Kokeile kuukausi maksutta

Professori jyrää kesäisin asfalttia Suomessa – talvet hän opettaa Kaakkois-Aasiassa liiketoimintaa

Tuomo Rautakivi tykästyi niin kesätyöhönsä pikipoikana, että hän on jatkanut sitä jo 30 vuotta, vaikka akateeminen ura Thaimaassa eteni maisterin ja tohtorin tutkintojen jälkeen Asean-maiden asiantuntijaksi ja professoriksi.

Tuomo Rautakivi on opettanut Thaimaassa kahdessa yliopistossa. Keväällä hänet nimettiin professoriksi Kambodzaaan. Aiheena on Asean-maiden kehitys.

Kovaa työtä, jossa on tekemisen meininki, kertoi Lemminkäisen asfalttikoneen kuljettaja Tuomo Rautakivi Pikku-Huopalahden työmaalla Helsingissä vuonna 2005 silloisessa Pikipoika-lehdessä.  Sirkka Saarisen jutussa tuotiin esiin se, että helle ei miestä rasittanut, sillä hän vietti talvet Thaimaassa vielä kuumemmissa oloissa.

Kyse ei ollut tyypillisestä asfalttimiehestä, joka lähtee talveksi ansiosidonnaisille korvauksille etelän lämpöön. Tuomo oli silloin 38-vuotias taloustieteiden maisteri. Thaimaassa hän oli toiminut alkoholitehtaassa myyntijohtajana ja tuotteiden markkinoijana Singaporeen, Taiwaniin ja Kiinaan.

Hän oli ollut lukioikäisestä alkaen asfalttitöissä, mutta opiskelu ja työ Thaimaassa toi tähän seitsemän vuoden tauon. Hän palasi Suomeen vuonna 2003, kun alkoholiyritys myytiin pois. Tarjolla oli kunnon työpaikka virastossa. Sattumalta hän kuitenkin soitti vanhalle asfalttipomolleen ja kyseli kuulumisia. Pomo oli kiireinen ja ymmärsi utelun väärin ja töksäytti, että tulet maanantaina Nuolitielle kello viisi, ja sulki sitten puhelimen.

Vuonna 2005 Tuomo oli palannut usean vuoden akateemisen tauon jälkeen asfalttitöihin.

Tuomo oli tottunut tarttumaan onnekkaisiin sattumiin, kuten tästä jutusta voi päätellä. Siksi hän punnitsi viikonlopun vaihtoehtoja ja ilmoittautui sitten maanantaiaamuna asfalttityömaalla. Niin alkoi taas uusi kesätyöputki muutaman kuukauden vuodessa..

Talveksi hän palasi perheensä luokse Thaimaahan tekemään väitöskirjaa. Sen valmistuttua vuonna 2012 edessä oli niin kiireinen työ yliopiston lehtorina, että asfalttityöt saivat hetkeksi jäädä.

Jonkin ajan kuluttua alkoi kuitenkin tuntua, että jotain oleellista elämästä puuttui.

Opetustöihin katkos

”Viisi vuotta toimistotyötä aiheutti sen, että tuntui, että seinät kaatuvat päälle ja on pakko päästä ulkotöihin”, hän kertoo nyt uusimmasta halustaan palata asfalttitöihin.

Thaimaassa oli tapahtunut taas kerran sotilasvallankaappaus 2014, ja hallitus kiristi ruuvia ja kontrollia jonka johdosta hänen työnantajansa Buraphan yliopisto ei tahtonut vuonna 2017 päästää häntä edes kolmeksi kuukaudeksi ulkomaille. Se hankaloitti jopa hänen tutkimusyhteistyötään Tampereen yliopiston kanssa.

”Sanoin, että asia selvä, otin lopputilin ja lähdin Suomeen.  Kuuden vuoden julkishallinnon yliopiston lehtorin (vastaa Suomen apulaisprofessoria) virka loppui siihen”, hän kertoo.

Mukaansa hän otti lapsensa ja thaimaalaisen vaimonsa.

Tuomo Rautakivi nimitettiin keväällä taloustieteiden professoriksi Kambodzaan, mutta koronapandemia siirsi töiden aloituksen loppusyksyyn. Siksi hän om taaas kesätyössään asfalttijyrän kuskina. Ura alkoi jo 30 vuotta sitten.

Tänään he ovat kotiutuneet Suomeen jo niin hyvin, että Tuomon vaimo käy suomen kielen intensiivikursseja saadakseen pätevyyden toimia terveydenhoitoalalla Suomessa. Tuomo sen sijaan aikoo jatkaa kahdessa maassa työskentelyä, vaikka tulevaisuus on hieman auki. Tällä kertaa suuntana on Kambodza, jossa odottaa taloustieteiden professuuri Royal University of Phnom Penhissä. Koronaepidemian vuoksi aloitus siirtyi ensi talveen.

Asfalttitöitä hän ei kuitenkaan jätä. ”Ainakaan toistaiseksi”, hän lisää.

Asfalttitöistä saa virtaa talven yli

Varsinaista kesälomaa hän ei ole koskaan kaivannut, vaan katsoo, että asfalttitöissä aktiivista kesälomaa tulee vietettyä riittävästi.

”Täällä saan voimavaroja talven varalle. Tähän mennessä joka aamu on ollut kiva tulla töihin.”

Hän ei ole suinkaan ainoa akateemisesti koulutettu asfalttimies. Hän on tavannut asfalttitöissä myös juristin ja tuotantotalouden insinöörin ja monia muita maisterin ja kandin tutkinnon suorittaneita.

”Asfalttityöt ovat itsenäistä tekemistä, jossa työnjohtajat eivät hengistä niskaan. Tämä on mukavan rentoa topparoikkatouhua, jossa näkee heti oman tekemisensä tulokset. Siksi meillä koulutetuilla kavereilla voi olla vaikeuksia palata normaaleihin toimistotöihin ja toimistoproseduuriin.”

Lemminkäisen kallein jyräkuski

Asfalttijyrää ajamaan hän joutui sattumalta vuosikymmeniä sitten. Isosta työporukasta puuttui jyrän kuljettaja.

”Työnjohtaja sanoi, että kiipeä sinä sinne. Siitä se sitten lähti, vaikka ensimmäinen kerta oli ihan katastrofi. Jälkikalabaliikki työstä oli kova shokki. Kaikki meni pieleen. Olisi pitänyt osata laittaa oikein vedet isoihin valsseihin niin, että ne ei rupea napittamaan ja nosta asfalttia ylös ja jyrä oli pysäytetty miten sattuu ja minne sattuu ja tie oli kuin perunapelto ”

Asfaltti oli Tuomon jyräyksen jälkeen sen näköinen, että se jouduttiin tekemään uudestaan.

”Seuraavana päivänä kysyin työnjohtajalta, että menenkö kassan kautta. Siihen tämä totesi, että et varmaan mene, sillä olet talon kalleimmin koulutettu asfalttimies etkä kyllä tämän kesän ansioilla tienaa vahinkoa takaisin.”

Siihen aikaan koulutus tapahtui käytännön tekemisen kautta.

”Opin kerralla, että jyrämiehen työssä tärkeää on oikea-aikainen tiivistäminen.”

Tuomo kertoo, että isoilla työmailla voi olla kolme jyrää, joista ensimmäinen painaa asfalttimassan kiinni tiehen, keskimmäinen tiivistää ja kolmas ajaa jäljet pois.

Erilaiset massat vaativat erilaiset jyrät ja on ihan eri asia tehdä isoa valtatietä, logistiikkakeskuksen parkkipaikkoja, lentokenttää kuin pihojen ja pikkukujien  asfalttitöitä. Pieniä töitä joudutaan tekemään käsivaralta tärylätkällä. Kovinta fyysistä kuntoa vaaditaan kaivojen kohdalla, sillä ne paikat tehdään vielä puhtaasti käsityönä.

”Se syö miestä, sillä kaivoja voi olla urakassa useita kymmeniä .”

Tuomolle tuo fyysinen työkin on tuttua. Hän sanoo, että koneita ei pääse ajamaan ennen kuin tuntee asfalttityöt läpikotaisin. Tämä voi olla hänen mukaansa yksi syy siihen, että alalla on hyvin vähän naisia, vaikka he periaatteessa voisivat olla miehiäkin tarkempia kuskeja.

Tuomo ajaa yleensä jyrää, mutta myös emulsiokoneen tai piikkaus- ja harjakoneen ajaminen käyvät.

Työkulttuuri on siistiytynyt ja asfalttimassat ovat kehittyneet

 Tuomo on ehtinyt runsaan 30 vuoden katkonaisella ”kesätyöurallaan” nähdä asfalttitöiden muutoksen.

Hän muistelee, että vielä ennen 90-luvun lamaa työpäivät olivat ympäripyöreitä. Pisimmät työvuorot saattoivat olla 48-tuntisia. Tänään vuoron pituus on 8-12 tuntia tilanteesta riippuen.

”Nyt työnantaja katsoo aika tarkasti lepoajat”, hän sanoo.

Isoin muutos kulttuurissa tapahtui lamavuosina.  ”Hapokkaimmat miehet siivottiin pois, kun ennen heidän touhujaan katsottiin läpi sormien.”

Tämä näkyi työtehossa. Kun ennen asfalttiporukassa oli 10-11 miestä, nykyään selvitään 6-8 miehellä. Koneetkin ovat parantuneet, minkä seurauksena nyt tehdään jopa 1500 tonnia päivässä, mikä on kolminkertainen määrä aiempaan verrattuna.

Työturvallisuusasioissakin on tapahtunut iso parannus. Kypärän paneminen päähän ja paidan pitäminen helteellä ei ollut Tuomon mukaan kaikille helppoa.

Sekin on muuttunut, että enää asfalttimiehet eivät paista makkaraa asfaltin lämmössä. ”Nyt ymmärretään, että kuumasta asfaltista vapautuu haitallisia aineita .”

”Asfalttimassatkin ovat muuttuneet. Ennen ne olivat pikisempiä ja niiden jäähtymiseen meni useita tunteja. Nyt jäähtyminen tapahtuu tunnissa tai kahdessa.”

Haasteita on tuonut myös uusioasfaltin käyttö. Jotkin massat vaativat paljon ajamista ja tiivistämistä, kun eri aineet tiivistyvät eri lämpötiloissa.

”Ne massat mitkä ovat vähän kuivempia, kestävät vain vähän ajamista, etteivät ne lähde murtumaan tai leviämään.”

Asfalttimiesten työmoraali ja ammattiylpeys on Tuomon mukaan korkea ja he tekevät asfaltin kerralla kuntoon, vaikka se vaatisi hieman enemmän aikaa.

”On erittäin harvinaista, että asfalttia pitäisi lähteä tekemään uudestaan.”

Asfalttiurakoinnissa työsuhteet ovat pitkät ja porukat pysyvät samoina. ”Muulle rakentamiselle tyypillistä värväystoimintaa tai paremman palkan perässä juoksemista ei juuri tapahdu”, hän kertoo.

Tekemisen kulttuuri on säilynyt yrityskaupoista huolimatta

Tuomo Rautakivi on taloustieteilijänä osannut katsoa konemiehen tasolta myös yrityskulttuuria. Vuoden 2005 haastattelussa hän toivoi, että Lemminkäinen pitäisi kiinni talon hyvästä hengestä. ”Tyytyväiset ihmiset luovat tulosta”, hän viestitti yhtiön henkilöstölehdessä.

Ainoa särö tähän luottamukseen syntyi vuoden 2008 johtajavaihdoksen ja kulttuuri – ja hallintomullistuksen aikaan. Teollisuusyrityksen johtaminen muuttui insinööriyrityksen johtamiseksi. Se kirpaisi häntä enemmän kuin asfalttikartelli, josta työmaatasolla ei oltu tietoisia.

Pikipoika-logon hävittämistä hän pitää suoranaisena järjettömyytenä. ”Se oli sama kuin Fazerin sininen olisi vaihtanut logonsa. Pikipoika oli alan tunnetuin brändi ja koko Suomessakin viiden tunnetuimman joukossa.”

Tuomo Rautakivi sanoo, että Lemminkäinen teki ison virheen luopuessaan ikonisesta Pikipoika-logosta. Peab palautti sen käyttöön kunnioituksesta suomalaista asfalttialan osaamista kohtaan.

Hän oli erittäin ilahtunut siitä, että kun YIT osti Lemminkäisen, mikään ei muuttunut. Toimivaan koneistoon ei puututtu. Fuusio oli hyvin hoidettu ja YIT yllätti positiivisesti, sillä sekä henkilöstöjohtaja että työterveydenhuollosta vastaava johtajat kävivät työmaalla kysymässä vuosittain miten menee ja osoittivat kiinnostusta ja arvostusta ruohonjuuritason työntekijöitä kohtaan.

Tuomo on varma, että vanha asfaltinteon kulttuuri säilyy myös Peabin omistuksessa, sillä se on iso ja pitkäaikainen tekijä asfalttialalla.

Tuomoa odotti asfalttikauden aloitus 20. huhtikuuta. Yksi työmaistakin oli jo selvillä: Olympiastadion.

Pääkaupunkiseudulla työskentelyssä on hänen mukaansa se etu, että työmaat ovat lähes joka päivä erilaiset, omia kahveja ei tarvitse olla mukana ja yöksi voi mennä kotiin Vantaan Leinelään nukkumaan.

Fyysinen työ pitää tutkijan jalat maassa. ”Jos maailmaa katsoo pelkästään tutkijankammiosta, kuva helposti vääristyy”, hän sanoo.

Kunniakonsuli Pattayalla ja professori Kambodzassa

Aikanaan asfalttimiehillä oli maine, että viettivät talvet muhkeiden ansiosidonnaisten lomautuskorvausten turvin Pattayalla tai Espanjassa. Tuomo Rautakiven mielestä tuo oli enemmän legendaa kuin totta.

Nykyisin porukat tulevat ehkä muutamaksi viikoksi perheineen Thaimaahan lomailemaan ja osa muutamaksi kuukaudeksi. Tuomo ei kuitenkaan tunne yhtään toista Pattayalla säännöllisesti talvehtivaa asfalttimiestä, vaikka on koko kaakkoisen alueen kunniakonsuli jolta ihmiset kyselevät arkisia neuvoja.

Talvella koronavirus työllisti häntä, vaikka hän oli silloin Suomessa. Käytössä hänellä oli hyvät tiedot ja suorat yhteydet valtionhallinnon intranetiin josta sai viimeiset tiedot millaisia terveys- ja muita todistuksia maasta pois lähtevät suomalaiset tarvitsivat. Syynä on pitkä opiskelu- ja työhistoria maassa ja täydellinen kielitaito.

Kunniakonsuli neuvoo hädänalaiseen asemaan joutuneita Suomen kansalaisia, mutta hän voi neuvoa myös suomalaisyrityksiä tiedon saannissa sekä yhteistyökumppanien etsimisessä. Kunniakonsulin toivotaankin edistävän maiden kauppa- ja taloussuhteita, Suomen tavara- ja palveluvientiä, yritysten etabloitumista sekä investointeja.

Keväällä 2020 Tuomo Rautakivi nimitettiin Asean-maiden tutkimuksen ja kestävän kehityksen professoriksi ja häntä pyydettiin perustamaan Royal University of Phnom Penhiin Asean-maiden talouteen keskittyvä instituutti.

Asean-maihin kuuluvat Thaimaa, Brunei, Myanmar, Malesia, Laos, Kambodza, Singapore, Filippiinit, Indonesia ja Vietnam. Insitituutti jakautuu neljään osaan: talouteen, hallintoon, ulkopolitiikkaan ja kestävään kehitykseen. Koronatilanteesta johtuen projekti jatkuu vasta syksyllä.

Kambodza on hänelle tuttu maa, sillä hän toimii vanhempana neuvonantajana Kambodzan ulkoministeriön ja Suur-Mekongin alueen maiden Capacity Building -ohjelmassa, joka on osa Kiinan kunnianhimoista Silkkitieohjelmaa.

”Minulla on paljon enemmän kontakteja kiinalaisyrityksiin ja alueen yrityksiin sekä toimijoihin kuin suomalaisiin valitettavasti. Suomesta ei juuri kukaan ota yhteyttä. Valitettavasti”, hän sanoo.

Thaimaan ja Kambodzan lisäksi Tuomo Rautakivi työskentelee osan ajastaan myös Indonesiassa. Hän on vieraileva tutkija Jenderal Soedirman -yliopistossa Indonesiassa liittyen Indonesian julkishallinnon hajauttamiskehitykseen. Hän itse on sitä mieltä, että ensin keskushallintoa pitäisi vahvistaa ennen kuin sitä hajautetaan. Muuten seurauksena on paikallisten, itsevaltaisten klaanien muodostuminen.

Indonesian kieliopinnotkin ovat jo alkaneet. ”Helppo kieli”, hän sanoo. ”Puhutaan kuten kirjoitetaan.”

Sattuman kaupalla opiskelijaksi Thaimaahan

Tuomo Rautakiven ura Kaakkois-Aasian maiden politiikan ja talouden asiantuntijaksi on monen sattuman summa. Hän oli kiinnostunut erikoisista kielistä ja oli siksi lukion jälkeen kielikylvyssä Burmassa. Tavoitteena oli aloittaa syksyllä opinnot Helsingin yliopistossa. Kun tuli aika lähteä Suomeen pyrkimään, katkesi lentoliikenne yllättäen ja hän joutui menemään bussilla Bangkokiin.

”Totesin heti, että ei ole minun kaupunkini,  liian iso ja saastainen.”

Tuomo huomasi, ettei millään ehdi Helsinkiin ajoissa. Siksi hän kiinnostui, kun huomasi brittiläisen Bradfordin yliopiston mainoksen, jossa kerrottiin hakumahdollisuuksista sinne. Yliopistolla oli toimisto Bangkokissa, jossa hän pystyi suorittamaan pääsykokeen.

Kun Tuomo oli ollut pari kuukautta Helsingissä, tuli ilmoitus, että hänet on hyväksytty Bradfordin yliopistoon opiskelemaan taloustieteitä. Koska taloustieteen laitos oli remontissa, oli aasialaisille opiskelijoille perustettu väliaikainen kampus Bangkokiin

”Yritin selittää, että olen suomalainen, mutta yliopistolla sanottiin, että sinut on valittu Aasian kiintiöstä ja opiskelupaikka on siksi Bangkokissa, joten ota tai jätä. ”

Niinpä Tuomo palasi Bangkokiin ja kotiutui niin hyvin, että kun parin vuoden kuluttua olisi ollut aika siirtyä Englantiin, hän vaihtoikin Siamin yliopistoon, jossa suoritti opintonsa loppuun.

Tuomo Rautakivi päätyi monien sattumien kautta opiskelijaksi Siamin yliopistoon Bangkokiin.

”Siamin yliopistossa on nykyisin suomalaisia opiskelijoita, mutta silloin kun aloitin, olin ensimmäisiä ulkomaalaisia.”

Keskuspankin pääjohtaja mentorina

Tuomo Rautakivi toimi valmistuttuaan Siamin yliopistossa lehtorina ja hän loi yhteistyössä Thaimaan keskuspankin pääjohtajan ja pörssin puheenjohtajan Vijit Supinitin kanssa Thaimaahan ensimmäiset Asean-maiden kurssit ja opintokokonaisuudet. Siitä on muodostunut nyt oma pääaine maisteritutkintoon. Kurssien sisältö on laaja ja käsittelee muun muassa taloudellista integraatiota sekä liiketoiminnan harjoittamista näissä maissa.

Vaikka elintaso ja varsinkin koulutustaso on noussut Kaakkois-Aasiassa, on työttömyys Rautakiven mukaan yhä suurin ongelma, joka vaikuttaa kysyntään ja ostovoimaan.

Toinen ongelma on se, että liitosta huolimatta Asean-maat kilpailevat keskenään täsmälleen samoille tuotteilla viennissä, kuten riisillä ja koneilla, eikä edes tulliliittoa ole saatu aikaiseksi. Ne ovat Tuomon mukaan mustasukkaisia toisilleen ja kilpailevat samoista ulkomaisista investoinneista ilman yhteistä investointi strategiaa tai yhteistä kauppapolitiikkaa.

Supinitista tuli Tuomo Rautakiven mentori ja hänen kehotuksestaan Tuomo päätyi tekemään väitöskirjan nimenomaan taloudesta ja politiikasta. Vuonna 2012 valmistuneessa väitöskirjassaan hän perehtyi Aasian talousihmeen syihin. Tarkasteltavana oli Singaporen ja Etelä-Korean taloudellinen ja sosiaalinen kehitys ja instituutioiden rooli talouden ja sosiaalisen kehityksen johtamisessa.

Sen jälkeen työpaikka Buraphan yliopiston yliopistolehtorina ja julkistalouden opettajana oli valmiina odottamassa. Tämä kertoo Tuomon mukaan siitä miten hierarkkisessa maassa toimitaan.

”Asiat järjestetään ja ilmoitetaan, eikä siinä ole paljoa vastaansanomista tai miettimistä. Kun kuuluu sopivaan piiriin, ei tarvitse miettiä omaa uraansa vaan sinua ohjataan oikealle polulle.”

Jopa tuo viimeinen nimitys Kambodzaan oli Tuomon mielestä enemmän ilmoitus kuin kutsu. Supinit oli ehtinyt ennen kuolemaansa tutustuttaa Tuomon verkostoonsa.

Vijit Supinitin kehotuksesta Rautakivi oli myös välimiehenä Thaimaan hallituksen ja opposition välillä Thaimaan poliittisessa kriisissä vuonna 2010. Hallituksella ja oppositiolla oli tuolloin täydellinen luottamuspula ja välimieheksi tarvittiin henkilöä, jolla oli luottamus molemmilta puolilta.

Rautakiven kulttuurin tuntemuksesta kertoo se, että hän järjesti yhteisen sovintotilaisuuden Hallituksen ja opposition välillä Kambodzhassa temppeliin vuoden viimeiseksi päiväksi, joka on anteeksiannon päivä. Vuoden ensimmäinen päivä puolestaan tunnetaan hyvien sopimusten päivänä. Toinen temppelikäynti ja temppelirukous ajoitettiin siihen hyvän lopputuloksen varmistamiseksi.

Supinitin kautta Rautakivi oppi miten päätöksenteko Kaakkois-Aasiassa oikeasti tapahtuu. Tärkeimpiä päätöksentekijöitä ovat taustalla olevat virkamiehet. Keulakuva voi vaihtua nopeastikin, mutta virkamiehet ja asiantuntijat pysyvät.

”Huomioitavaa on, että päätöksenteko ja talous perustuvat nollasummapeliin joka eroaa perustavanlaatuisesti länsimaisesta win–win lähtökohdasta.”

Raha ja valta ovat keskittynyt pienelle eliitille

Länsimaalaisilla on usein se käsitys, että Thaimaassa kuningas on samanlainen seremoniallinen hallitsija kuin Ruotsissakin. Mikään ei voisi Rautakiven mukaan olla kauempana totuudesta.

Demokratiaa on ollut vaikea juurruttaa maahan, jossa sotilasvallankaappaukset ovat seuranneet toisiaan. Tuomolle julkishallinnon opettajana tämä tiesi lisätöitä.

”Naureskelin aiemmin, että mitä enemmän tulee sotilasvallankaappauksia, sitä paremmin pysyy leivässä, sillä aina kun tulee uudet sotilaat valtaan, pitää käydä heille kertomassa mikä ero on sotilashallinnolla ja julkishallinnolla ja mikä ero on sotilasorganisaatiolla ja puolueorganisaatiolla.”

Thaimaassa valta ja raha ovat erittäin keskittyneitä. Tuomo kertoo, että kolme prosenttia ihmistä omistaa 95 prosenttia käteisvaroista.

Kaakkois–Aasiassa kuten myöskin Thaimaassa konsulttien merkitys on samalla tavalla keskeinen kuin monissa muissakin hierarkkisissa maissa, joissa suomalaiset ovat tehneet projektivientiä. Konsultilla on suhteet päättäjiin ja hän ottaa palkkion palveluksistaan.

Kunniakonsulin tehtävä on Kaakkois-Aasiassa erittäin arvostettu. Se ja tohtorin tutkinto ovat avanneet ovet moniin neuvottelupöytiin.

Tuomon mukaan fiksuimmat konsultit tekevät sen avoimesti ja maksavat palkkiosta verot. Ahneimmat erehtyvät tekemään sen pimeästi, mistä saattaa seurata lehdistössä tunnettuja lahjusskandaaleja, joissa länsimaalaiset yritykset ovat ryvettäneet mainettaan.

Jos Suomi haluaa edistää jotain hanketta Thaimaassa ja ennen kaikkea muissa Mekong-alueen maissa, on Tuomon mukaan ensimmäiseksi läpäistävä ulkoministeriön seula eli saatava poliittinen hyväksyntä. Kun ministeriö antaa suosituksensa, päätöksenteko siirtyy sitten asiaa hoitavaan keskukseen (esim. Inovation centre, Capacity Building Centre, Digitalization Centre jne.) ja siitä sitten kyseiseen ministeriöön tai hallinnon alaan.

”Tärkeintä olisi esitellä projekti keskuksiin, josta sitä viedään eteenpäin, ei suoraan loppukäyttäjälle tai maksajalle.  Eli myy idea taholle joka vie sitä eteenpäin”, Tuomo Rautakivi neuvoo.

Ulkomaalaiset ovat ulkokehällä päätöksenteosta

Rautakiven suhteista on varmaan hyötyä myös Suomelle, jos niin halutaan. Esimerkiksi viime vuonna Tuomo oli luennoimassa Investment & Finance in China & ASEAN, jonka järjestäjänä olivat Kiinan suurin ulkomainen investoija sekä Thaimaan ja Kiinan Kauppakamarit yhdessä Panyapiwat Instituutin kanssa.

Hän on myös tehnyt poliittisia ja hallinnollisia analyysejä eri maiden suurlähetystöille ja ulkoministeriöille tutkijana, jolla on sisäpiiritietoa muualtakin kuin virallisista lähteistä.

”Montaa eurooppalaista ei ole tässä asemassa”, hän sanoo.

Aasiassa luotetaan hänen mukaansa lähinnä perheeseen, sukuun ja klaaniin. Eurooppalaiset ovat tässä mielessä Tuomon mukaan aasialaisia yhteisöllisempiä.

Toinen luottorinki syntyy yliopistoajan kavereista ja alumneista. Hierarkkisessa maassa henkilösuhteet ovat tärkeitä. Yritysten sisälläkin voi olla näkymättömiä aliverkostoja.

Tuomo Rautakivi tuntee perinpohjaisesti Thaimaan ja naapurimaiden hallinnon ja päätöksentekojärjestelmän henkilötasolle saakka, sillä moni opiskelukaveri on keskeisissä tehtävissä hallinnossa ja politikassa.

Viralliset suomalaiset vienninedistäjät sen sijaan ovat Tuomon mukaan kielitaidottomina ja maan kulttuuria tuntematta ulkokehällä keskustelemassa keskenään.

Näin teet kauppaa Kaakkois-Aasiassa

Aina hänen osaamistaan ei ole osattu tai haluttu hyödyntää. Isoimman pettymyksen tuotti Thaimaan digitalisaatiohanke, jonka pääosa meni Unkarille ja Virolle. Molemmat maat olivat huomattavasti Suomea aiemmin ja aktiivisemmin tarjoamassa palvelujaan ja hyvin avoimesti.

”Viro käytti taitavasti hyväksi kunniakonsulien verkostoa, joilla on hyvät suhteet ja valmiit kontaktit sekä ymmärrystä siitä, että hierarkkisessa Kaakkois-Aasiassa täytyy antaa jotain, jos aikoo itse saada, eikä kysymyksessä ole välttämättä korruptio vaan positiivisen imagon luonti eri keinoin ja mekanismein”, Tuomo Rautakivi kertoo.

Suomalaisten virheeksi hän sanoo sen, että me tarjoamme kehittyviin maihin mielellään uusinta teknologiaa, kun tarve on jo käytännössä koetellusta tekniikasta.

”Toisekseen suomalaiset myyvät tuotteita, joita haluavat myydä, eivätkä välttämättä ymmärrä loppuun asti mitä ostaja haluaisi. Mennään myyjä edellä lähtökohdasta, kun se pitäisi olla customer based lähtökohta.”

”Kolmantena ongelma on että suomalaiset tarjoajat eivät ole ymmärtäneet, että tilaajat hyvin usein haluavat koko konseptin ennemminkin kuin tuotteen tai palvelun.”

Sekä Thaimaassa, Kambodzassa että Laosissa olisi Tuomo Rautakiven mukaan vielä mahdollisuus päästä mukaan digitalisaatiohankkeisiin, kestävänkehityksen hankkeisiin ja energiahankkeisin. Maissa on on käynnistymässä myös isoja sähköisen infran hankkeita, jotka voisivat kiinnostaa suomalaisia rakennus-, suunnittelu- ja konsulttiyrityksiä. Uusiutuvalle energiallekin olisi kysyntää.  Siihen suomalaiset voisivat viedä osaamistaan ja ammattitaitoaan.

”Muistettava on, että ensimmäisenä paikalla olevat saavat yleensä enemmän privilegioita kuin myöhemmin tulevat ja toisekseen ensimmäisillä markkinoille tulijoilla on yleensä tapana kerätä positiivista imagoa ja good –will arvoa”, hän sanoo.

”Kestävän kehityksen sateenvarjon alla olisi isoja mahdollisuuksia edistää myös kauppaa”, tämä professori, kunniakonsuli ja lähes ikuinen kesätyöntekijä sanoo suomalaisten vientimahdollisuuksista.

Yhteistyömahdollisuuksia voi olla myös toiseen suuntaan. Esimerkiksi Saksa on perustanut Malesiaan hoitokoteja vanhuksilleen. Syynä on edullinen hintataso ja osaavan työvoiman riittävyys. Thaimaalla olisi kiinnostusta ja mahdollisuuksia samaan.

Tuomo Rautakiven yhteystiedot:

sähköposti: t.rautakivi@finlandconsul.or.th

Puhelin: 0456194479

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Professori jyrää kesäisin asfalttia Suomessa – talvet hän opettaa Kaakkois-Aasiassa liiketoimintaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat