Projektit Rakentaminen Rakennuslehti 3 kommenttia

Lehto sopi ensimmäisistä päiväkotihankkeistaan Ruotsissa

Lehto Group on sopinut aloittavansa ensimmäisten päiväkotikohteidensa rakentamisen Ruotsiin, Tukholman lähistölle Botkyrkanin kuntaan keväällä 2018. Sopimus käsittää kolme moduulirakenteista päiväkotia.

Lehto rakentaa päiväkotien elementtimoduulit Suomessa ja toimittaa ne Ruotsiin. Suunnitellut päiväkodit ovat kaksikerroksisia, ja ne on suunniteltu 180 lapselle.

”Tämä on hieno pelinavaus Ruotsissa. Nämä päiväkodit poikkeavat niin sanotusta perinteisestä suomalaisesta päiväkotirakentamisesta, jossa jokainen päiväkoti on yksilöllinen, erilainen. Ruotsissa ollaan jo pidemmällä konseptoitujen, moduulirakenteisten päiväkotien ajattelutavassa”, Lehto Sverigen toimitusjohtaja Tapio Kuittinen kertoo yhtiön tiedotteessa.

”Toivomme, että saamme näiden päiväkotien myötä myös lisätilauksia. Kiinnostus toimintamalliamme eli talousohjattua rakentamista kohtaan on ollut erittäin positiivista naapurimaassa.”

Näiden kolmen päiväkodin perusidea on tilojen joustavuudessa, seinien siirrettävyydessä sekä lasten aktiviteettien huomioimisessa jo suunnitteluvaiheessa. Yläkerran tilat on suunniteltu niin, että isoon tilaan voidaan siirtää kiipeilyseiniä ja häkkimäisiä peliareenoita, joissa voi pelata sisäjalkapalloa tai koripalloa. Päiväkodissa on myös puutyö-, kasvi- ja laboratoriohuoneita käyttötarkoituksen mukaan.

”Nämä aktiviteettitilat ovat kaikille ryhmille yhteisiä ja niissä voidaan sekoittaa ryhmien lapsia sen mukaan, mitä he kulloinkin päivällä haluavat tehdä. Eli aina ei tarvitse olla oman ryhmän kanssa”, Lehto Groupin Hyvinvointitilat-palvelualueen kehitysjohtaja Juha Paananen sanoo.

Muunneltavien tilojen lisäksi jokaisella ryhmällä on oma solunsa, jossa voi oleskella ja levätä rauhassa. Solujen välissä on lisäksi yhteistä oleskelutilaa sekä iso ruokailutila, jotka voidaan muuttaa tarvittaessa vaikka teatterinäyttämöksi.

Lehto Group kertoi elokuussa Ruotsin-tytäryhtiönsä perustamisesta ja ensimmäisestä asuntohankkeestaan länsinaapurissa. Sen rakentamisen on tarkoitus alkaa vuoden 2018 alussa Tukholman pohjoispuolella Märstassa.

Keskustelu artikkelista: 3 kommenttia

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia