Kokeile kuukausi maksutta

Hausia urakoi VVO:lle 100 vuokra-asuntoa Espooseen

VVO:hon kuuluva Lumo Kodit oy on allekirjoittanut Hausia oy:n kanssa urakkasopimukset kahden kiinteistön rakentamisesta Espoon Saunalahteen. Kiinteistöihin rakennetaan yhteensä 100 vapaarahoitteista vuokra-asuntoa ja kaksi liiketilaa.

Kiinteistöjen rakentaminen on käynnistynyt maaliskuussa, ja niiden arvioidaan valmistuvan syyskuussa 2018.

Osoitteisiin Reelinkikatu 2 ja Saunalahdenkatu 2 tulee erikokoisia vuokra-asuntoja yksiöistä aina neljä huonetta ja keittiö -perheasuntoihin. Asuntojen keskipinta-ala on noin 51 neliötä. Kiinteistöihin tulee asuntojen lisäksi kaksi liiketilaa.

Koulu ja päivittäistavarakauppa sijaitsevat rakennettavien kiinteistöjen läheisyydessä. Vuonna 2012 valmistuneen koulun yhteydessä on myös päiväkoti ja kirjasto. Alueelta on sujuvat julkiset liikenneyhteydet muun muassa Helsingin keskustaan ja Länsiväylälle on matkaa puolitoista kilometriä. Talot sijaitsevat Kummelivuoren kupeessa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hausia urakoi VVO:lle 100 vuokra-asuntoa Espooseen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat