Ilpo Kokkila: Rakentajat joutuvat ruuvaamaan itsensä uuteen asentoon

”Väistämätöntä on, että automatisointi on 30 vuoden päästä merkittävässä roolissa, sillä ihmiset eivät enää tahdo tehdä likaisia, raskaita töitä. Ne siirretään koneiden tehtäviksi, mikä lisää esivalmistusta.”

Digitalisaatio tuo muutoksia niin suunnittelijoiden kuin urakoitsijoidenkin työhön. Robottien käyttö muuttaa rakentamisen fyysistä luonnetta.

”Rakentajat joutuvat ruuvaamaan itsensä uuteen asentoon. Rakentaminen on pitkälti kuljetustoimintaa, jossa materiaali toimitetaan valmistuspaikalta rakennuspaikalle vähän jatkojalostettuna.”

Myös asuntotuotantoon Kokkila ennustaa muutoksia. Asunnot pienenevät, kun osa niiden nykytoiminnoista sijoittuu jakamistaloudessa asuntojen ulkopuolelle. Esimerkiksi vierashuoneistot ja työhuoneet ovat taloyhtiön yhteisiä.

”Verkkokauppaostamisen yleistyessä kauppakeskuksista tulee tuotteiden ja tavaroiden esittelypaikkoja. Ostoskeskukset muuttavat toiminnallista muotoaan myös muusta syystä: niistä tulee viihdekeskuksia, jos asunnot pienenevät. Tämä muutos näkyy jo osittain SRV:n kauppakeskus Redin työmaalla Helsingin Kalasatamassa.”

Edellinen iso murros koski urakkamuotoja

Edellisessä rakentamisen isossa murroksessa pääosassa oli urakkamuotojen uudistaminen. Kokkila oli tuomassa 1990-luvulla laajasti jalansijaa saanutta projektinjohtourakointia Suomeen.

Hän lähti vuonna 1987 Perusyhtymästä ja perusti viiden muun osakkaan kanssa SRV Viitoset. Neljällä isolla rakennusliikkeellä oli silloin 60 prosenttia rakennusmarkkinoista, joten uudelle toimijalle oli tilaus. Silloiset vuorineuvokset arvostelivat tulijaa.

Lähtö kypsyi Perusyhtymän jouduttua talousvaikeuksiin. ”Olisi pitänyt alkaa irtisanoa itse palkkaamiaan ihmisiä, mikä oli vierasta. Tuntui siltä, että oli pakko keksiä muuta työtä. Meillä oli vahva usko, että hyvällä koulutuksella ja kokemuksella pärjäämme. Aluksi ei ajateltu näin suurimuotoista toimintaa, mutta maailma vei mennessään.”

Kokkila pitää vielä 1990-luvun alkuvuosien rakentamista vanhakantaisena ja määrämuotoisena. Vakiintuneet urakkamuodot olivat pitkälti silloisen rakennushallituksen muokkaamia.

”Arkkitehdit suunnittelivat talon, insinööritoimistot tekivät rakennesuunnitelmat ja urakoitsijoilta pyydettiin tarjoukset kirjeellä. Kommunikointi eri osapuolten välillä oli lähes olematonta.”

Tiukkoihin urakkamuotoihin oli johtanut Kokkilan arvion mukaan jälleenrakentamiskaudella vallinnut pelko väärinkäytöksistä rakentamisessa. Toisaalta 1960–70-lukujen aluerakentamiskaudella paikallispoliitikot olivat vahvasti mukana siinä.

”1990-luvulla se tyyli muuttui, rakennuttajat, urakoitsijat ja suunnittelijat alkoivat olla tekemisissä toistensa kanssa. Silloin alettiin käyttää eri urakkamuotoja. Gryndaus on aina kulkenut omia latujaan.”

Vuosia ja vuosikymmeniä pelkällä hinnalla kilpailuttaminen oli Kokkilan mukaan merkittävä syy huonoon laatuun ja siihen, että meillä on nyt käsissämme paljon korjattavaa. ”1980-luku oli varmaan pahin.”

Hän arvioi, että nyt urakkamuodoissa ollaan oikeilla raiteilla, kun kuhunkin hankkeeseen etsitään sille sopivin rakennuttamistapa.

Uudet toimijat muuttavat ajattelua

Kokkila sanoo, että rakentamisessa on koittamassa uudenlainen arvomaailma, kun markkinoille on tullut muutama uusi yrittäjä, joilla on kunnianhimoiset tavoitteet.

”He ovat tuoneet uudenlaista ajattelua, mikä on hyvä asia. Muutos ei näy vielä, mutta odottaa nurkan takana. Rakentaminen ei ole pikajuoksua vaan maratonin juoksemista. Asiat eivät ratkea 10 kilometrin kohdalla, mitalit jaetaan vasta maalissa. Täytyy toivoa, että heillä riittää sisua kehittää alaa.”