Kokeile kuukausi maksutta

VR Trackin ostanut norjalaisyhtiö saa uuden konsernijohtajan

Syksyllä 2018 VR Trackin ostaneen norjalaisen NRC Groupin hallitus on kokouksessaan 19. maaliskuuta nimittänyt konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi Henning Olsenin, joka aloittaa tehtävässään toukokuussa 2019.

Kauppatieteiden maisteri Henning Olsen on toiminut rakentamisen liiketoiminnan johtajana norjalaisessa AF Gruppenissa vuodesta 2016. Ennen nykyistä tehtäväänsä Olsen toimi AF Gruppenin kiinteistöliiketoiminnan johtajana sekä talousjohtajana AF Bygg Oslossa. Ennen siirtymistään AF Gruppeniin vuonna 2010 hän työskenteli Statkraftissa sekä konsulttina The Boston Consulting Groupissa.

NRC:n hallitus etsi uutta toimitusjohtajaa kesästä 2018 lähtien, kun Øivind Horpestad esitti toiveensa siirtyä sivuun NRC Groupin toimitusjohtajan tehtävästä. Horpestadilla on ollut viimeiset yhdeksän vuotta keskeinen asema NRC Groupin perustajana ja liiketoiminnan kehittäjänä. Hän aloitti perustamansa Team Bane -yhtiön johdossa, mistä jatkoi NRC Groupin toimitusjohtajaksi keväällä 2016.

NRC Group on kasvanut ja vahvistanut markkina-asemaansa viime vuosien aikana useiden yritysostojen ja -fuusioiden kautta. Viimeisin, yhdistyminen VR Trackin kanssa, toi konsernin Norjan ja Ruotsin lisäksi myös Suomen kasvaville markkinoille.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “VR Trackin ostanut norjalaisyhtiö saa uuden konsernijohtajan”

  1. Tulee saaneeraamaan taloa parempaan tuloskuntoon.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat