FM-Hausilta kaksi toimistorakennusta Meyerin Turun telakalle, tehdään 108 moduulista

Jokioislainen FM-Haus Oy on saanut Meyer Turku Oy:ltä tilauksen kahden ison toimistorakennuksen rakentamisesta Turun telakalle.

 

Yksi rakennus valmistetaan 54 moduulista ja se kattaa yli 3000 neliötä. Yhteensä tilauksen suuruus on siis 108 moduulia ja 6000 neliömetriä.

”Ensimmäisen rakennuksen luovutus tapahtui marraskuun lopussa ja aloimme asentaa toista joulukuun alussa. Sen on määrä valmistua helmikuun aikana”, FM-Haus Oy:n toimitusjohtaja Juhani Sjöman sanoo yhtiön tiedotteessa.

Uusiin toimistotiloihin tulee työpisteet yli 600 ihmiselle.

”Meyeriltä otettiin meihin yhteyttä, sillä he halusivat rakentaa tiloista mahdollisimman ekologiset. Me rakennamme puusta, jonka lisäksi tilat täyttävät myös heidän energiatehokkuudelle ja ilmanvaihdolle asettamat vaatimukset.”

Suuri tilaus on näkynyt uusina rekrytointeina ja lisätyövuoroina FM-Hausin tehtaalla, jossa moduuleita rakennetaan kiihtyvällä tahdilla.

”Vuonna 2018 tuotannostamme valmistui kaikkiaan 32 moduulia, kun viime vuonna vastaava luku oli 136. Suurin osa näistä kuului Meyerin tilaukseen, mutta kysyntä on kasvanut tasaisesti kaikilla toimialoilla.”

Meyerin tilaus on FM-Hausille merkittävä paitsi kokonsa puolesta, mutta myös siksi, että yritys pääsi hyödyntämään siinä uutta Mestariripa-kehikkoratkaisuaan.

”Kehikkoratkaisun avulla moduuleista saadaan entistä kestävämpiä. Yksi- ja kaksikerroksisten rakennusten sijaan pystymme nyt rakentamaan monikerroksisia puurakennuksia”, Sjöman kertoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “FM-Hausilta kaksi toimistorakennusta Meyerin Turun telakalle, tehdään 108 moduulista”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi