Kokeile kuukausi maksutta

Satelliitit avuksi asunnon arvonmääritykseen – nyt selvitetään viheralueiden hintavaikutus

Tällä hetkellä arvonkehityksen mallinnus perustuu nykyisten ja suunnitteilla olevien asuntojen, toimitilojen, liikenneyhteyksien ja palvelujen läheisyyteen.

Asuntojen arvoon vaikuttavia tekijöitä ovat perinteisesti alueen liikenneyhteydet ja palvelut. Nyt selvitetään myös lähellä olevien viheralueiden vetovoimaa.

VTT ja rakentamisen suunnittelu- ja konsultointiyhtiö A-Insinöörit aikovat selvittää, millainen yhteys viheralueilla on kaupunkialueiden houkuttelevuuteen ja asuntojen hintaan. Satelliittidataan perustuvan tutkimuksen tuloksia voidaan jatkossa hyödyntää kaupunkisuunnittelussa ja kiinteistöjen arvon ennustamisessa.

Tänä keväänä käynnistynyttä tutkimushanketta rahoittaa Euroopan avaruusjärjestö ESA. Sen satelliittien välittämän datan avulla päästään arvioimaan mm. puistojen, nurmikenttien, metsikköjen ja merenrannan vaikutus asunnon arvoon.

”Koronaviruksen myötä puistojen ja luonnon merkitys on korostunut kaupunkilaisten voimavarana.  Niiden vaikutuksella ihmisten ostopäätöksiin ja alueiden arvostukseen on kuitenkin vielä vähän tietoa”, tutkimushankkeen vetäjä, kaupunkikehitysjohtaja Jukka Kettunen A-Insinööreistä sanoo.

VTT:n urakkana onkin etsiä ja analysoida satelliittien viheraluedatasta mahdollisia riippuvuuksia erilaisten luonto- ja puistoalueiden sekä asuntojen hintakehityksen välillä. Suomessa ei ole aiemmin tehty vastaavaa tutkimusta.

”Kansainväliset tutkimukset antavat lupauksia siitä, että tällainen yhteys on olemassa. Lontoossa on esimerkiksi osoitettu, paljonko puistoihin investoiminen on tuottanut parempana kansanterveytenä ja korkeampana asuinkiinteistöjen arvona”, Kettunen toteaa.

Hankkeessa ovat mukana Espoon ja Helsingin kaupungit.

Tavoitteena on samalla kehittää A-Insinöörien omaa Cityfier-mallinnustyökalua, joka analysoi kaavavarantoa ja ennustaa kiinteistöjen arvonkehitystä eri asuinalueilla. Tällä hetkellä arvonkehityksen mallinnus perustuu nykyisten ja suunnitteilla olevien asuntojen, toimitilojen, liikenneyhteyksien ja palvelujen läheisyyteen.

Tutkimushankkeesta on luvassa tuloksia ensi syksynä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Satelliitit avuksi asunnon arvonmääritykseen – nyt selvitetään viheralueiden hintavaikutus”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat