Kastelli tulee hirsitalomarkkinoille, tavoittelee markkinajohtajuutta muuttovalmiissa hirsitaloissa

Omakotitalovalmistaja Kastelli-talot tuo ensimmäistä kertaa malliston myös kasvussa oleville hirsitalomarkkinoille.

Kuva: Kastelli-talot

Yhtiö tavoitteena on saavuttaa asema suurimpana muuttovalmiiden hirsitalojen toimittajana.

”Suomessa on jo noin 30 000 Kastelli-taloa ja haluamme tuoda kokemuksemme myös hirsitaloihin. Pientalorakentaminen on toteutustapojen, sijainnin ja rakennusmateriaalien osalta murroksessa, joten katsoimme hetken olevan oikea hirsitalomarkkinoille menoon. Kaupunkimainen pientalorakentaminen hakee muotoaan ja hirsi vastaa ekologiselle rakentamiselle, terveelliselle asuinympäristölle ja hyvälle sisäilmalle asetettuihin vaatimuksiin”, sanoo Kastelli-talot oy:n toimitusjohtaja Joran Hasenson.

YHtiön tiedotteen mukaan runsas viidennes kaikista Suomessa myydyistä talopaketeista on hirsirakenteisia ja yksityishenkilöiden talopaketeissa jo enemmän kuin joka neljäs talo on hirsirakenteinen. Hirsitalojen markkinaosuus on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2019 Suomessa rakennettiin 1300 hirsitaloa.

Hasensonin mukaan Kastelli tavoittelee vuoteen 2023 mennessä markkinajohtajan asemaa suurimpana muuttovalmiiden hirsitalojen toimittajana. Erityisesti se tähtää hirsitaloillaan suurimpien kasvukeskusten pientalomarkkinoille.

Hirsitalot toimitetaan muuttovalmiina. Omakotitalorakentamisessa muuttovalmiina toimitettavat talot ovat yhtiön mukaan jo ohittaneet perinteiset talopaketit. Kastelli haluaa vauhdittaa kehitystä myös hirsitalomarkkinoilla.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kastelli tulee hirsitalomarkkinoille, tavoittelee markkinajohtajuutta muuttovalmiissa hirsitaloissa”

Jätä kommentti