Rakli: Kiinteistö- ja rakentamismarkkinat painottuvat yhä selkeämmin pääkaupunkiseudulle

Ammattimaiset kiinteistökauppamarkkinat ovat tänäkin vuonna olleet Suomessa edelleen hyvin vilkkaat.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

Raklin tiedotteen mukaan tammi-syyskuussa 2018 tehtiin merkittäviä kiinteistökauppoja 5,6 miljardilla eurolla, joka on kaikkien aikojen toiseksi korkein vastaavan ajanjakson volyymi.

Kuluvan vuoden suosituin kiinteistötyyppi kiinteistökauppamarkkinoilla ovat olleet toimistokiinteistöt. Niiden osuus tammi-syyskuun kaupoista oli 31 prosenttia. Etenkin pääkaupunkiseudulla on tehty suuri määrä toimistokiinteistökauppoja, joissa ostajina on useimmiten ollut ulkomainen sijoittaja.

Kansainvälinen kiinnostus Suomen kiinteistömarkkinoita kohtaan on pysynyt edelleen korkeana. Vahvan sijoituskysynnän myötä Helsingin keskustan prime-kohteiden tuottovaatimukset ovat laskeneet ennätyksellisen matalalle tasolle. Pohjanoteeraus näyttäisi nyt kuitenkin olevan ohitettu, ja toimitilakiinteistöjen nettotuottovaatimukset ovat kääntyneet kautta linjan hienoiseen nousuun.

Rakli-KTI Toimitilabarometrissa vastaajien arvio Helsingin keskustan prime-toimiston nettotuottovaatimuksesta asettui 4,1 prosenttiin, mikä on 0,1 prosenttiyksikköä korkeampi lukema kuin viime kevään barometrissa.

Toimistojen tuottovaateet nousivat hienoisesti myös kaikissa muissa kaupungeissa: näkemykset esimerkiksi Helsingin ja Tampereen prime-toimistojen nettotuottovaatimusten erosta pysyivät ennallaan 2,4 prosenttiyksikössä.

Myös liikekiinteistöjen nettotuottovaatimus nousi hieman, mutta hyväsijaintisen helsinkiläisen asuntokiinteistön tuottovaade puolestaan laski viime kevääseen verrattuna, ja oli nyt alle 3,7 prosenttia.

Toimistovuokrat nousevat Helsingin ydinkeskustassa

Helsingin ydinkeskustan vahvasta vetovoimasta kertoo myös toimistovuokrien vahva nousu. KTI:n Helsingin ydinkeskustan uusia toimistovuokrasopimuksia kuvaavan indeksin pisteluku nousi 7,0 prosentilla kevään 2017 ja 2018 välisenä aikana. Kyseessä on indeksin voimakkain vuosinousu vuoden 2001 jälkeen.

Viimeisimmällä puolen vuoden tarkastelujaksolla uusien vuokrasopimusten neliövuokrien mediaanitaso nousi ensimmäistä kertaa yli 30 euroon. Sekä toimisto- että liiketilojen vuokrien odotetaan lähitulevaisuudessa nousevan etenkin Helsingin ydinkeskustassa, mutta myös muualla pääkaupunkiseudulla.

Toimistotilojen käyttöasteiden lievä nousu on jatkunut pääkaupunkiseudulla, mutta tyhjää tilaa on edelleen runsaasti. Suurten kiinteistösijoittajien salkkujen pääkaupunkiseudun toimistojen käyttöaste on 83 prosentin tuntumassa. Liiketilojen käyttöasteet ovat edelleen säilyneet korkeina kaikissa suurissa kaupungeissa.

Voimakas uudisrakentaminen tuo kuitenkin paineita käyttöasteisiin etenkin pääkaupunkiseudulla. Tilannetta kuitenkin hieman helpottavat käyttötarkoituksen muutokset ja purkamiset, joita on viime aikoina tehty runsaasti etenkin pääkaupunkiseudun toimistomarkkinoilla.

Asuntovuokrat nousevat pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella

Asuntovuokrien nousu on jatkunut suurimmissa kaupungeissa. KTI:n asuntovuokraindeksi osoitti 2,0 prosentin vuosinousua pääkaupunkiseudun uusien vuokrasopimusten neliövuokrissa kevään 2017 ja kevään 2018 välisenä aikana. Myös Tampereella ja Turussa vuokrat ovat nousseet, mutta Oulussa, Lahdessa ja Jyväskylässä indeksi kääntyi pieneen laskuun.

Raklin Vuokra-asuntobarometrin vastaajat odottavat asuntovuokrien nousun jatkuvan etenkin pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakli: Kiinteistö- ja rakentamismarkkinat painottuvat yhä selkeämmin pääkaupunkiseudulle”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi