Saku Sipola

Asuntopomo ei sijoittaisi nyt asuntoihin, vaan odottaisi ”myyntiaaltoa ja minikriisiä”

OP-Pohjolan pääekonomisti arvioi ensi vuoden talousnäkymät kohtalaisen valoisiksi Newsecin järjestämässä Kiinteistöalan tulevaisuusseminaarissa.

Kirjoittaja(t) Mikko Kortelainen

Seminaarissa esiintyneeltä Saton toimitusjohtaja Saku Sipolalta kysyttiin, sijoittaisiko hän itse nyt asuntoihin. Vastaus oli kielteinen. Hän sijoittaisi vasta ”yhden myyntiaallon ja minikriisin jälkeen”.

Sipola otti myös kantaa asunto-osakeyhtiöiden riskien kasvuun. Asuntosijoittajien myötä riskitaso on noussut.

Sipolan mukaan asunto-osakeyhtiö ei toimi entiseen malliin riskien jakautumisen osalta, jos siellä on poikkeuksellinen omistuskeskittymä. Joitain ongelmia voi ilmetä, mutta se kuuluu hänen mukaansa markkinoiden dynamiikkaan.

”Jos ongelmia on, niin sittenhän se tuo toisille mahdollisuuksia. Olen sanonut pankeille, että kun niitä (asuntoja) on jonoksi asti, niin sitten me tullaan mielellään auttamaan”, Sipola letkautti.

”Asunto-osakeyhtiö on toiminut historiallisesti hyvin. Nythän se punnitaan”, Sipola lisäsi.

Sipolan seminaariesiintymisestä voi päätellä, että hän pitää asuntobuumin aiheuttamia markkinahäiriöitä mahdollisina. Hänen mukaansa Sato voi harkita toiminnan laajentamista Etelä-Suomesta laajemmalle sen jälkeen, kun ulkomaiset sijoittajat alkavat ”pakittaa” pois, taloyhtiöiden yhtiölainojen maksu alkaa ja yksityishenkilöt myyvät asuntojaan.

”Ensi vuosi mennään hyvissä kantimissa”

OP-Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskanen ennustaa Suomeen ensi vuodelle hyvää, mutta nykyistä epäyhtenäisempää kasvua. Osa taloudesta voi jäähtyä aika paljon. Rakennusluvat vähenivät jo selvästi.

Pankki ennustaa asuntoinvestointien putoavan 5 prosenttia ensi vuonna. Vaikka taso on edelleen hyvä, pudotus on historiallisesti suuri. Muun rakentamisen ennustetaan kasvavan.

OP Pohjola laski ensi vuoden bkt-ennusteen 2,1 prosenttiin.

”Hidastuminen ei näytä mitenkään dramaattiselta, vaan ensi vuosi mennään hyvissä kantimissa”, Heiskanen arvioi.

Hänen mukaansa on myös mahdollista, että ”tässä suhdanteessa voidaan aivan hyvin lähteä rynnimään ylöspäin”.

Heiskasen mukaan kotitalouksien osuutta taloyhtiölainoista ei tiedetä. Mahdolliset taloyhtiölainoihin liittyvät ongelmat ovat hänen mukaansa ”lähinnä mikrotason” ongelmia ja liittyvät kotitalouksien sijoitusproblematiikkaan.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Asuntopomo ei sijoittaisi nyt asuntoihin, vaan odottaisi ”myyntiaaltoa ja minikriisiä””

  1. Hyvä kirjoitus Sakulta. Asu rauhassa vuokralla ja odottele oman asunnon kanssa.
    Nyt on Sen verran paljon Pikku Pankkien pelottelua että tavallinen asunnon ostaja odottelee vuokralla.
    Saku on vuokra-asumisen puolesta puhuja.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi