Kokeile kuukausi maksutta

Kymmenillä miljoonilla Lehto Groupin osakkeita myynyt Asko Myllymäki jäi pois yhtiön johtoryhmästä

Lehto Group on muokannut johtoryhmäänsä hieman. Konsernin johtoryhmään on nimitetty 20. maaliskuuta alkaen tehdastuotannosta vastaava johtaja, diplomi-insinööri Pekka Korkala.

Lehto Groupilla on tehdas esimerkiksi Oulaisissa.

Korkala on toiminut Lehto Groupin tytäryhtiön Takuuelementin toimitusjohtajana 10.7.2017 alkaen ja jatkaa tässä tehtävässään. Hänellä on pitkä kokemus liiketoiminnan ja tehdastuotannon johtotehtävistä muun muassa ajoneuvoteollisuudessa Suomessa ja ulkomailla.

Samassa yhteydessä liiketoimintajohtaja Asko Myllymäki on jäänyt pois konsernin johtoryhmästä. Hän jatkaa työtään Lehto-konsernissa kaupallisena asiantuntijana arviolta vuoden 2018 loppuun saakka. Myllymäen tehtävät liittyvät myynti- ja hankekehitystoimintojen vahvistamiseen, ja hän raportoi toiminnastaan suoraan konsernin toimitusjohtajalle. Myllymäki on työskennellyt yhtiössä vuodesta 2008 ja on ollut avaintehtävissä koko sen voimakkaan kasvun ajan.

”Olen työskennellyt Lehdolla intensiivisesti kymmenen vuoden ajan ja koen, että on aika antaa tilaa uusille ihmisille kehittää tätä hienoa yhtiötä edelleen. Yhtiön johdon kanssa olemme todenneet, että teollisen valmistuksen lisääntyessä yhtiön kehittämiseen tarvitaan uudenlaista osaamista”, Myllymäki toteaa yhtiön tiedotteessa.

Asko Myllymäki ja Lehto Groupin toinen liiketoimintajohtaja Tomi Koivukoski sekä kaupallinen johtaja Markus Myllymäki myivät helmikuun lopussa yhtiön osakkeita yhteensä lähes 70 miljoonalla eurolla. Pelkästään Asko Myllymäen myyntien bruttotulot olivat reilut 50 miljoonaa euroa. Kaupoissa Koivukoski ja Markus Myllymäki myivät kaikki omistamansa yhtiön osakkeet, mutta Asko Myllymäelle jäi vielä 1,1 prosentin osuus yhtiössä.

Toimitusjohtaja Hannu Lehto kertoi Rakennuslehden haastattelussa yllättyneensä johtajien massiivisista osakemyynneistä. Hän totesi myös osakekauppojen tehneen arven siihen luottamukseen, jota yhtiön johtajien vastuullisuutta kohtaan tunnetaan.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Kymmenillä miljoonilla Lehto Groupin osakkeita myynyt Asko Myllymäki jäi pois yhtiön johtoryhmästä”

  1. Jospa tämä oli jo alun perin suunniteltu exit.

    1. No varmasti oli. Jos ei kertonut edes lähimmälle yhtiökumppanilleen, niin näyttää harkitulta lähtemiseltä.

    2. Kaikkia ei sitouda omistus. Rahat taskuun ja juoksuksi
      t:Jorma

  2. Kyllä se Ruotsissa on jo puhjennut.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat