Kokeile kuukausi maksutta

Eläkeläinen perusti tehtaita ja ryhtyi grynderiksi

Keijo Ullakolla riittää ideoita. Kuva: Petteri Kivimäki

Suomen ei tarvitsisi olla huolissaan väestön ikääntymisen vaikutuksista, jos kansalaisten innovaatiokyky ja tuottavuus olisivat eläkeiässä samalla tasolla kuin tällä miehellä.

Keijo Ullakko, 68, jäi eläkkeelle Lakean toimitusjohtajan tehtävästä vuonna 2015, mutta sen jälkeen hän on ehtinyt olla hankkimassa rahoitusta ja perustamassa puisten CLT-levyjen tehdasta Kauhajoelle. Lisäksi hän osti ”parin kaverin” kanssa Rakennusliike Miren liiketoiminnan.

Levytehtaasta hän luopui näkemyserojen takia, koska ei halua olla pelkkä levyn valmistaja. Myös osuutensa Mirestä hän on myynyt. Kyse ei kuitenkaan ole vauhdin hiipumisesta, päinvastoin.

Alavudelle uusi tilaelementtitehdas

Ullakon uusin hanke on Alavuden puunjalostustehtaan entisiin tiloihin rakennettava tilaelementtitehdas. Alavus Tilaelementit oy (ATE) on tänä syksynä perustettu yritys, joka keskittyy kehittämään ja valmistamaan asuntojen sekä julkisten kohteiden tilaelementtejä CLT-levyistä.

Hanke on ollut vireillä pari vuotta, mutta Ullakko tuli siihen mukaan viime kesänä. Hänen lisäkseen tehtaan omistajina on yksi helsinkiläinen (Alfamark oy) ja 10 pohjalaista yritystä, muun muassa Alavus Ikkunat. Kaikki toimijat ovat rakennus- tai kuljetusalan yrittäjiä, jotka tehtaan myötä myös hankkivat itselleen työkantaa.

”Tehtaasta on tarkoitus kehittää tilaelementtitoimittaja, joka pystyy tarjoamaan elementtien sijasta koko talon kaikkine järjestelmineen. Sellaista ei Suomessa vielä ole”, Ullakko sanoo.

Tehdasinvestoinnin suuruus on noin miljoona euroa. Vanhat tilat säästävät kustannuksissa, mutta ilmastointia ja lämmitystä on uusittava.

Tehdas on tarkoitus käynnistää ensi keväänä. Aluksi tuotantolinjoja on yksi, jossa valmistetaan 6–8 tilaelementtiä viikossa. Myöhemmin tuotantolinjojen määrä nostetaan kolmeen. Asunnon kaksio valmistuu yhdestä tilaelementistä.

”Pyrimme teollistamaan asuntojen rakentamisen mahdollisimman pitkälle. Työmaalla asuntojen sisällä ei tarvitse enää tehdä mitään, esimerkiksi lämpö- ja vesiliittymät kytketään huoneisiin porrashuoneista käsin”, Ullakko sanoo.

Suuremmat kohteet rakennetaan kahdesta tilaelementistä. Optimitilanteessa kuiva- ja märkätilat koostuisivat omista elementeistään.

Suomessa CLT-levyjä valmistavat kuhmolainen Crosslam ja Alajärvellä sijaitseva CLT Finland.

Kauhajoella sijaitseva CLT Plant aloittaa toimintansa ensi vuonna.

Elementtitoimittaja grynderinä

Tilaelementtitehtaassa on uutta, että se toimii hankkeissa joko pääurakoitsijana tai grynderinä.

ATE:n ensimmäinen gryndikohde on jo ennakkomarkkinoinnissa Kirkkonummella Sundsbergin alueella. Nelikerroksisen puukerrostalon 19 asunnosta on 10 varattu.

Kohteen suunnittelusta vastaa Stora Enson järjestelmän pohjalta moduulirakentamisen uranuurtaja, professori Markku Hedman.

Myös asuntojen hinnoissa pyritään pärjäämään betonirakentamiselle.

”Hinta saadaan kilpailukykyiseksi hyödyntämällä CLT:n hyviä ominaisuuksia ja yksinkertaistamalla suunnittelua. Palo- ja äänitekniikan vaatimukset otetaan kuitenkin huomioon”, Ullakko sanoo.

Sundsbergin kohteen asuntojen keskihinta on 4 075 euroa neliöltä.

Puukerrostaloja Uuteenkaupunkiin

Ullakolla on toinenkin gryndihanke vireillä, neljän samanlaisen puukerrostalon kokonaisuus kipeästi asuntoja kaipaavassa Uudessakaupungissa. Siinä hän on perustajaurakoitsijana oman yrityksensä RaceCon Consultingin kautta, kumppaninaan Alfamark. Ullakon yrityksen nimi juontaa juurensa ajoista, jolloin hän kiersi Euroopassa autokisoissa poikansa kanssa.

Uudenkaupungin taloista ensimmäinen on ennakkomarkkinoinnissa. Rakennuslupa on haussa, ja rakentaminen on tarkoitus käynnistää ensi vuoden alussa. Asuntoja tulee ensimmäiseen taloon 49.

Alavuden tehtaan tilaelementit eivät tähän kohteeseen vielä ehdi, joten Ullakko kilpailuttaa tilaelementtien toimitukset.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Eläkeläinen perusti tehtaita ja ryhtyi grynderiksi”

  1. Tervetuloa Ullakko Tampereen Vuorekseen.Täällä on hetivapaita puukerrostalotontteja gryndereillekin. Rahoitusmalliksi sopisi Lakean omaksimalli (ostajan alkupanos 7 prosenttia). Tuskin Lakea on voinut patentoida mallia. Mallihan on itsesi kehittämä. Miksi et käytä sitä?

  2. Ate oli kreikkalaisessa mytologiassa tuhon, harhakuvitelmien ja mielettömyyden jumalatar. Suomen markkinoilla ei nimi yritystä pahenna. Kovasti onnea ja menestystä.

  3. Onko vapaa muurareille kevyempää rahoitus mallia tarjolla?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat