Kokeile kuukausi maksutta

GBC Finland palkitsi jälleen opinnäytetöitä

GBC Finlandin tämän vuoden opinnäytetyökilpailun voittajat on valittu. Kilpailuun osallistuneet työt keskittyivät tänä vuonna aiempaa kohdistetummin kestävään rakentamiseen ja kiertotalouteen.

Toinen kilpailun voittajista, Janne Mannersalo, esittelemässä opinnäytetyötään. Kuva: GBC Finland

Kilpailun voittajiksi valittiin Janne Mannersalon Hämeen ammattikorkeakouluun tekemä opinnäytetyö Uudisrakennuksen Joutsenmerkki sekä Tuomas Hirvijoen Oulun yliopistolle tekemä diplomityö Mineraalivillajätteen geopolymerisointi.

Yhteensä opinnäytekilpailuun osallistui 13 opinnäytetyötä kahdeksasta oppilaitoksesta. Kilpailutyöt arvioi ja voittajat valitsi GBC Finlandin koulutustoimikunta. Ansiokkaimmat työt palkittiin tuhannen euron stipendeillä.

Kilpailu toteutettiin yhteistyössä Kiinteistöalan Koulutussäätiön ja Saint-Gobainin kanssa.

Käytännönläheinen tarkastelu Joutsenmerkistä

Mannersalo tarkastelee työssään Joutsenmerkin asettamia vaatimuksia käytännönläheisesti ja pohtii merkin huomioimista hankkeen toteutuksessa. Edelleen hän käsittelee merkin hyödyllisyyttä ja lisäarvoa rakennushankkeelle sekä merkin kustannuksia. Työ esittää myös parannuksia Joutsenmerkin sisältöön.

Mannersalo haastatteli työhön toteutuneiden Joutsenmerkittyjen kohteiden, kuten Järvenpään Mestariasuntojen omistaman luhtitalon, Teijo-Talojen ryhmäkodin ja päiväkodin sekä HEVI kivitalojen omakotitalohankkeen, toimijoita.

Työ sai raadilta kiitosta muun muassa hyvästä pohdinnasta.

Jätteestä neitseellisen raaka-aineen korvaajaksi

Hirvijoen diplomityössä tutkitaan puolestaan, miten rakennus- ja purkujätteestä eroteltu mineraalivillajäte on hyödynnettävissä ja miten siitä saadaan lujia ja hyödynnettäviä uusiotuotteita.

Työssä todetaan kaiken mineraalivillajätteen sopivan erinomaisesti geopolymeerien lähtöaineeksi. Tulevaisuudessa geopolymeereillä voidaan työn mukaan korvata neitseellistä raaka-ainetta erilaisissa käyttötarkoituksissa.

Raati kiitteli Hirvijoen työtä perusteelliseksi selvitykseksi, joka vastaa kasvavan korjausrakentamisen myötä syntyviin kierrätyshaasteisiin ja avaa monia uusia mahdollisuuksia jopa betonin korvaamiseen.

Tuomas Hirvijoen opinnäytetyö, Mineraalivillajätteen geopolymerisointi

Janne Mannersalon opinnäyte, Uudisrakennuksen Joutsenmerkki

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “GBC Finland palkitsi jälleen opinnäytetöitä”

  1. Hyvä artikkeli ja mielenkiintoinen logo heille! Yritin tehdä samanlaisen täällä https://www.logaster.com/fi/ ja tein sen. Loppujen lopuksi logo olisi yksinkertainen, mutta tunnistettava 🙂

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat