Kokeile kuukausi maksutta

Jyväskylä vei Kankaan alueella prosenttiperiaatteen askeleen pidemmälle – rakennusliikkeet kiittelevät mallia

Prosenttiperiaatetta, jossa tietty osa rakennushankkeen investoinnista käytetään taiteeseen, on noudatettu monien kaupunginosien rakentamisessa eri puolilla maata 2000-luvulla.

Kankaan Piippurannan alueella sijaitsevan pysäköintitalon kahden julkisivun alumiinipinnoille on toteutettu taideteos Kartastoja. Kuva: Matti Häyrynen
Kuuntele juttu

Esimerkkejä tästä ovat Helsingin Arabianranta ja Tampereen Vuores sekä uudempina Leinelä ja Kivistö Vantaalla.

Pisimmälle prosenttiperiaate on kuitenkin viety Jyväskylän Kankaan alueella, missä asuinrakentaminen alkoi vuonna 2015. Siellä periaate käsittää visuaalista taidetta laajemmin kulttuurin. Tästä johtuen Kankaan alueella puhutaankin prosenttikulttuurista eikä -periaatteesta.

Käytännössä prosenttikulttuuri tarkoittaa, että Kankaan alueella käytetään rahaa taiteen lisäksi erilaisiin tapahtumiin, joita siellä on perinteisesti järjestetty jo ennen alueen rakentamisen aloittamista. Kankaan taidekoordinaattori Kirsi Pitkäsen mukaan myös alueen taidehankintojen julkistukset ovat tapahtumia, joiden ohjelmassa saattaa olla tanssijoita, muusikoita ja teatteria. Tapahtumien uskotaan toimivan vahvana vetovoimatekijänä. Lisäksi taide voi olla Kankaalla väliaikaista, kuten jääveistoksia.

Toinen Kankaan mallia muista prosenttiperiaatetta noudattavista alueista erottava tekijä on se, että Kankaalla rahaa kerätään isoon kokonaispottiin, kun muualla sitä on kerätty aina erikseen kuhunkin rakennuskohteeseen. Kankaan tapa mahdollistaa suuremmat taidehankinnat. Lisäksi alueen taidekoordinaattori koordinoi taidehankintoja niin, että jokainen teos täydentää suurempaa kokonaisuutta. Tapahtumia puolestaan suunnittelee ja järjestelee kulttuurituottaja.

Budjetti 5,5 miljoonaa

Kankaalla prosenttikulttuuriin kerätään noin prosentti tonttien myyntihinnoista, maankäyttömaksuista ja kiinteistöjen rakennuskustannuksista. Kaikkiaan rahoitusta kerätään vähintään 5,5 miljoonaa euroa, josta noin 88 prosenttia tulee yksityisiltä rakennuttajilta ja 12 prosenttia kaupungilta.

”Karkeasti noin 75 prosenttia budjetista menee taidehankintoihin ja 25 prosenttia tapahtumiin”, Pitkänen toteaa Rakennuslehdelle.

Kankaan alueen rakentaminen on pitkä projekti. Alueen on tarkoitus valmistua kokonaisuudessaan vuoteen 2040 mennessä. Myös taide- ja tapahtumahankintoja jyvitetään eri vuosille aina alueen viimeiseen rakennushankkeeseen asti.

Kankaan rakentaminen alkoi Piippurannan alueesta. Piippurannan suurin työ on pysäköintitalon kahden julkisivun alumiinipinnoille toteutettu Jaakko Niemelän ja Helena Hietasen suunnittelema Kartastoja. Se on toteutettu perforoimalla ja ohjelmoidulla valaistuksella. Työn inspiraationa on ollut Jyväskylän alueen vanha kartta.

Palveluyhtiö hallinnoi

Erillinen palveluyhtiö Kankaan Palvelu oy vastaa alueen prosenttikulttuurista ja hallinnoi rahoja, tekee taide- ja tapahtumahankinnat, omistaa taideteokset ja vastaa myös taideteosten kunnostuksesta.

”Palveluyhtiö kohdentaa prosenttikulttuurin rahat, ja ne ohjautuvat muun muassa taiteeseen tekemäni yleissuunnitelman pohjalta”, Pitkänen kertoo.

Prosenttikulttuurin ohella Kankaan Palvelun tehtäviin kuuluvat yhteispihojen ja jätehuollon rakennuttaminen ja ylläpito sekä alueportaalin kehittäminen ja ylläpito.

Kankaan Palvelun perustivat vuonna 2016 tasaosuuksin Jyväskylän kaupunki, Skanska ja YIT. Rakennusliikkeet toimivat kaupungin pitkäaikaisina kumppaneina alueen rakentamisessa.

”Kun tontti myydään, Kankaan Palvelu tekee osakemerkintä- ja käyttömaksusopimuksen jokaisen tontinostajan kanssa. Se kerryttää palveluyhtiön osakepääomaa, ja sen jälkeen kun kohde valmistuu, käyttömaksut alkavat pyöriä. Kulttuuriosakesarjasta ei peritä käyttömaksuja. Tontinostajat ovat niin kauan äänettömiä osakkaita, kunnes alue on valmis”, projektipäällikkö Anu Hakala Jyväskylän kaupungilta toteaa.

”Sitten kun koko alue on valmis, palveluyhtiön tulevat omistamaan nämä kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöt”, toinen Jyväskylän kaupungin projektipäällikkö Ora Nuutinen sanoo.

Rakennusliikkeiltä kehuja

Kankaan päätoteuttajat Skanska ja YIT kehuvat Kankaalla noudatettua prosenttikulttuurimallia verrattuna normaaliin prosenttiperiaatteeseen, jossa rahaa kerätään kohdekohtaisesti ja vain visuaaliseen taiteeseen.

”Tämä malli on parempi, koska täällä taidehankintoja katsotaan aluekohtaisesti eikä vain hankekohtaisesti ja on taidekoordinaattori, joka katsoo kaikki taiteen paikat. Tällöin taide saadaan integroitua osaksi kokonaisuutta, ettei se ole päälleliimatun tuntuista. Myös tapahtumat ovat hyviä, koska ne tuovat asukkaat ja yleisön osallisiksi. Tämä tuo mukanaan yhteisöllisyyttä”, Skanskan yksikönjohtaja Noora Sokero toteaa.

”Täällä voidaan vapaammin miettiä, miten taidetta sijoitetaan, jolloin se hyödyttää mahdollisimman monia”, YIT:n rakennuttajapäällikkö Katriina Silvan kertoo. Hän on toiminut maaliskuun alusta myös prosenttikulttuuriin kerätyn rahan kohdentamisesta vastaavan Kankaan Palvelu oy:n toimitusjohtajana.

Vaikuttaako asuntomyyntiin?

Keskisuomalaisen haastattelussa ensimmäiset Kankaan alueelle muuttaneet kertoivat taiteen olleen yksi heidän asunnonostopäätökseensä vaikuttanut tekijä.

”Asiakkaat ovat arvostaneet taidetta tällä alueella, ja sehän on meille tärkeää, että he kokevat sen sellaiseksi, että siihen kannattaa sijoittaa. Minulle on tultu jopa sanomaan, että on ihanaa, kun ikkunasta näkyy taidetta”, Silvan sanoo.

”On vaikea arvioida prosenttiperiaatteen vaikutusta asuntomyyntiin, mutta se lisää kuitenkin alueen viihtyisyyttä”, Sokero kertoo.

He ovat hieman eri linjoilla sen suhteen, miten prosenttikulttuuri näkyy asuntojen myyntihinnoissa. Sokeron mukaan asuntojen hinnat muodostuvat kokonaisuudessaan monista eri tekijöistä, mutta yhtiö ei voi kuitenkaan lisätä prosenttikulttuuriin kerättyä rahaa asuntohintojen päälle, koska periaatteessa markkinat määräävät hinnat. Silvan sen sijaan toteaa, että kaikki raha tulee viime kädessä asiakkailta.

Silvanin mukaan kohteiden katteita katsotaan aina tapauskohtaisesti, mutta hän ei ole kokenut prosenttikulttuurin vaikuttavan niihin negatiivisesti. Sokero ei halunnut kommentoida sitä, leikkaako prosenttiperiaate yhtiön katetta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Jyväskylä vei Kankaan alueella prosenttiperiaatteen askeleen pidemmälle – rakennusliikkeet kiittelevät mallia”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat