Violanpuiston rakennustyömaa syyskuun lopussa. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Onko tässä Helsingin epäonnisin rakennustyömaa? Rakennuselementit kastuivat pilalle, Violanpuiston kiistelty päiväkoti viivästyy taas

Tontille tuodut rakennuselementit olivat vettyneet pilalle.

Kirjoittaja(t) Maija Aalto / HS

Violanpuistoon rakennettavan väliaikaisen päiväkodin avajaiset ovat siirtyneet hiukan kauemmas tulevaisuuteen.

Syynä on, että päiväkodin rakentamisessa käytetyt elementit ovat valmiiksi kastuneet pilalle. Tämä huomattiin onneksi heti niiden saapuessa työmaalle, mutta varsinaiset rakennustyöt lykkääntyvät Helsingin Hermannin kaupunginosassa nyt tammikuun alkuun ja paviljonkipäiväkodin avautuminen ainakin maaliskuulle.

Kyseessä on sama reilun sadan lapsen tilapäinen päiväkoti, jonka rakennuspaikasta on kytenyt kaupunginosassa pitkään riita. Alueella on kova pula päivähoitopaikoista.

Alun perin päiväkotia suunniteltiin kesällä niin, että se olisi vienyt puistosta kokonaan pois suositun ja myös lähialueen kouluille tärkeän urheilukentän. Osa asukkaista ehdotti parakin sijoittamista sen sijaan nykyisen päiväkoti Violan naapuriin, mutta tämä taas olisi rajoittanut liikaa nykyisen päiväkodin pihan käyttöä.

Kyseessä on sama reilun sadan lapsen tilapäinen päiväkoti, jonka rakennuspaikasta on kytenyt kaupunginosassa pitkään riita.

Kaupunki selvitti paviljongille vaihtoehtoisia paikkoja ja sääti useaan kertaan suunnitelmia niin, että kentästä osa säästyisi.

Tämän vuoksi varsinaiset rakennustyöt viivästyivät alkusyksystä loppusyksyyn ja nyt siis kastumisen vuoksi alkuvuoteen. Naapurustosta valitettiin hallinto-oikeuteen asiasta, koska asukkaista moni oli niin pettynyt kaupungin päätöksentekoprosessiin. Heistä asukkaita ei kuultu asiassa.

Pohjatöitä tontilla on nyt syksyllä tehty. Tilanne oli vielä lokakuussakin niin tulehtunut, että kaupunki tiedotti erikseen esimerkiksi siitä, että työmaalta joudutaan kaatamaan yksi puu.

Päiväkoti kootaan paikalla

Paviljonkipäiväkoti tuodaan Violanpuistoon suurissa osissa ja kootaan valmiiksi paikallaan. Violanpuiston päiväkotiin tarvitaan parikymmentä isoa elementtiä ja kymmenen katto-osaa.

Kun ensimmäiset elementit tuotiin tontille, huomattiin, että niistä kuuden suojat olivat rikki ja huomattava määrä vettä oli näin päässyt rakenteisiin. Pilalle kastuneiden elementtien tilalle pitää tehdä uudet ja valmistaja tekee nämä joulukuun lopussa.

Työmaa-aluetta luvataan nyt pienentää toistaiseksi mahdollisimman paljon, jotta Violanpuiston hiekkakenttä saadaan liikuntakäyttöön. Kun valmiit elementit lopulta saapuvat, kenttää joudutaan uudelleen rajaamaan rakennustöiden ajaksi.

Helsingin kaupunki tiedottaa uudesta aikataulusta tarkemmin myöhemmin.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Onko tässä Helsingin epäonnisin rakennustyömaa? Rakennuselementit kastuivat pilalle, Violanpuiston kiistelty päiväkoti viivästyy taas”

  1. Hyvä, että rakentamisen kosteusasioissa ollaan tarkkana. Toki pitää muistaa, että rakentamisenaikainen kosteudenhallinta on verrattavissa maratonjuoksun lähtökiihdytykseen. Rakentamisvaihetta huomattavasti mittavampi haaste on se, että rakennus pidetään kuivana koko käyttöikänsä ajan.

  2. Paljonkohan tästä aiheutui kustannuksia elementtien kastuessa ja rakenn. viivästyneenä käyttöönottona. Kuka tämän kaiken maksaa?. Toivottavasti toimittaja jonka on pitänyt huolehtia kuljetuksen aikaisesta suojauksesta. Toivottavasti lapset eivät altistu homeelle ja sisäilmaongelmille missään vaiheessa tätä rakentamista. Nimimerkki Opitaanko tästä jotain

  3. Järjetöntä tuo elementtien poisheittäminenkin pienen kastumisen vuoksi. Ne nimittäin pystyy nykytekniikalla kuivaamaan aivan tehdaskuivan veroisiksi.

  4. Ei tässä ole kyse epäonnisesta työmaasta, vaan silkasta suomalaisesta ammattitaidottomuudesta ja toheloinnista. Suomi on täynnä hölmöjä ihmisiä, joilla on akateeminen tutkintopaperi kädessään. Virastot ja firmat ovat täynnä näitä korkeakoulutettuja liukuhihna-aivoja. Sääli.

  5. Kannattaa lukea koko juttu.

    Pilalle kastuneiden elementtien tilalle pitää tehdä uudet ja valmistaja tekee nämä joulukuun lopussa.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi