Kokeile kuukausi maksutta

Tutkimuskeskus Terra kokoaa infraosaamisen Tampereen yliopistossa

Tampereen yliopistossa infrarakentaminen on siltasuunnittelua lukuun ottamatta koottu yhteiseksi Terra-tutkimuskeskukseksi. Se aloitti toimintansa kesäkuun alusta.

Terran vetäjät Kalle Vaismaa, Tim Länsivaara, Heikki Luomala ja Pauli Kolisoja konelaboratoriossa.

”Ratkotaan infra-alan ajankohtaisia ongelmia ja koetetaan vaikuttaa siihen, että saadaan parempaa infraa henkilöliikenteelle ja elinkeinoelämälle”, tutkimuskeskuksen johtaja Pauli Kolisoja kiteyttää sen tehtävän.

40 hengen Terrassa on neljä tutkimusryhmää. Pauli Kolisoja vetää TerraRoad-tutkimusryhmää, Kalle Vaismaa TerraDigi-tutkimusryhmää, Tim Länsivaara TerraGeo-ryhmää ja Heikki Luomala TerraRail-ryhmää. Näiden lisäksi tärkeän osan Terrasta muodostaa myös yliopiston ulkopuolisia tilaustutkimusasiakkaita palveleva tutkimuslaboratorio GEOLA.

Sen jälkeen kun VTT ajoi alas oman 70–80 hengen tie- ja geolaboratorionsa, ovat Tampereen ja Aallon vastuut tutkimustoiminnasta kasvaneet. Esimerkiksi Väylävirastolla on pitkä puitesopimus ratapuolen tutkimustoiminnasta Tampereen kanssa. Tiepuolella työtä riittää entistä painavampien rekkojen kuormitusvaikutusten tutkimisessa ja ratapuolella tärinäkysymyksissä. Geopuolella syvät kaivannot tiiviissä kaupunkirakenteessa on tärkeä tutkimusaihe. Suunnittelun tuottavuuden kannalta on tärkeää parantaa pohjatutkimusten luotettavuutta.

Tavoitteena on tarttua alan ajankohtaisimpiin ongelmiin, kuten Suomen ikääntyvän väyläverkon korjausvelan hallintaan, ja kouluttaa alalle kovasti kaivattuja uusia asiantuntijoita.

”Siinä tarvitaan uusia teknologioita hyödyntäviä uusia toimintatapoja, ennen muuta tieverkon ennakoivaa kunnossapitoa”, Kolisoja kertoo.

”Muita isoja kysymyksiä ovat esimerkiksi kasvavista liikennöintinopeuksista ja junapainoista aiheutuvat haasteet rataverkolla, infra-alan tuottavuuden parantaminen erityisesti digitalisaatiota hyödyntämällä sekä vaikeiden maaperäolosuhteiden haasteisiin vastaaminen muun muassa geoteknisen laskennan tarkkuuden kasvattamisella ja mitoituksen luotettavuuden lisäämisellä, Kolisoja listaa.

Rakennetun ympäristön tiedekunta ja rakennustekniikan yksikön muut tutkimusryhmät tarjoavat Terralle luontevan toimintaympäristön.

”Uusimpia avauksiamme ovat oppivien algoritmien ja tiedonlouhinnan hyödyntäminen tutkimuksen työvälineinä sekä asfalttimateriaalien laboratoriotutkimusvalmiudet, Kolisoja sanoo.

Kilpailua opiskelijoista ja panostusta jatkuvaan oppimiseen

Tärkeä tehtävä on myös opiskelijoiden kiinnostuksen herättämisessä, sillä alalla on osaajapula, joka koskee erityisesti vaativimpien rakenteiden, kuten pohjarakenteiden, geotekniikan ja siltojen, suunnittelua.

Opetusyhteistyötä yliopiston eri yksiköiden välillä pitää kehittää, koska infra-ala muuttuu ja monimutkaistuu automatisaation ja digitalisaation myötä.

Vaatimustaso on kasvanut niin paljon, että yliopistolla on havaittu, että kaikkea ei kannata sisällyttää perusopintoihin, vaan on lähdettävä jatkuvan koulutuksen tielle. Täydennyskoulutuksella voidaan paikata työelämässä tarvittavia taitoja. Pisimmällä ollaan talopuolella, jossa jo ensi syksynä avataan kursseja suunnittelutoimistoissa työskenteleville. Vaatimukset ovat samat kuin perusopiskelijoillakin.

Infran digitalisaatiosta käynnistyy ensi vuonna täydennyskoulutus. Yhteistyössä on mukana alan yrityksiä ja oppilaitoksia eri puolilta Suomea.

”Digipuolella tarvitaan osaajia tosi paljon, jotta saadaan digitalisaatiosta lisää irti”, Kalle Vaismaa sanoo. Määrällistä pulaa on varsinkin tilaajapuolella.

Torstaina ilmestyvässä Rakennuslehdessä kerrotaan miten Terra ja laajemminkin Tampereen yliopisto on mukana infrarakentamisen tuottavuutta kehittävässä ProDigial-hankkeessa.

 

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tutkimuskeskus Terra kokoaa infraosaamisen Tampereen yliopistossa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat