikuitua. Sementtiä korvaavina sideaineina voidaan käyttää uusioraaka-aineita, kuten masuunikuonaa ja puutuhkaa.

Uusi nimi ja uusi toimitusjohtaja

Yhtiö on vielä kesäkuun puoliväliin asti virallisesti nimeltään Destamatic Oy, mutta sen jälkeen nimeksi vaihtuu Destaclean. Hallituksen puheenjohtaja Reino Partasen mukaan nimenmuutos kuvaa selkeämmin valittua tavoitepolkua puhtaamman ympäristön puolesta ja rakennusjätealan viemistä kohti kiertotaloutta.

Yhtiö on myös vaihtanut jälleen toimitusjohtajaa. Vasta joulukuun 2015 alusta toimitusjohtajana aloitti diplomi-insinööri, MBA, Jyrki Uurtio, mutta nyt yhtiö on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi diplomi-insinööri Kimmo Rinteen. Hän on työskennellyt yhtiössä jo kaksi vuotta vastaten tähän saakka tuotannon johdosta ja materiaalien kierrätyksen Destaclean-liiketoiminnan kehittämisestä. Hän on toiminut myös Destamaticin varatoimitusjohtajana.

Destacleanin kuluvan vuoden liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa. Yhtiön henkilöstömäärä on 25.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Destaclean investoi yli viisi miljoonaa uusioraaka-ainetehtaan rakentamiseen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat