Kokeile kuukausi maksutta

Tornitalot valtaavat Tampereen keskustan, ja tornien asuntoja myydään Helsingin ydinkeskustan hinnoilla

Maisemia vahvasti muokanneen talon asunnoista on myyty yli puolet. Jos menekkiä on, viereen nousee vielä korkeampia taloja.

Topaasi ja Tampereen edelliset korkeat tornit eli S-ryhmän Torni-hotelli ja sen takana vaalea Luminary-asuintalo. Kuva: Rami Marjamäki

Tampereen keskustan näkymät ovat muuttuneet tänä kesänä taas olennaisesti, kun rautatien päälle rakennettavan monitoimiareenan ensimmäinen asuintorni on noussut harjakorkeuteensa.

Se on 16-kerroksinen Topaasi, jonka viistokärkinen olemus hallitsee nyt kaupunkikuvaa, kun katsoo esimerkiksi rautatieaseman suunnasta etelään.

Myös varsinainen areena on saanut pyöreät muotonsa, ja kestää vielä hetken, ennen kuin koko areena sulkeutuu kattonsa alle.

Kokonaisuudesta näyttää tulevan kiiltävän lasin sekä vaalean ja harmaan paneelin liitto, jossa huomion vie tornitalon vino yläosa. Siellä sijaitsevat miljoona-asuntojen terassit. Nyttemmin on alkanut erottua myös erikoinen puolipyöreä hotellin osa, joka nousee portaittain areenan reunoille.

”Koko hanke on alkanut nyt konkretisoitua, kun rakennukset ovat nousseet ja rupeavat näkymään Tampereen siluetissa”, sanoo SRV:n aluejohtaja Henri Sulankivi.

Topaasin asunnoista myyty vähän yli puolet

Topaasia seuraa myöhemmin lähes samankorkuinen Opaali. Rakennusyhtiö SRV:n tarkoituksena on rakentaa tulevalle pohjoiskannelle kolme vielä korkeampaa, 20–28-kerroksista tornia. Näistä kolmesta ei ole vielä tehty rakentamispäätöksiä.

Jos kaikki viisi tornia rakennettaisiin suunnitelmien mukaan tämän vuosikymmenen aikana, nyt noussut Topaasi olisi viisikon neljänneksi korkein tai toiseksi matalin talo.

Topaasin runsaasta sadasta asunnosta on myyty vähän yli puolet. Opaalista taas on varattu kaksi kolmasosaa, ja hankkeen etenemisestä kerrottaneen pian, Sulankivi kertoo.

”Koronavirusaikana oli aika hiljaista. Nyt asuntokauppa on vilkastunut. Sekin auttaa, että talo on tullut nyt näkyviin. Kauppa on vironnut taas normaaliin tasoon”, hän sanoo.

Topaasista on myymättä vielä ainakin yksi isompi, 92-neliöinen huoneisto, jonka hinta on vähän alle miljoonan. Rakennuksen kallein asunto maksoi runsaan miljoonan, jolla sai 99 neliötä ja 48 terassineliötä.

Myymättömien asuntojen neliöhinta on noin 7 700 euroa. Se vastaa suurin piirtein Helsingin keskustassa sijaitsevan Punavuoren postinumeroalueella 00120 toteutuneita neliöhintoja vuonna 2019.

Vertailun vuoksi: Tampereen keskuksen postinumeroalueen 33100 myytyjen kerrostaloasuntojen keskihinta oli vuonna 2019 noin 3 900 euroa.

Sulankivi sanoo, että yhtiö työstää nyt suunnitelmia ja laskelmia, mutta aikataulut ovat auki.

”Rakentaminen on suunniteltu muutaman vuoden päähän. Jokaisesta hankkeesta tehdään erikseen päätöksiä muun muassa markkinatilanteen mukaan. Mutta kehitystyötä tehdään koko ajan”, hän sanoo.

Somereaktioista ja kaupunkilaisten kommenteista päätellen viistokattoinen tornitalo ei ole aiheuttanut suuria tuntemuksia puoleen tai toiseen.

”Olen itsekin yllättynyt, että sitä ei ole kommentoitu juuri mitenkään. Ei ole tullut negatiivista eikä positiivista kommenttia”, Sulankivi sanoo.

Koko areena valmistuu ensi vuoden lopulla

Koko areenan on määrä olla valmis ensi vuoden loppupuolella, kertoo SRV:n projektijohtaja Rauno Kulmala. Avajaisista kerrottaneen syksyn aikana.

Nyt esimerkiksi areenan kattoristikoista on asennettu suurin osa. Kulmalan mukaan myös katsomoiden elementtien asennus on hyvässä vaiheessa, harjoitushallin runkotyöt ovat käynnissä, ja hotellista puuttuu enää ylin kerros.

Areenahanke sai roimasti julkisuutta maaliskuussa, kun ilmeni, että hallin nimeksi tulee Uros Live.

Se tyrmistytti tamperelaiset. Nimi on peräisin oululaiselta Uros-nimiseltä teknologiayritykseltä, joka on tuttu ainakin Oulun Kärppien pelipaidasta. Sponsorointisopimus ja sitä myöten nimi on kymmenvuotinen.

Tätä artikkelia on kommentoitu 9 kertaa

9 vastausta artikkeliin “Tornitalot valtaavat Tampereen keskustan, ja tornien asuntoja myydään Helsingin ydinkeskustan hinnoilla”

  1. Naurettavaa että jossain Tampere kyläpahaisessa olisi miljoona-asuntoja

  2. Tampere on maailman onnellisimman valtion onnellisin kaupunki. Mee takas stadii huutelee

  3. Tampere on juntti-Suomen mainio edustaja. Kerran käynyt, kauhistunut, katunut sinne menoa. Ei ikinä enää.

  4. Tampere on kaupunki, jossa asiat hoidetaan asiallisesti ja muuten hassutellaan ja pidetään hauskaa. Helsingissä kaikki on koko ajan takakireitä veijareita, jotka ei kestä yhtään huumoria.

  5. Onko Toijalan takana elämää? -Hesalainen

  6. Tampere Helsingin jälkeen Suomen toiseksi suurin kaupunki, Espoota nyt ei lasketa tähän. Hienoa, että Suomea kehitetään aidosti myös kehä 3 ulkopuolella.

    1. Hienoa? Kehitetään? Huonoa, ettei tällä ”kehityksellä” ole Euroopan perifeerisimmälle ja huono-ostovoimaisimmalle kansalle mitään perustetta, tai jatkuvuutta, korkojen joskus noustessa. Vai maksaako joku muu tämän kaiken? Ja jos, kuka ja miten?

  7. on hyvä että tehdään jotain uutta kerrostalot on ollu 70v samanlaisia, kun menee 10 v silloin immeeset ymmärtävät hienoo rakennusarkkitehtuuria odotetaan t s h

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat