Kokeile kuukausi maksutta

YIT ja Skanska rakentavat ison pysäköintitalon Jyväskylään

Skanska ja YIT ovat allekirjoittaneet Jyväs-Parkki Oy:n kanssa sopimuksen suuren pysäköintitalon rakentamisesta Jyväskylän Kankaan kehittyvälle alueelle.

Urakan tekee Skanskan ja YIT:n muodostama työyhteenliittymä TYL P-Kangas. Maanrakennustyöt alkavat tammikuussa ja varsinaiset pysäköintitalon rakennustyöt maaliskuussa. Hanke valmistuu joulukuussa 2017.

Pysäköintitaloon tulee viisi maanpäällistä ja kaksi maanalaista kerrosta ja yhteensä 633 pysäköintipaikkaa.

Kankaan sydämeksi muodostuvan vanhan paperitehtaan viereen osoitteeseen Paperitehtaankatu 1 rakentuva, lähes 20000 kerrosneliön kokoinen pysäköintitalo palvelee Kankaan alueen asukkaita sekä alueella työskenteleviä ja opiskelevia.

”Kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle alueelle rakentuu vauhdilla työpaikkoja, asuntoja ja toimintaa, jotka kaikki vaativat tietysti myös pysäköintipalveluja. Siksi pysäköintilaitos on tärkeä vaihe Kankaan rakentamisessa”, YIT:n aluejohtaja Mikko Räty kertoo.

”Kankaan alueen pysäköintiratkaisuissa siirrytään vuoropysäköintiin. Mallilla pyritään parantamaan pysäköintitalojen käyttöastetta asukas- ja työpaikkapysäköinnin vuorottelulla. Etukäteen suhtaudumme hankkeeseen erittäin positiivisesti ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan, miten alueen pysäköintiä saadaan kehitettyä seuraavina vuosina”, Jyväs-Parkin toimitusjohtaja Hannu Leskinen sanoo.

YIT:llä on meneillään Kankaan alueella kolmen kerrostalon rakentaminen, joista ensimmäinen Asunto Oy Albertinpiha valmistuu huhtikuussa 2017. Skanskalla on alueella rakenteilla kaksi asuntohanketta, joista ensin valmistuvaan Asunto Oy Jyväskylän Rainaan ensimmäiset asukkaat muuttavat tammikuussa.

Kangas on Jyväskylän merkittävin aluekehityshanke, jossa kunnianhimoinen suunnittelu, älykäs kaupunkirakenne ja uusin yhdyskuntatekniikka luovat ainutlaatuista ja laadukasta ympäristöä. Tulevaisuudessa Kangas on 2100 työpaikan ja 5000 asukkaan koti.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “YIT ja Skanska rakentavat ison pysäköintitalon Jyväskylään”

  1. On se erikoista että Jyväsparkki, jonka omistaa 100% Jyväskylän kaupunki, saa kaikki pysäköintilaitokset Jyväskylässä? Jos joku muu yrittää saada pysäköintilaitoksen niin kaavoitus tai rakennulupa tökkää? Kuulostaako kenestäkään muusta tämä normaalilta liiketoiminnalta?

  2. Eikös sielläkin ole kaavassa pakotettu liittymään parkkiin, miten se voisi olla liiketoimintaa tuosta lähtökodasta ?
    Kaupunkien on pakko ottaa laitokset haltuunsa kun kaupallisia toimijoita ei kiinnosta, sama malli Helsinkiin niin säästetään erillisten talokohtaisten parkkien kuluihin verrattuna.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat