Kokeile kuukausi maksutta

Destia nimitti kaksi uutta johtajaa

Destia on tehnyt kaksi uutta johtajanimitystä sekä liiketoimintayksiköihin että johtoryhmiinsä.

Rakennusinsinööri Miska Eriksson on valittu Rakennustekniset palvelut -liiketoimintaryhmän johtajaksi ja Destian johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään viimeistään tämän vuoden marraskuun alussa.

Eriksson on työskennellyt Fira oy:n varatoimitusjohtajana sekä eri tehtävissä YIT:n ja Peabin palveluksessa. Viimeksi Eriksson on ollut perustamassa Quantitative Heat -osakeyhtiötä, joka kehittää keskisyviin lämpökaivoihin perustuvaa päästötöntä energiakonseptia.

Destian Rakennustekniset palvelut -liiketoimintaryhmä tarjoaa erikoisrakentamisen palveluita, joihin kuuluvat palvelut teollisuudelle ja vaativa betonirakentaminen, siltarakentaminen, uusiutuva energia sekä energiaverkot. Nämä palvelut ovat keskeinen osa Destian kasvustrategian kärkeä.

”Odotan innolla pääseväni kehittämään ja kasvattamaan monipuolista Rakennustekniset palvelut -liiketoimintaryhmää. Uudistuva Destia ja tämä liiketoimintaryhmä ovat kiinnostavassa kasvun vaiheessa. Asiakkaiden menestystarinat ovat myös jatkossa minulle innostuksen lähde”, Eriksson kommentoi nimitystään Destian tiedotteessa.

Destia hakee kasvua erityisesti energiasektorilta, kansainvälistymisestä sekä asiakaslähtöisistä konsepteista.

Diplomi-insinööri Pasi Tammivaara nimitetty Uusiutuva energia -yksikön johtoon ja Rakennustekniset palvelut -liiketoimintaryhmän johtoryhmän jäseneksi lokakuun puolesta välistä alkaen.

Tammivaara siirtyy Destiaan uusiutuvan energian kehittäjä OX2 Finlandista, jossa hän on toiminut projektijohtajana. Tammivaara on tuulivoimaliiketoiminnan asiantuntija, jolla on vahvaa kokemusta myös liiketoiminnan käynnistämisestä sekä Ruotsin markkinasta.

”Näen Destiassa laajasti kasvun mahdollisuuksia liittyen uusiutuvaan energiaan ja odotan innolla, että pääsen työskentelemään destialaisten kanssa. He saivat minut vakuuttuneeksi yhtiön suunnitelmista, arvoista ja tekemisen kulttuurista”, Tammivaara kommentoi uutta tehtäväänsä.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Destia nimitti kaksi uutta johtajaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat