Kemissä kallein, budjetin rajusti ylittänyt tarjous voitti eikä paikallista, halvinta rakentajaa valittu

Pajarinrannan päiväkodista Kemissä piti tulla koti useissa vanhoissa päiväkodeissa sisäilmaongelmista kärsiville 200 lapselle, mutta rakennuttaminen ei mennyt putkeen. Jo kerran uusitusta kilpailusta on valitettu taas markkinaoikeuteen ja myös kaupungin päättäjien asema saattaa joutua suurennuslasin alle.

Kemin kaupunki on valmis maksamaan Pajarinrannan päiväkodista 820 000 euroa eli 17 prosenttia yli budjetin. Ainoa budjetin alittanut tarjous hylättiin ja kaksi huomattavasti valittua halvempaa tarjousta ei hyväksytty.

Vuonna 2018 kvr-kilpailun voitti Sikla, mutta kemiläinen Rakennusliike M. Kurtti teki noin 4,7 miljoonan euron hankinnasta valituksen markkinaoikeuteen. Valittajan mukaan kaupunki pyysi tarjouksia 2200-neliöisestä päiväkodista, mutta antoi urakan 2000-neliöistä rakennusta tarjonneelle. Kurtin tarjous oli neliöhinnaltaan edullisempi.

Markkinaoikeuden mukaan kilpailutuksessa tehtiin virhe, jonka vuoksi tarjouksia ei voitu vertailla asianmukaisesti. KHO oli samalla kannalla ja piti voimassa toimenpidekiellon. Markkinaoikeus velvoitti lisäksi Kemin kaupungin korvaamaan rakennusliike M. Kurtti oy:n oikeudenkäyntikuluja 15 000 eurolla.

Kilpailu jouduttiin uusimaan. Huhtikuussa 2020 voittajaksi valittiin ylivoimaisesti kalleimman tarjouksen tehnyt oululainen Lapti. Sen 5 719 000 euron tarjous oli 750 000 euroa kalliimpi kuin halvimman M. Kurtin.

Kustannuksia oli nostanut kaupungin vaatimus rakentaa päiväkoti jalkapallokenttääkin suuremman sääsuojan alla. Kurtti teki myös vaihtoehtotarjouksen, jossa sääsuojaus olisi ollut normaali. Se hylättiin, vaikka se oli ainoa, joka alitti 4,9 miljoonan euron budjetin.

Poliittinen valinta?

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouko Pasoja (vas.) perusteli medialle valintaa sillä, että Lapti sai tarjouskilpailussa eniten pisteitä. Laatupisteiden osuus oli 73 prosenttia. Valinta hyväksyttiin vasta äänestyksen jälkeen vasemmiston äänin. Oikeisto olisi valinnut halvimman, koska kaupungin taloustilanne on vaikea.

Entinen Kemin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ja kolme kautta kokoomuksen valtuutettuna aikoinaan istunut  Mikko Kurtti sanoo, että hankintapäätös on sekä kuntalain 110 §:n, että Kemin hallintosäännön vastainen. Budjetin 820 000 eurolla eli 17 prosentilla ylittänyt tarjous olisi pitänyt hylätä.

Kurtti on valittanut asiasta markkinaoikeuteen sillä perusteella, että laatupisteillä on helppo voittaa, jos budjetista eli tarjouskyselyssä selvästi annetusta 4,9 miljoonan euron hintakatosta ei tarvitsekaan välittää.

Kemin kaupunki ja  Lapti allekirjoittivat valituksesta huolimatta toukokuun lopussa sopimuksen Pajarinrannan päiväkodin rakentamisesta. Kaupungin mukaan valitus ei estä rakentamisen käynnistämistä.

”Käsitykseni mukaan markkinaoikeus ei keskeytä täytäntöön laitettuja hankkeita, vaan ne käsitellään mahdollisina hyvitysmaksuina. Jotta hyvitysmaksu voidaan määrätä, on valituksen menestyttävä. Sen lisäksi valittajan on osoitettava, että hänen tarjouksensa olisi voinut menestyä oikein suoritetussa kilpailutuksessa”, sanoi kaupungin lakimies Santeri Lindholm Ylen uutisessa.

Lindholmin mukaan hyvitysmaksun toteutuminen vaikuttaa epätodennäköiseltä, koska valittaja oli vaatinut kaikkien budjetin ylittäneiden tarjousten, siis myös omansa, hylkäämistä

60 vuoden kokemus ei paina kotikaupungissa

Kesäkuussa tuli täyteen 60 vuotta siitä, kun Mikko Kurtin isä perusti rakennusliikkeen Kemiin. Punainen kaupunki ei ole antanut juhlimiseen aihetta yrittäjälle.

Edellinen kiista kaupungin kanssa Kurtin tapahtui Lumilinnan päärakennuksen rakennustöiden tarjouskilpailussa. Kurtti valitti markkinaoikeuteen siitä, että valittu urakoitsija ei ole täyttänyt hankinnassa asetettuja soveltuvuusvaatimuksia ja lisäksi valinnassa oli jääviysongelmia.

Kemissä kaupungin omistama matkailualan tilaajaorganisaatio vastasi markkinaoikeudelle, että vastoin hankintailmoitusta Kemin Matkailu ei olekaan julkinen organisaatio vaan puhtaasti kaupallinen toimija. Siten julkiseksi hankinnaksi ilmoitettua hankintaa ei voi käsitellä tarjouskyselyssä valitusosoitteeksi ilmoitetussa markkinaoikeudessa.

Mikko Kurtti muistutti markkinaoikeutta, että Kemin valtuusto oli juuri hyväksynyt konserniohjeen, jossa todettiin, että tytäryhteisöt noudattavat hankintalakeja. Kemin Matkailu mainittiin siinä erikseen. Markkinaoikeus kuitenkin katsoi, ettei sillä ollut valtaa käsitellä tapausta ja se hylkäsi Kurtin valituksen. Se velvoitti kuitenkin Kemin Matkailun korvaamaan Rakennusliike M. Kurtin oikeudenkäyntikulut 10.190 eurolla viivästyskorkoineen.

Viime syksynä Kemin Matkailu sai kaupungilta 800 000 euron luottotakauksen, Yhtiö perusteli rahan tarvettaan ympärivuotisen lumilinnan rakentamiseen liittyvillä menoilla.

Kurtti ei kelvannut edes tarjoajaksi Länsi-Pohjan Keskussairaalan saneeraustöiden urakkaan viime syksynä, sillä referensseinä edellytettiin viimeiseltä viideltä vuodelta kolmea sairaalakohdetta. Montakohan sairaalakohdetta esimerkiksi Lapin maakunnassa on viimeisen viiden vuoden aikana toteutettu, hän ihmetteli Rakennuslehdessä. Vain miljoonan euron urakka annettiin Suomen suurimmalle rakennusliikkeelle YIT:lle.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 21 kertaa

21 vastausta artikkeliin “Kemissä kallein, budjetin rajusti ylittänyt tarjous voitti eikä paikallista, halvinta rakentajaa valittu”

  1. Kyllä tässä haiskahtaa sekin, että Kurtin toiminnassa on väkisin jotain vikaa. Jutussa olisi voitu avata myös tätä sääsuoja-asiaa. Mitä Kurtti tarkoittaa normaalilla sääsuojalla ja miksi kaupunki vaati tässä tapauksessa käytettäväksi suurempaa, raflaavasti jalkapallokenttään verrattua sääsuojaa.

    Uskon, että tälläkin tarinalla on kaksi tai useampaa puolta ja tällä hetkellä haiskahtaa vahvasti siltä että Kurtti käyttää taitavasti rakennuslehteä oman asiansa ajamiseen.

    1. Niin siihen vasemmiston seurakuntaan, joka äänestyksen oli ratkaissut. höh höh.

  2. ote urakkaohjelmasta:
    Kohde rakennetaan erillisrunkoisen sääsuojan kattavasti suojaamana. Sääsuojan saa poistaa kun vesikate, ulkoseinien ulkoverhous sekä ikkunat ja ovet listoituksineen ja pellityksineen on saatu asennettua. Tilaaja hyväksyy sääsuojan poistamisen katselmuksen perusteella.
    Nimettömänä on helppo heitellä väittämiä ja uskomuksia

    1. Moro

      Mitä sitten tarkoitetaan tuolla tilaajan jalkapallokentän kokoisella suojalla. Kerrohan Kurtti kuinka ne teidän sääsuojat nyt eroavat? Millaisen sääsuojan sinä tarjosit ja millaisen tarjosi voittaja?

      Miksi tarjosit tarjouspyynnöstä poikkeavan tarjouksen, joka yleensä hylätään heti sen kummempia tarkastelematta. Jätitkö ollenkaan tarjouspyynnön mukaista tarjousta?

      Valitettavasti rakennusala on edelleen sellainen ala jossa ketään ei saa haastaa eikä kritisoida. Jos kirjoittelisin omalla nimelläni niin minulle ei enää aukeaisi työpaikkoja tässä korroptoituneessa ja egoistisessa toimialassa. Ymmärrän että olet hermostunut, itseänikin vituttaa kun joku huomauttaa siitä että yleisin syyllinen löytyy peiliin katsomalla.

  3. Harmittaa tämmöinen toiminta Kemin kaupungin toimesta. Tsemppiä Rakennusliike M. Kurtille toivottavasti jaksat kannella myös jatkossa vääryyksistä.

    Kiitos myös että olet tukenut paikallisia urheiluseuroja.

    Terv.

    Rakennusmestari
    Keminmaa

    1. Jos referenssit puuttuu, tai tarjoajan tarjous on tarjouspyynnön vastainen tai ehdottaa vaihtoehtoisi juttuja vaikka tarjouspyynnössä ei ole sitä edellytetty, niin tarjous on oikeus hylätä.Kannattaa tehdä tarjous tarjouspyynnön mukaisesti

  4. Ehkä olen kirjoittanut epäselvästi tai sitten lukemisen ymmärtäminen on muuten hankalaa. Totean vielä kerran, että Kurtti jätti tarjouspyynnön mukaisen varsinaisen tarjouksen, joka oli halvin. Hän jätti myös vaihtoehtoisen tarjouksen, jossa sääsuojaus tehtiin tavanomaisella tavalla. Se hylättiin, vaikka oli ainoa, joka oli hinnaltaan tarjouspyynnön mukainen.

    Markkinaoikeudelle jää nyt pohdittavaksi, olisiko myös tarjouspyynnön vastaisesti budjetin roimasti ylittänyt Laptin tarjous pitänyt hylätä eikä lähteä arvioimaan sen laatupisteitä suhteessa lähes budjetin mukaisiin kahteen muuhun tarjoukseen, kun laatupisteiden osuus oli kuitenkin yli 70 prosenttia. Laatupisteitä olisi voitu paljon tasapuolisemmin verrata kahden edullisimman tarjouksen eli Kurtin ja Siklan kesken. Vaihtoehto olisi ollut myös hylätä kaikki tarjoukset ja pistää kilpailu taas uusiksi, mikä olisi ollut lasten kannalta jo täysin kohtuutonta.

    Rapakuntoon itsensä ajaneessa Kemissä on juuri sellaiset päättäjät kuin sen taloudenpidosta voi päätellä. Useimmiten rahaa ei ole edes välttämättömimpään, mutta toisinaan sitä on varaa tuhlatakin, kuten on nähty jo sotenkin puolella, jota hoitamaan haluttiin kallis pörriäinen.

    1. Seppo, hyvää journalismia ja Mikko pidä pintasi. Vaikka olenkin kilpailijallasi töissä, niin olen sitä mieltä, että lailla ja oikeudenmukaisuudella on maata rakennettava. Nämä typerät tai katkeroituneet huutelijat voi jättää omaan arvoonsa.

      1. Lakia ja oikeudenmukaisuutta on ehdottomasti noudatettava. Lain ei kuitenkaan pidä tarkoittaa sitä, että Pohjois-Suomessa ei saisi rakentaa kukaan muu mitään kuin herra Kurtti. Näistä ulostuloista tulee kieltämättä väkisin tällainen asetelma.

        Mielelläni olisin lukenut tarkemmin kilpailutuksen säännöistä ja pistetysjärjestelmästä sekä kenties vertailevasta arviosta. Tällaiset vajaat jutut jäävät vajaiksi ja niiden perusteella ei oikeasti voi muodostaa mielipidettä suuntaan eikä toiseen. Sen kummemmin rakennuslehti, Kurtti tai Kemin kaupunki eivät ole tässä asiassa absoluuttisesti oikeassa elleivät he julkaise jokseenkin aukotonta kirjoitusta kaikkine perusteluineen, joista käy selkeästi ilmi nämä väitetyt väärinkäytökset.

        Julkisten hankintojen positiivisena puolena kun on se, että kaikki asiakirjat ovat julkisia. Toivoisin, että jos jotain tahoa syytetään rikoksesta tai lain rikkomisesta, niin silloin asiaa perusteltaisiin muutenkin kuin parilla lauseella hätäisesti. Ymmärrän että tämä ei ole sitä nopeaa tunteet herättävää klikkiuutisointia, mitä toimitukset ja median omistaja haluavat, mutta mielestäni journalistilla pitää olla vastuu esittämistään väitteistä ja syytöksistä.

        Aihe on sinänsä mielenkiintoinen ja olen iloinen, että se on nostettu pöydälle. Toivoisin vain perehtyneempiä perusteluita. Uskoisin että tällainen toive on sallittu, eikä kenenkään tarvitse sen takia hyökätä minua vastaan henkilökohtaisesti.

        1. Tarjouskysely:
          Hintahaarukka
          0,00 € – 4 900 000,00 €
          Hylkäämisperusteet
          Tarjous hylätään, jos
          1) tarjouspyynnössä esitetyt vaatimukset eivät täyty
          2) tarjouksen sisältö ei vastaa tarjouspyyntöä
          3) tarjous saapuu myöhästyneenä.

          Vertailu ja päätös:
          Kaupunginhallitus 27.04.2020 § 144
          Valmistelu: kaupunginarkkitehti Kaisa-Mari Immonen, p. 040-688 3129
          Pajarinrannan päiväkoti on kilpailutettu uudelleen edellisen kilpailutuksen
          hankintapäätöksen päätyttyä markkinaoikeuden hylkäävään päätökseen.
          Pajarinrannan päiväkodin koko ja toimintaperiaate on muuttunut edelliseen
          kilpailutuskierrokseen nähden. Päiväkodissa tulee olemaan 198 hoitopaikkaa
          (edellisessä 192). Päiväkoti tulee toimimaan kolmen hoitajan vastuu ryhminä
          (edellisessä parihoitajaperiaatteella), näin ollen hoitoryhmiä tulee 12 kappaletta
          (edellisessä 16 kpl).
          Rakennuksen toteutusmuotona on KVR (kokonaisvastuurakentaminen)-urakka.
          Tarjouspyyntö on julkaistu Hilmassa 21.1.2020. Tarjousten jättöaika päättyi
          18.3.2020 klo 12.30.
          Tarjouksia saapui kolme kappaletta. Tarjoukset on arvioitu tarjouspyynnön
          mukana julkaistun tarjousten vertailu ja pisteytys perustein. Vertailuperusteina
          olivat tarjoushinta, energiatehokkuus, rakennuksen elinkaaren hiilijalanjälki,
          hoito- ja kunnossapitokustannuksiin vaikuttavat tekijät, rakennusmateriaali,
          arkkitehtuuri sekä käytettävyys ja toimivuus. Arvioinnit ovat oheismateriaalina.
          Tarjousten vertailun ja pisteytyksen perusteella Pajarinrannan päiväkodin
          KVR-urakan tarjouskilpailun voittajaksi valikoituneen tarjoajan hinta ylittää
          hankkeeseen varatun määrärahan 0,82 milj. euroa (talousarviovaraus 4,9 milj.
          euroa). Asia esitellään tarkemmin kokouksessa, sillä vertailupisteiden tarkistuslaskenta on valmistumassa.
          Oheismateriaalina tarjousasiakirjat.
          Ehdotus KJ Nissinen:
          Kaupunginhallitus päättää valita Pajarinrannan päiväkodin KVR-urakan toteuttajaksi tarjousten vertailun ja pisteytyksen perusteella Lapti Oy:n.

          1. Oleellinen kysymys: Onko Kaupunginhallitus laskenut pisteet väärin tai muuten rikkonut hankkeen pisteytyssääntöjä?. Tuossa tarjouskyselyssähän ei sanota, että halvin tarjous voittaa tai että kaikki budjetin ylittävät tarjoukset hylätään. Tuo hintahaarukka tieto on oikeastaan täysin merkityksetön koko kyselyn kannalta.

          2. Niin mutta juuri se tieto, että hintahaarukka onkin vain merkityksetön/suuntaa antava, olisi tullut kertoa. Kuten Kurtti tekstissä toteaa, on laatupisteet helppo voittaa, jos budjetista ei tarvitse välittää.

            Aika helppo tuo teksti on tulkita niin, että hintahaarukan ylittävä tarjous ei ole vaatimusten mukainen ja on siksi hylättävä.
            Ylipäätään voidaan kysyä, miksi tarjouspyyntöasiakirjoissa ja vielä noinkin tärkeässä ja yksiselitteisessä asiassa kuin hinta annetaan tietoa jolla ei sitten olekaan merkitystä. Hämäyksen vuoksi?

            Huonoa kilpailuttamista tuo ainakin on, markkinaoikeus arvioikoon onko hankintalain vastaista.

        2. Jos omalla nimellä uskallat esiintyä, laita osoitteesi näkyviin, Kurtti varmaan toimittaa sinulle tarkat tiedot

          1. Ne tiedot pitäisi esittää tällaisessa jutussa, jossa käytännössä syytetään ja annetaan ymmärtää, että Kemin kaupunginhallitus on rikkonut lakia. Sinäkin olet jo viestisi sävyn perusteella valinnut puolesi. Jutussahan on käytetty viisaasti sanavalintoja, jotka maalaavat kuvan hyvästä urakoitsijasta jota ilkeä kaupunki ja kilpailevat urakoitsijat sorsivat. Perustelut jäävät ikävä kyllä vajaiksi. Toivottavasti ehtivät vielä täydentymään että saadaan totuus julki.

    2. Toisaalta myös kirjoittajan ennakkoasenne paistaa lävitse kun käytetään termiä kallis pörriäinen. Soveliaampaa olisi kirjoittaa asiallisesti yrityksen nimellä, joka lienee tässä tapauksessa Mehiläinen?

    3. Jos toimittaja on niin varma markkinaoikeuden ratkaisusta, niin mitä lupaat tehdä jos olet väärässä? Pyydätkö julkisesti anteeksi Kemin kaupungin päättäjiltä?

  5. Asia ratkaistaa markkinaoikeudessa aikoinaan, silloin nähdään kuka oli oikeassa ja kuka väärässä.Itse toivoisin lehdelta ja toimittajalta puolueentonta suhtautumista asiaan. Ei lähdetä kivittämään ja hutkimaan ennakkoon, koska asioilla on yleensä monta puolta…

  6. Lisäksi pisteytys laadunmukaan on vetelä suo… Laptin laatu on pullakahvilla hankittua ja ei mitenkään vastaa tätä päivää.. LAptin kohteita päiväkoteja korjataan ympäri suomea tällä hetkellä ja sillä on paljon laatu ongelmia pohjatöiden osalta. siellä ei noudateta perustamistapalausuntoja ja mökin vajoaa liikaa.. tälläisiä on edessä Oulussa kuivasjärvellä ensi keväänä. laatupisteistä vielä sen verran että kun yritys eesittelee referensseinä 10 kohdettaa ja tekee 100 mökkiä vuodessa jossa on vikaa niin laatupisteiden takia on syytä silloin unohtaa. Oulussa hankintayksikkö oikein pitää palavereja sisäisesti jotta eivät joudu tekemään hankintaa tiettyjen urakoitijoidan kanssa(ns.mustalista)

Vastaa