Kokeile kuukausi maksutta

”Kynnys on liian korkea” – Työministeri Jari Lindström kauhistelee vaiettujen ahdistelutapausten määrää

Työministeri Jari Lindströmin (sin.) mielestä työelämässä tapahtuvaan seksuaaliseen häirintään pitää puuttua. Hänestä kyseessä on kuitenkin asenteellinen ongelma, ei lainsäädännöllinen.

Työministeri Jari Lindström. Kuva: Sari Gustafsson

”Kävimme joulun alla keskustelun perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon sekä sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan ja muiden toimijoiden kanssa. Keskustelimme siitä, pitäisikö verbaalinen häirintä kriminalisoida. Sanoin, että se on älyttömän vaikea vetää lakitekstiin. Ja miten sitä valvotaan?”

Ministerit sopivat, että valtionhallinto käyttää asennetyöhön Työelämä2020-hankkeen valmiita verkostoja. Työ alkaa samantien ja räätälöidään toimialakohtaisesti, koska alat ovat erilaisia.

Lindström sanoo olevansa järkyttynyt siitä, miten paljon sellaisia ahdistelutapauksia on, joita ei ole viety eteenpäin. Hänestä kynnys siihen on liian korkea ja nyt vallalla on vaikenemisen kulttuuri.

”Toisaalta ei saa mennä toiseenkaan ääripäähän, ettei mitään saa tehdä. Ollaan ihmisiksi.”

Ammatit sekoittuvat yhä enemmän

Rakennuslehden kyselyn mukaan 64 prosenttia vastanneista naisista on kokenut seksuaalista häirintää. Rakennusala on hyvin miehinen, mutta Lindström muistuttaa, että naisten määrä kasvaa.

”Naiset, jotka uskaltautuvat rakennusalalle töihin, ovat ylittäneet melkoisen kynnyksen. Jokainen tietää rakennusalan kautta historian lentäneet roisit tarinat, ei siitä mihinkään pääse.”

Lindström uskoo naisten ammattien ja miesten ammattien vähenevän, koska ammatit menevät sekaisin. Fyysinen voima ei ole enää este. Muutos tuo johtamiselle uusia haasteita, työnjohtoa ja organisointia pitää miettiä ihan uudella tavalla.

Hän sanoo tietävänsä, että siksi rakennusalallakin mietitään keinoja ahdistelun, häirinnän ja kiusaamisen poistamiseksi.

Rakennusliiton Matti Harjuniemi sanoi puolestaan Rakennuslehden haastattelussa, että rakennusala on hyvin vanhoillinen ja tietyt käyttäytymistavat ovat syvälle juurtuneet. Niiden muuttaminen on vaikeaa.

Harjuniemi väittääkin, että taistelu seksuaalista häirintää vastaan on hävitty. Hän ennustaa, että naisten määrä vähenee rakennusalalla ja nuoret valitsevat muun alan.

”Korkeintaan vuosikymmenten mittaan saattaa jotain edistystä työmailla tulla.”

Päivitetty klo 10.23., otsikkoa muokattu.

Viimeisimmät näkökulmat