Kokeile kuukausi maksutta

Senaatti-kiinteistöt myi arvokiinteistön Helsingistä

Helsingissä sijaitseva arvokiinteistö vaihtoi omistajaa 11 miljoonalla eurolla.

Senaatti-kiinteistöt on myynyt Helsingissä Rikhardinkatu 2:n ja Kasarmikatu 42:n kulmassa sijaitsevan arvorakennuksen Auratum Kiinteistöt Oy:n hallinnoimalle Spoleto Oy:lle.

Päävuokralaisena on aiemmin toiminut oikeusministeriö, joka nyt on luopumassa tiloista, joten kiinteistö päätettiin valtion kiinteistöstrategian mukaisesti myydä.

”Arvokohde tällä sijainnilla herätti markkinoissa huomattavasti kiinnostusta. Kohde soveltuu tiloiltaan ja sijainniltaan hyvin esimerkiksi toimistokäyttöön. On hienoa, että tämäkin kiinteistö jatkaa uutta elämää valtion käytön loputtua”, sanoo johtaja Mauri Sahi Senaatti-kiinteistöistä.

Rakennus on rakennettu kahdessa osassa vuosina 1890 (Rikhardinkatu) ja 1933 (Kasarmikatu).

Viisikerroksinen Rikhardinkatu 2 oli alun perin asuintalo, mutta muutettiin 1960-luvulla virastokäyttöön. Kasarmikatu 42 -rakennuksen pohjakerros varattiin alun perin myymälöille, seuraava kerros oli konttorikerros ja loput kerrokset asuinhuoneistoja. Asuintilat muutettiin virkatiloiksi 1960-luvulla.

Rakennus suunniteltiin aikoinaan siten, että mahdolliset muutokset käyttötarkoitukseen onnistuisivat tulevaisuudessa joustavasti. Rikhardinkatu 2 on kulttuurihistoriallisesti arvokas, ja se on suojeltu valtioneuvoston päätöksellä vuonna 1980.

”Olemme jo jonkin aikaa etsineet sopivaa sijoituskohdetta Helsingin ydinkeskustasta. Nyt ostettu kohde sopii hyvin kriteereihimme: rakennuksen sijainti on erinomainen, se on muunneltavissa erilaisiin käyttötarkoituksiin ja rakennusten arkkitehtuuri luo hienot puitteet tulevalle kehitystyölle”, kertoo Auratum Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Matti Äijälä.

Kohde hankitaan pitkäaikaissijoitukseksi.

Kauppahinta on 11 miljoonaa euroa, joten kauppa edellyttää eduskunnan hyväksynnän.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Senaatti-kiinteistöt myi arvokiinteistön Helsingistä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat