Kokeile kuukausi maksutta

Lehto Groupin johto myi yhtiön osakkeita kymmenillä miljoonilla – osakekurssi laski 12 prosenttia

Kolme Lehto Groupin toimivaan johtoon kuuluvaa henkilöä sekä yksi kiinteistösijoitusyhtiö ovat 28. helmikuuta myyneet yhteensä 7,1 miljoonaa yhtiön osaketta, joka vastaa noin 12,2 prosenttia koko osakekannasta.

Kuva Lehto Groupin tehtaalta Oulaisista. Kuva: Vesa Ranta

Osakekohtainen myyntihinta oli 12,0 euroa, jolla hinnalla osakemyyntien bruttomyyntitulot olivat yhteensä noin 85,2 miljoonaa euroa. Myynnit toteutettiin nopeutetussa tarjousmenettelyssä.

Lehto Groupin liiketoimintajohtaja ja toiseksi suurin omistaja Asko Myllymäki on myynyt yhteensä noin 4,2 miljoonaa yhtiön osaketta. Hänen osakemyyntinsä yhteisarvo oli reilut 50,3 miljoonaa euroa. Myllymäen omistusosuus yhtiössä oli ennen kauppoja 8,25 prosenttia. Hänelle jäi myynnin jälkeen vielä 643397 yhtiön osaketta, joka vastaa 1,1 prosentin omistusosuutta. Asko Myllymäki työskenteli yhtiön toimitusjohtajanakin vuosina 2013-2014, jolloin yhtiön nimi oli vielä Päätoimija.

Samassa yhteydessä myös yhtiön toinen liiketoimintajohtaja ja kuudenneksi suurin omistaja Tomi Koivukoski on myynyt kaikki omistamansa osakkeet. Hänellä oli yhteensä reilut 1,2 miljoonaa osaketta, eli hänen osakemyyntinsä arvo oli noin 14,7 miljoonaa euroa. Hänen omistusosuutensa yhtiössä oli ennen kauppoja 2,1 prosenttia. Tomi Koivukoski tuli Lehto Groupin omistajaksi myytyään sille vuosia sitten Rakennusliike Koivukoski oy:n enemmistön. Samalla hän jäi Lehto Groupiin töihin.

Myös Lehto Groupin kaupallinen johtaja Markus Myllymäki on myynyt kaikki omistamansa yhtiön osakkeet. Hänellä oli vajaat 400000 osaketta, ja hänen osakemyyntinsä bruttomyyntitulot olivat yhteensä noin 4,7 miljoonaa euroa.

Lehto Groupin viidenneksi suurin omistaja, kiinteistösijoitusyhtiö Winduo on myös samassa yhteydessä myynyt kaikki omistamansa vajaat 1,3 miljoonaa osaketta. Winduon bruttomyyntitulot olivat noin 15,5 miljoonaa euroa.

Lehto Groupin osakkeen päätöskurssi oli keskiviikkona 28. helmikuuta Helsingin pörssissä 13,8 euroa, eli johtajien isot osakemyynnit tapahtuivat selvästi sitä alhaisemmalla hinnalla. Tehtyjen suurkauppojen jälkeen yhtiön osakekurssi sukelsi torstaina 1. maaliskuuta rajusti pörssissä ja päätyi pörssipäivän päätteeksi  12 prosenttia keskiviikon päätöskurssia alemmalle tasolle 12,14 euroon.

Toimitusjohtaja Hannu Lehdon määräysvaltayhtiö Lehto Invest oy on Lehto Groupin suurin omistaja 37,1 prosentin omistusosuudella.

Tätä artikkelia on kommentoitu 11 kertaa

11 vastausta artikkeliin “Lehto Groupin johto myi yhtiön osakkeita kymmenillä miljoonilla – osakekurssi laski 12 prosenttia”

  1. Pörssi auttaa hypevoiton hakijaa: pojat teki tilin. Aika velikultia !

  2. Talousohjattu exitti, hulluja nuo osakesijoittajat

  3. Toivottavasti eivät olleet Lehdon tärkeimpiä tuloksentekijöitä. Aika petetyksi varmaan muut isot osakkeenomistajat itsensä tuntevat.

  4. Kovia tuloksia muihin rakennusliikkeisiin varattuna yritys kuitenkin on hakannut, harva onnistuu hallitsemaan tällaisen kasvun kannattavasti.

  5. Katsotaan nyt pari vuotta, ennen kuin puhutaan ”kovista tuloksista”. Myllymäkien ison osakepotin myynnin luulisi tarkoittavan, että kaapista alkaa löytyä luurankoja aivan lähiaikoina. Yhtiön kasvukin näyttää hallitsemattoman suurelta.

    1. Esitteiden mukaan Myllymäki on yksi perustajista. Jos perustaja myy melkein kaikki osakkeensa, niin kyllähän se jotain kertoo tilanteesta.

  6. Luurankoja odotellessa… no noissa piireissä nämä saa anteeksi, saattaa olla jopa tavanomaista.

  7. Analyytikkojen tavoitehinta 15,75, nyt saa halvalla nousuvaraa 30 %

  8. Listautuminen 04/2016 hinnalla 5,10 €, kasvua yli 100 % kahdessa vuodessa. Omistaminen on palkkatyötä kannattavampaa.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat