Kokeile kuukausi maksutta

Naisvankilan peruskivi muurattiin Hämeenlinnassa

Hämeenlinnassa muurattiin uuden satapaikkaisen naisille tarkoitetun vankilan peruskivi keskiviikkona 7. elokuuta. Vankila valmistuu syksyllä 2020.

Noin 32 miljoonan euron uudisrakennushankkeen toteuttaa Senaatti-kiinteistöt yhteistyössä SRV:n kanssa kärkihankeallianssimallilla, jonka perusajatuksena on yhdistää eri tahot toimimaan kaikissa tilanteissa hankkeen parhaaksi.

Vankila rakennetaan vanhan, nykyisin tyhjillään olevan vankilarakennuksen läheisyyteen samalle tontille. Vankilaympäristöön toteutetaan uuden vankilarakennuksen lisäksi kattavat ulkoilualueet, joissa on muun muassa luontopolku ja hyvät mahdollisuudet ulkoiluun, liikuntaan ja esimerkiksi kaupunkiviljelyyn.

”Pystymme hyödyntämään aiemmin toteutetuissa turvaluokitelluissa kohteissa hankittua osaamistamme tässäkin hankkeessa. Suunnitelmia on hiottu hyvässä yhteistyössä tilaajan ja käyttäjän kanssa vastaamaan Rikosseuraamuslaitoksen uudistuvan vankilakonseptin tarpeita. Vankilaa rakennetaan tällä hetkellä noin 50 hengen voimin, ja urakoitsijoiden joukossa on myös paikallisia toimijoita”, SRV:n yksikönjohtaja Antti Raunemaa kertoo tiedotteessa.

Vankilaympäristö toteutetaan uudella konseptilla, joka on Rikosseuraamuslaitoksen strategisiin tavoitteisiin perustuva uusi toiminta- ja toimitilamalli vankiloille. Sen ovat kehittäneet yhteistyössä Rikosseuraamuslaitos ja Senaatti-kiinteistöjen asiantuntijaverkosto. Työhön ovat osallistuneet muun muassa vankilan henkilöstö, vangit ja eri alojen asiantuntijat. Suunnittelun pohjana on myös hyödynnetty laajasti tutkimustietoa ja sekä kokemuksia Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan parhaista käytännöistä. Konseptin pohjalta tavoitteena on rakentaa maailman edistyksellisin vankila.

Uuden vankilaympäristön tavoitteena on vähentää uusintarikollisuutta. Toiminnalla ja tilaratkaisuilla tähdätään vankien rikoksettomaan elämään: vangit vapautuvat mahdollisimman hyväkuntoisina, ja heillä on taitoja ja kykyä sopeutua ja löytää paikkansa yhteiskunnasta. Vankeusaika mahdollistaa myös digitaalisen yhteiskunnan kehityksessä mukana pysymisen. Sellit ovat digisellejä, eli niissä on sellipäätteet, joita kehitetään parhaillaan Älykäs vankila -hankkeessa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Naisvankilan peruskivi muurattiin Hämeenlinnassa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat