Kokeile kuukausi maksutta

Yle: Kansallisteatterin korjauksen poikkeusluvasta on valitettu – käsittely kestää vähintään vuoden

Suomen Kansallisteatterin ison korjaushankkeen aloitus viivästyy vähintään vuoden. Helsingin kaupungin rakennusvalvontapäällikön toukokuussa hankkeelle myöntämästä poikkeamispäätöksestä ovat valittaneet Helsinki-Seura ja Rakennustaiteen Seura. Asiasta kertoi Yle.

Suomen Kansallisteatterin pääsisäänkäynti. Kuva: Kalle Koponen HS

Kansallisteatterin julkisivut on suojeltu asemakaavalla. Poikkeamispäätös antaa kuitenkin luvan poiketa asemakaavasuojelusta, ja sen turvin Kansallisteatteri pystyisi aloittamaan vuosia suunnitellun remontin. Suunnitelmana on ollut purkaa Kansallisteatterin niin sanottu nivelosa ja rakentaa sen tilalle laajennus.

Yhdistysten yhteisen valituksen mukaan poikkeamispäätös on tehty virheellisin perustein ja siksi asia on palautettava asemakaavoituksella ratkaistavaksi. Hallinto-oikeudesta vahvistettiin Ylelle, että tällaisten valitusten käsittelyyn menee tavallisesti ainakin vuosi. Valitusoikeus Kansallisteatterin poikkeamispäätöksestä umpeutuu maanantaina 15. kesäkuuta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Yle: Kansallisteatterin korjauksen poikkeusluvasta on valitettu – käsittely kestää vähintään vuoden”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat